Koti Tapahtumatiedotteet Dynazty helmikuussa 2027 Suomeen

Dynazty helmikuussa 2027 Suomeen

Kuva: Hannu Juutilainen

Tiedote 8.11.2026

Vuonna 2008 perustettu Dynazty on vuosien varrella kasvanut skandinaavisesta hard rock -skenestä todelliseksi voimatekijäksi ja merkittäväksi nimeksi modernin melodisen metallin huipulla.

Helmikuussa 2027 yhtye saapuu jälleen tervehtimään suomalaisia ystäviään. Dynazty iskee 24.-27. helmikuuta Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Ennakkoliput keikoille tulevat myyntiin keskiviikkona 4. marraskuuta 2026.

Dynaztyn uran merkittäviin virstanpylväisiin kuuluu vuonna 2020 julkaistu, listoja valloittanut albumi The Dark Delight, joka on myynyt kultaa sekä Ruotsissa että Suomessa. Myös albumin singlelohkaisu Heartless Madness on yltänyt platinalevyn myyntilukemiin.

Viime vuosina tehdyt kiertueet sellaisten yhtyeiden kuin Sabaton, Powerwolf, Battle Beast, Pain ja Kissin’ Dynamite kanssa ovat vakiinnuttaneet Dynaztyn aseman yhtenä Euroopan merkittävimmistä oman sukupolvensa live-esiintyjistä.

Elokuussa 2024 Dynazty päätti laajan Euroopan kesäfestivaalikiertueensa julkaisemalla uuden kappaleen Devilry of Ecstasy, jota seurasi seuraavana vuonna albumi Game of Faces, jonka julkaisi Napalm Records.

Bändin 10. pitkäsoitto Dark Arts ilmestyy 5. maaliskuuta 2027, joten Suomessa kuullaan helmikuussa livenä varmasti muutama uusi Dynazty-ralli.

Uunituore single The Mission näkyy ja kuuluu täältä:

www.youtube.com/watch?v=14Qtk4laYyY

Dynazty on:
Nils Molin (laulu)
Georg Härnsten Egg (rummut)
Love Magnusson (kitara)
Mikael Lavér (kitara)
Jonathan Olsson (basso)

DYNAZTY (SWE)

Ke 24.2.2027 Helsinki, Tavastia (liput alk. 33,50 e / Tiketti)
To 25.2.2027 Tampere, Klubi (liput alk. 33,50 e / Tiketti)
Pe 26.2.2027 Jyväskylä, Lutakko (liput 30/29 e jelmu.net / alk. 32,50 e / Lippu.fi)
La 27.2.2027 Kuopio, Circus Live (liput alk. 29,90 e / Tiketti)
ennakkoliput tulevat myyntiin ke 4.11.2026 Klo 9.

https://dynazty.com

Lähde: Nem Agency Oy