Cerebrum -yhtyeeltä ilmestyy uusi kokoelma-albumi heinäkuussa

MAINOS:



Tiedote 21.3.2025

Turkulainen progressiivisen death metalin pioneereihin kuuluvalta Cerebrumilta saadaan kauan odotettu kokoelma vihdoin CD:n muodossa.

Espanjalainen levy-yhtiö Memento Mori tiedotti 13.3.2025: ”Olemme innossamme saadessamme ilmoittaa tämän CD:n julkaisemisesta. Levy kokoaa yhteen vanhan, jo hämärään kaikonneen suomalaisen yhtyeen Cerebrumin kaksi demoa sekä kolme aiemmin julkaisematonta kappaletta (jotka löytyvät myös ”Endless Tears of the Distant Sea” -kokoelmanauhalla (Old Skull Productions, 2017)).

Cerebrum on perustettu Turussa jo vuonna 1992, ja se on jälleen yksi suurelle osalle tuntematon nimi 90-luvun alun/puolivälin suomalaista Death Metal -skeneä. Ehkäpä siksi, että Cerebrum syntyi hieman death metalin kultakauden loppupuolella. Cerebrumin vankka debyyttidemo Demo #1 (1993) julkaistiin aikana, jolloin monet muut aikalaiset olivat jo hajonneet tai siirtymässä musiikillisesti uusiin suuntiin.

Old school Death Metal oli Cerebrumin tyylivalinta ensimmäisellä demolla. Silloin bändi kantoi ylpeänä hihassaan Deathin, Morbid Angelin, Entombedin, Carcassin, Obituaryn ja Xysman vaikutteita. Tuohon aikaan uutta materiaalia syntyi ja toinen kitaristikin vaihtui, samalla Cerebrum otti melankolisemman, melodisemman ja kunnianhimoisemman suunnan. Tästä hieno esittely Cerebrumin toisella demolla, Grief (1994). Tämä keräilyharvinaisuus esitteli taidokasta soittoa ja omaa visiota täynnä olevan bändin, joka halusi laajentaa äänivalikoimaansa tavalla, joka oli aivan jotain muuta kuin muilla bändeillä. Vaikutteita tästä uudesta tyylistä oli selvästi haettu yhtyeiltä: Carbonized, Phlebotomized, Edge of Sanity, Opeth, Amorphis ja Sentenced. Kuitenkin Cerebrum ilmaisi ensikertaa äänimaailman, joka oli täysin omaperäinen.

Griefin jälkeen kokoonpano vielä täydentyi kosketinsoittajalla. Muutamaa vuotta myöhemmin valitettavasti bändi hämärtyi unholaan. Kunnes vuoden 2023 Finnish Death Metal Maniacs V -festareille ilmestyi kaikkien hämmästykseksi lähes alkuperäinen Cerebrum. Bändi esitti tuotantoaan niin varhaisilta demoilta kuin ihan uuttakin materiaalia. Vastaanotto oli niin hyvä ja yhdessä tekeminen niin miellyttävää, että Cerebrum päätti jatkaa katkennutta matkaansa raskaamman progressiivisen melodisen death metal -musiikin polulla.

Uutta materiaalia odotellessa julkaistavaksi, espanjalainen levy-yhtiö Memento mori on nyt koonnut kaikki tämä Cerebrumin alkuaikojen tuotannon kokoelmaan nimeltään Vestiges of an Evoked Past (1993-1994). Kappaleet ovat Tuomas Virtasen (yhtyeen nykyinen kosketinsoittaja) hienovaraisesti remasteroimia, vieläkin miellyttävämpään kuuntelukokemukseen tuoden. Kansitaiteesta vastaa lahjakas suomalainen artisti Toni Hietomaa.

Memento Mori julkaisee Vestiges of an Evoked Past (1993-1994) 21. heinäkuuta 2025.

Levy on jo ennakkotilattavissa levykauppa Äxästä: Cerebrum (Fin) : Vestiges of an Evoked Past (1993-1994) – Levykauppa Äx

Linkit:

Lähde: Cerebrum