Memoremains julkaisi uuden musiikkivideon ”Back Off”

Nu metallin kanssa leikittelevä kappale kertoo kiltin ihmisen todellisista ajatuksista.

Tiedote 4.2.2022

Tarttuvaa pop-metallia tahkova seinäjokelainen Memoremains on kiinnittänyt katseensa jo tiukasti myöhemmin tänä vuonna ilmestyvään kakkoslevyynsä. Tulevalta albumilta julkaistaan nyt Sympathy– ja Not My Fault -singlejen jälkeen kappale Back Off, joka yhdistää taitavalla tavalla nu metallin ja synahevin.

”Back Offin sävellys syntyi tarpeesta tuottaa omituinen yhdistelmä vuosituhannen vaihteen nu metal -soundia sekä Memoremainsille tuttua ns. syntikkaheviä. Lopputulokseen lisättiin ripaus tuplabasaria sekä taustaköörejä, ja näin saimme aikaiseksi kenties kaikkien aikojen louhivimman Memoremains-kappaleen”, biisin säveltänyt kosketinsoittaja Mikko Kujanpää taustoittaa matalalta möyrivää singleä.

Kappaleen sanat kertovat kilttien ihmisten todellisista ajatuksista. Lyriikat kirjoittanut laulaja Johanna Ahonen selittää, että kiltit ja hiljaiset saavat usein vääränlaisia syytöksiä osakseen – ja silloin kiltinkin päästä alkaa savu nousta.

”Liian kilteistä ihmisistä sanotaan usein, että he ovat vihaisia ja katkeria valehtelijoita, koska he eivät tuo omaa ääntään esiin ja katkeroituvat siitä, kun toiset eivät huomioikaan heidän tarpeitaan pyytämättä. Back Off -biisin tarina kääntää tilanteen päälaelleen olemalla miellyttäjän manifesti, joka salailun sijasta kertoo raivorehellisesti, mitä kiltti ihminen oikeasti haluaisi sanoa.”

Singleen kuvattiin myös Riku Männistön toimesta tulentäyteinen musiikkivideo, jonka tuotanto sekä kiinnosti että huolestutti Etelä-Pohjanmaan asukkaita.

”Tulen kanssa tunnelmointimme herätti paikallisissa asukkaissa huolestunutta kiinnostusta, ja useampi utelias silmäpari seurasi puutarhajuhliamme turvallisen välimatkan päästä. Tässä vaiheessa lienee aiheellista kiittää Munakan nuorisoseuraa luottamuksesta ja tilusten lainasta taiteelliseen toimintaamme, sillä ulkopuolisen näkökulmasta touhumme saattoi vaikuttaa tuhopoltolta tai muulta kyseenalaiselta toiminnalta. Onneksi ainakin toistaiseksi enemmän ja vähemmän heviuskottavat lettimme saavat vielä heilua”, laulaja Johanna Ahonen kiittelee ja lisää:

”Lieskojen loimua uhmasi urheasti myös kuvaajaksi palkattu Riku Männistö, joka tarttui hulluun ideaamme innokkaasti. Älkää kokeilko tätä kotona!”

Memoremains on:

Johanna Ahonen – laulu
Mikko Kujanpää – kosketinsoittimet
Aleksi Mäkelä – kitara
Aapo Timonen – basso
Eemeli Timonen – rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | WEBSITE


Lähde: Ginger Vine Management & PR

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.