Joulukuu 2025 tullaan muistamaan valon osalta vaatimattomana, mutta perjantaina 12.12. sää tarjosi poikkeuksen: aurinko ehti paistella taivaalla juuri sopivasti ennen iltaa, jolloin Helsingin jäähallissa haettiin joulutunnelmaa Raskasta Joulua -konsertista.
RJ on vuosien aikana vakiinnuttanut asemansa monelle joulukauden aloitusrituaalina ja konsepti on jalkautunut muutenkin kotimaiseen joulun kulttuuriin. Raskasta Joulua -konsertti on viime vuosina näytetty jouluaattona televisiosta, joten sen katsominen varmaan kuuluu jo monen perheen perinteisiin yhdessä Lumiukon ja Samu-Sirkan Joulutervehdyksen kanssa. Itselleni Helsingin RJ-keikka oli ties kuinka mones laatuaan, mutta aina suuntaan näihin kinkereihin mielelläni hakemaan edes rahtusen joulumieltä.
RJ-homman ydin on ollut pitkään selvä: huippusolistit, selkärankana erinomainen taustabändi ja sovitukset, jotka nostavat joululaulujen melodisen ytimen esiin ilman, että kaiken päälle kaadetaan ylisokerinen kuorrute. Okei, tunnustetaan, että paikoin homma menee siirapin puolelle, mutta kuulun varmaan vähemmistöön mielipiteeni kanssa.
Helsingin jäähalli vaikutti katsomosta arvioiden vähintäänkin erittäin täydeltä, uskaltaisin sanoa jopa loppuunmyydyltä. En lähtenyt asiaa faktatarkistamaan, eli mennään mutu-tuntumalla.
Hallikeikoilla RJ pelaa aina leveällä kaistalla: solisteja on useita ja roolitus vaihtuu kappaleittain. Helsingin illassa mukana olivat Timo Kotipelto, Marko Hietala, Tony Kakko, Tommy Karevik, Elize Ryd, Pekka Heino, Petra, Laura Ruusumaa, Ilja Jalkanen, Ville Tuomi, Antony Parviainen sekä Tommi “Tuple” Salmela.
Uusista nimistä erityisesti Stratovarius-vokalisti Timo Kotipelto tuntui istuvan kokonaisuuteen luontevasti ja toi iltaan tiettyä kokemusta ja klassista metallilaulun varmuutta. Myös Laura Ruusumaa lunasti paikkansa vakuuttavasti. En ole koskaan katsonut VoF-ohjelmaa, joten Laura oli itselleni täysin tuntematon nimi, mutta ammattilaisen ottein otti suuren hallin haltuunsa ja osoitti hyvää lavakarismaa.
Tuttujen konkareiden osalta huomio kiinnittyi ennen kaikkea presenssiin: Hietala, Kakko, Tuomi, Parviainen ja Tuple ovat tonttuilleet RJ-lavoilla pitkään. Se näkyy rutiinina, kontaktina yleisöön ja kykynä vaihtaa tunnelmaa kappaleesta toiseen. Myös Ville Tuomen ja Ilja Jalkasen pööpöilyä ja yhteislaulua on aina upea seurata, kuten tänäkin iltana.
RJ-keikoilla suurin osa kappaleista esitetään edelleen yhden solistin vetäminä, mutta kaikkein kiinnostavimmat hetket syntyvät usein duetoin tai useamman äänen yhdistelmillä. Tommy Karevik oli tässä keskeinen onnistuja: hänen esiintymisensä toimi sekä soolona että yhteisnumeroissa sekä Petran että Laura Ruusumaan kanssa. Mainitaan myös onnistuneesti vedetty ja pirun haastava kappale “O Helga Natt”, jossa on yskinyt aika moni laulaja.
“Pieni rumpalipoika” esitettiin jälleen miesäänillä hyvin vaikuttavaan tyyliin. Tälläkin keikalla oli mukana useampi erittäin vahva naislaulaja, olisi kiinnostavaa kuulla joskus myös täysin naisvetoisena toteutettu kappale. En muista sellaista vielä nähneeni.
Jäähallikokoluokan etuna on tuotannollinen mittakaava. Pyrotekniikkaa ja tehosteita hyödynnettiin useaan otteeseen, mikä tuki show’ta ja toi isoon tilaan draaman kaarta. Samalla kokonaisuus vaikutti myös käytännön tasolla: valokuvaaminen lavan edestä ei ollut realistinen vaihtoehto, vaan kuvaaminen jäi tällä kertaa yleisön seasta tehtäväksi.
Illan selkein kehityskohde liittyi rytmitykseen. Kappaleita tuli paljon, ja kokonaisuus eteni ajoittain niin tiiviillä tahdilla, etteivät laulajat ehtineet kunnolla edes lavalle, kun biisi oli jo rullaamassa. Pieni väljyys rytmitykseen voisi tehdä kokonaisuudesta entistä hengittävämmän: yksi kappale vähemmän tai lisää Ilja Jalkasen stand upia.
Illan kokonaiskesto venyi noin kolmen tunnin mittaiseksi. Vaikka aika kului kuin siivillä, onnistuin silti saamaan jalat, hartiat ja selän melkoiseen jumitilaan.
Helsingin jäähallissa kokonaisuus oli näyttävä ja pääosin erittäin sujuva, ja illan parhaat hetket syntyivät erityisesti silloin, kun solistien erilaiset tulkinnat pääsivät aidosti kohtaamaan samassa kappaleessa. Pienellä rytmityksen hienosäädöllä show olisi vieläkin tasapainoisempi, mutta joulukauden käynnistäjänä ilta teki tehtävänsä.
Tunnustaudun joululaulujen suureksi faniksi. Parikin ystävääni ihmettelevät aina, miksi jaksan hypettää tätä joka helvetin joulu. RJ vaan toimii, koska sen peruspalikat ovat kunnossa: osaavat solistit, vahva Erkka Korhosen kipparoima taustakoneisto ja sovitukset, jotka herättävät joulufiilistä ja nostavat lippaa metalligenrelle. Kun on vuoden mittaan tullut kuunneltua pääasiassa äärimetallia ja harrastettua jumalanpilkkaa, on ihan terveellistä päästää joulun henki sisäänsä edes yhdeksi illaksi.
Ensi vuotta kohti. Joulun odotus on ainakin avattu. Hail Santa!
Tsekkaa settilistan alta kuvagalleria.
Kuvagalleria:
