Koti Metalliluolan uutiset Floor Jansenilta uusi Run-single kolmen vuoden julkaisutauon jälkeen – Jansen livenä Suomessa...

Floor Jansenilta uusi Run-single kolmen vuoden julkaisutauon jälkeen – Jansen livenä Suomessa John Smith Rock Festivalissa 18. heinäkuuta

MAINOS:



Tiedote 30.6.2026

Nightwishin laulajana ja sooloartistina uraa luova Floor Jansen on julkaissut uuden “Run”-singlensä, joka esittelee Floorin soolotuotannon synkempää ja raskaampaa puolta. Samalla single viitoittaa tietä suoraviivaisempaan ja kitaravetoisempaan suuntaan, kuitenkaan tinkimättä melodisuudesta. Biisin teemat käsittelevät vapautumista, omien voimien löytämistä sekä mikä tärkeintä, päätöstä lakata kutistamasta itseään muiden odotusten vuoksi.

“Minulle Run kertoo siitä, ettei enää pienennä itseään sopiakseen muottiin, joka ei koskaan ollut oma. Se kertoo naamion riisumisesta, oman suunnan seuraamisesta ja rohkeudesta tulla nähdyksi. Musiikillisesti kappale on aiempaa raskaampi ja suorempi, mutta silti rehellinen, melodinen ja täysin minun näköiseni,” Floor kertoo.

Kappaleen tuotti Gordon Groothedde, jonka kanssa Jansen työskenteli viimeksi After Foreverin viimeisellä studioalbumilla. Menestyksekkään soolodebyyttinsä “Paragonin” sekä loppuunmyydyn Hollannin-teatterikiertueensa jälkeen hänen soolotuotantoaan on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo lähes 150 miljoonaa kertaa.

Viime vuosina Floor Jansen on esiintynyt muun muassa Wacken Open Airissa, Masters of Rockissa, M’era Lunassa, Sweden Rock Festivalissa, ja tänä kesänä hänet nähdään myös Suomessa John Smith Rock Festivalissa 18. heinäkuuta.

https://www.floorjansen.com/
https://www.facebook.com/floorjansen.singer
https://www.instagram.com/floor_jansen_official
https://open.spotify.com/artist/2ZNTJ9Bu9QMJwBboMSpQgJ


Lähde: Ginger Vine Management & PR