Tiedote 3.3.2023
Metalliyhtye Poisonblackin julkistetun juhlakiertueen kaikki keikat myytiin loppuun, jonka myötä yhtye tekee vielä lisäkeikan Oulun Kantakrouvissa lauantaina 23. syyskuuta. Yhtyeen debyyttialbumi ”Escapexstacyn” 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutettavalla kiertueella lauluvastuun jakaa debyyttialbumilla laulanut JP Leppäluoto ja sen jälkeisillä levyillä lauluun siirtynyt Ville Laihiala. Oulun lisäkeikan liput ovat nyt myynnissä Lippu.fi:ssä.
Kiertueen kaksi Helsingin keikkaa myytiina loppuun minuuteissa ja kysyntä on ollut valtavaa myös Oulussa, Jyväskylässä sekä Tampereella, joissa Poisonblack esiintyy loppuunmyydyillä keikoilla syyskuussa. ”Iso kiitos kaikille jotka ovat lipun hankkineet! Näyttää siltä, että loppuunmyydään kaikki keikat ja tullee ikimuistoset messut. Syksyllä nähellään!”, laulaja-kitaristi Ville Laihiala kiittää.
Keikoilla kuullaan ”Escapexstacy” -albumi kokonaisuudessaan ja lisäksi kattava otos kappaleita yhtyeen koko uran ajalta. JP:n ja Villen lisäksi kokoonpanossa soittavat Antti Leiviskä ja Janne Markus (kitarat), Marco Sneck (koskettimet), Antti Remes (basso) ja Tarmo Kanerva (rummut).
POISONBLACK feat. JP Leppäluoto
”ESCAPEXSTACY 20th Anniversary”
Pe 22.09. OULU Kantakrouvi (loppuunmyyty)
La 23.09. OULU Kantakrouvi LISÄKEIKKA
To 28.09. JYVÄSKYLÄ Lutakko (loppuunmyyty)
Pe 29.09. TAMPERE Olympia (loppuunmyyty)
La 30.09. HELSINKI On The Rocks (loppuunmyyty)
Su 01.10. HELSINKI On The Rocks (loppuunmyyty)
www.facebook.com/
Lähde: Fullsteam