Koti Metalliluolan ennakot ja tiedotteet Jyväskyläläinen Inherited Time on julkaissut kolmannen singlen tänä vuonna ilmestyvältä debyyttialbumiltaan

Jyväskyläläinen Inherited Time on julkaissut kolmannen singlen tänä vuonna ilmestyvältä debyyttialbumiltaan

Valokuva: Samael Creative
MAINOS:



Tiedote 20.5.2026

Jyväskyläläinen Inherited Time on julkaissut kolmannen singlen tänä vuonna ilmestyvältä debyyttialbumiltaan.

“Braveheart on energinen power metal -kappale, joka tarjoaa vauhdikkaita kitara osuuksia, kirkkaan intensiivistä laulua ja mielenkiintoisia syntikkamelodioita. Kappaleen lyriikat kertovat rohkeudesta, uhrautumisesta ja uteliaisuudesta; seuraten henkilöä joka matkustaa avaruuteen ihmiskunnan ja läheistensä puolesta.”

Kappale edustaa musiikillisesti yhtyeen hieman kevyempää puolta, noudattaen kuitenkin omaa persoonallista tyyliään. Sinfonisen äänimaailman sijaan Braveheartissa kuullaan perinteisempiä syntikkasoundeja. Kappale on yhtyeen historian ensimmäinen sävellys.

Inherited Time on modernia sinfonista metallia soittava yhtye Jyväskylästä. Nykyisen muotonsa vuonna 2024 löytänyt yhtye rakentaa ilmaisuaan sci-fi -tunnelmien päälle. Yhtyeen musiikissa yhdistyy vahva perinteisen suomalaisen melodisen metallin soundi sekä power metal -vivahteet.

San.: Alesia Savolainen
Säv.: Olli Pölkki and Alesia Savolainen
Äänitys ja miksaus: Electric fox studios
Masterointi: Univaltakunta

Kuuntele kappale musiikkipalveluissa (Spotify, Apple Music, Deezer, Tidal, Amazon Music, Qobuz yms.): https://push.fm/fl/inheritedtime-braveheart

Inherited Time:

Alesia Savolainen – laulu
Jani Härkönen – basso
Tero Rannila – rummut
Olli Pölkki – koskettimet
Ville Pölkki – kitara

Linkit: