Kotimainen metalliyhtye Bloody Moon vastaili Metalliluolan kysymyspatteristoon. Tutustu yhtyeeseen alla.
Mikä on bändinne nimi, ja onko sillä jokin erityinen tarina tai merkitys: | Bloody Moon |
Miten määrittelisitte genrenne, ja mitä piirteitä musiikistanne erityisesti korostaisitte: | Olemme metalliyhtye ja musiikissamme kuuluu vaikutteita jokaisen jäsenen musiikillisista esikuvista. Kertosäkeet ovat melodisia ja mukaansatempaavia ja niiden kavereina on raskaita riffejä ja koukuttavia kitaramelodioita, jotka yhdessä luovat harmonisen kokonaisuuden. |
Ketä yhtyeeseenne kuuluu, ja miten kuvailisitte kunkin jäsenen roolia ja persoonallisuutta: | Yhtyeemme koostuu kolmesta jäsenestä: Veeti Sukari – laulu ja kitara, Nisse Nurminen – basso ja Toivo Aitakari – Rummut. Toivo vastaa pitkälti bändin visuaalisesta puolesta ja demoäänitysten teknisestä toteutuksesta. Hän on yleensä varsin rauhallinen ja jonkinlainen monitoimimies. Nisse tuo bändin musiikkiin voimaa vahvalla soittotyylillään, joka sisältää voimasointuja ja kielten hakkaamista. Hän on yhtyeen huumorimies, joka toisaalta myös sanoo asiat suoraan, jos jokin kappaleessa ei miellytä. Veeti on bändin nokkamies, joka yleensä tuo pöytään uusia riffejä ja ideoita joita sitten yhdessä aletaan jatkojalostamaan. Hänellä on aina paljon uusia ideoita bändin kehitykseen ja toimintaan. |
Mistä yhtyeenne on kotoisin, ja miten kotipaikkanne on vaikuttanut musiikkiinne tai tyyliinne: | Olemme kotoisin Laitilasta, joka on tunnettu kananmunien tuotannosta. Tämä näkyykin musiikissamme siten, että siinä on aivan järkyttävän paljon munaa. |
Ketkä ovat yhtyeenne esikuvia, ja miten he ovat inspiroineet musiikkianne ja tyyliänne: | Kaikilla jäsenillä on omat suosikkinsa, jotka kaikki ovat vaikuttaneet yhtyeen musiikkiin tavalla tai toisella. Toivon suosikkeihin lukeutuvat Udo Dirkschneider, Rammstein ja Lamb of God. Varsinkin Lamb of Godin rumpali Chris Adler on vaikuttanut paljon hänen soittotyyliinsä, jossa yhdistyvät letkeän kuuloinen soitto ja metallimusiikille tyypillinen voimakas ”nakutus”. Nissen suosikkeihin kuuluu Metallica ja Hanoi Rocks. Hänen soittotyylissään kuuluu Cliff Burtonin voimakas tapa soittaa. Veetin suosikkeihin kuuluu hevikitaristi Alexi Laiho ja blueslegenda Stevie Ray Vaughan. Hänen soitossaan kuuluu vahvat vaikutteet Laihon voimasta ja ”Vauhkosen” grooven ja soittotyylin letkeydestä ja lentävyydestä. Kun kaikkien esikuvat yhdistetään, saadaan aikaan yhtyeemme soundi. |
Kertokaa yhtyeenne taustatarina. Mitkä ovat olleet merkittävimpiä käännekohtia matkan varrella: | Tapasimme toisemme yläkoulussa ja aloimme soittaa yhdessä vanhoja punk-kappaleita. Jossain kohtaa halusimme alkaa tekemään omaa, raskaampaa musiikkia. Tuumasta toimeen, perustimme Bloody Moon -orkesterin ja rupesimme kirjoittamaan biisejä. Ensimmäisen levymme ”Widow from the Dark” julkaisimme omakustanne-CD:nä. Uuden albumimme ”Lost & Damned” julkaisemme Inverse Recordsin kautta, sen myöskin CD:nä. |
Mitkä ovat yhtyeenne tärkeimmät tavoitteet, ja miten aiotte saavuttaa ne: | Aiomme tehdä uutta musiikkia ja viedä sitä maailmalle. Tässä on tärkeää tehdä kaikki niin hyvin kuin mahdollista. Musiikkivideot ovat hyvä tapa saada näkyvyyttä kappaleille, uudelta levyltä musiikkivideoita tulee neljä. |
Miten työnjako toimii musiikin tekemisessä, ja miten inspiroitte toisianne: | Yleensä Veeti tuo jonkin riffin/idean, jota ruvetaan yhdessä työstämään eteenpäin. Kun teemme biisit yhdessä, kaikilta tulee ideoita, joita pompotella. |
Uusimman julkaisunne nimi: | Lost & Damned
