Melankolista death metallia soittavan kotimaisen Dead Serenityn debyyttialbumi on julkaistu

Valokuvaaja: Jere Hyppönen
MAINOS:



Tiedote 27.10.2023

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva melankolista melodista death metallia soittava Dead Serenity on julkaissut debyyttialbuminsa When Worlds Turn to Gray. 2018 perustettu melankolista melodista death metallia soittava 5-henkinen bändi luottaa musiikissaan vahvoihin melodioihin ja käsittelee teksteissään ihmiselon tunteiden koko skaalaa kuljettaen tunnelmasta toiseen, herkkyydestä hurmokseen ja ahdingosta aggressioon.
”Albumi jatkaa tiellä, jolle lähdimme EP:llä kulkemaan kolme vuotta sitten. Väliin jääneiden vuosien aikana maailma on tuntunut muuttuvan entistä kolkommaksi, joka kuuluu niin teksteissä, kuin levyn äänimaailmassakin. When Worlds Turn To Gray toimiikin täydellisesti säestämään pimeneviä syysiltoja, kun valo hiljalleen hiipuu pois”, bändi kuvailee.
Albumin äänityksestä, miksauksesta ja masteroinnista on vastannut Dead Serenityn kitaristi ja pääasiallinen biisintekijä Toni Lind. Singlejulkaisujen lyriikkavideot, sekä kansitaiteen on toteuttanut Jonas Eriksson.
Kansitaide: Jonas Eriksson

 


Lähde: Inverse
Valokuvaaja: Jere Hyppönen