|
Avatkaa uuden levynne/julkaisunne taustoja. Mikä toimi inspiraationa, miten se syntyi, ja mitkä ovat levyn keskeiset teemat: | “Lost & Damned” on pitkän ja määrätietoisen työskentelyn tulos ja musiikillisesti kunnianhimoisin kokonaisuus, jonka olemme tähän saakka tehneet. Halusimme rakentaa levyn, joka olisi enemmän kuin vain osiensa summa – ei pelkkä kokoelma kappaleita, vaan jotain suurempaa ja merkityksellisempää.Äänityksiin kului yhteensä noin kuukauden päivät, tosin äänitykset tapahtuivat useassa eri jaksossa. Äänitykset aloitettiin rummuista ja viimeisenä purkkiin menivät taustakuorot ja -huudot. Kappaleet ovat kitaravetoisia, mutta annoimme tarttuville kertosäkeille entistä enemmän tilaa loistaa. |
Minkä bändin kanssa lähtisitte kaikkein mieluiten kiertämään maailmaa: | Yölintu olisi aivan äärimmäisen kova. Pantera sitten heti toisena vaihtoehtona. |
Mitkä kaksi kappaletta suosittelisitte tuotannostanne, ja mikä tekee niistä erityisiä (merkitys, teknisyys, fanisuosikki): | Uusin singlemme ”My Payoff” on ainakin omasta mielestämme paras biisimme tähän mennessä. Edelliseltä levyltä taas ”Paralyzed” on livesuosikki, joka saa porukan liikkeelle. |
Miten tärkeässä roolissa lyriikat ovat musiikissanne, ja millaisia viestejä haluatte välittää: | Kappaleiden aiheet saivat inspiraationsa elävästä elämästä, ihmissuhteista ja tapahtumista. Pyrimme sisällyttämään kappaleisiin kaikki käsittelemämme tunteet sellaisinaan, raakoina ja suodattamattomina. Niin raskaat kuin kauniitkin aiheet kulkevat albumilla käsi kädessä, luoden kuvaa yksittäisen ihmisen kokemuksista maailmasta. |
Miten bändinne musiikki on kehittynyt perustamisen jälkeen: | Kovan harjoittelun myötä soiton tekninen taso on parantunut alkuajoista. Pystymme näin ollen hyödyntämän kappaleissa uusia elementtejä, ja toki biisien kirjoitus ja kappaleiden taiteellinen taso on kehittynyt vuosien myötä. |
Mitkä ovat olleet suurimpia haasteitanne bändinä, ja mistä olette erityisen ylpeitä: | Suurin haasteemme tähän mennessä on ollut Jyväskylän keskustassa ajaminen, siitä kun ei meinannut tulla mitään. Erityisen ylpeitä olemme siitä, että lopulta löysimme määränpäähämme keikkapaikalle. |
Missä unelmoisitte soittavanne ja miksi juuri siellä: | Jossain isommilla kesäfestareilla, siellä kun on väkeä ja hyvä meininki. Ehkä Tuskassa tai Wackenissa. |
Miten koette metalliyhteisön, ja mikä on mielestänne sen merkitys bändeille ja faneille: | Metalliyhteisö luo faneille jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Bändeillekin sillä on merkitystä, muuten ei kukaan kävisi keikoilla tai ostaisi levyjä. |
Saako musiikkinne inspiraatiota myös musiikin ulkopuolisista asioista, kuten kirjallisuudesta, elokuvista tai elämästä ylipäätään: | No esimerkiksi tuorein singlemme ”My Payoff” on tositarina suoraan elämästä. Kappale kertoo siitä kun ihminen työnnetään alas ja unelmat murskataan. Kappale muistuttaa, että isostakin kuopasta noustaan ylös ja näytetään. |
Onko teillä erityisiä soittimia, laitteita tai äänitystekniikoita, jotka ovat tärkeitä soundillenne: | Käytimme uuden albumimme äänityksessä paljon aikaa siihen että saatiin kitarasoundi suoraan vahvistimesta hyvän kuuloiseksi. |
Mitä haluaisitte sanoa lukijoille ja faneillenne, ja mihin suosittelisitte heidän tutustuvan ensin tuotannostanne: | Käykää kuuntelemassa uusi singlemme ja Rock On! |
Linkit yhtyeen kotisivulle ja somekanaville: | Kotisivu |
Linkki yhtyeen musiikkivideoon: | |
Linkit yhtyeen Spotify, Bandcamp tms. kanavalle: | Spotify BandCamp |
Promokuva: Henri Aitakari