Rujo Katras julkaisi uuden singlen “Päätä pystyyn”

Kuva: Rujo Katras
MAINOS:



Tiedote 20.4.2022

Rujo Katras on neljän veljeksen vuonna 2013 perustama thrash-/heavy metal -yhtye. Vuosien aikana kokoonpano on muuttunut ja kasvanut viisihenkiseksi metallirykmentiksi. Nyt julkaistava kappale “Päätä pystyyn” on synkkä, mutta toiveikas tarina vaikeista ajoista ja siitä kuuluisasta valosta tunnelin päässä.

”Vuonna 2018 perheemme koti joutui pakkomyyntiin ja siitä alkoi melkoinen alamäki. Nuo vaikeat ajat päätyivät sanoittamaan tätä kitaristimme Topin rakkaudella säveltämää biisiä, jonka synkänpuoleinen tunnelma antaa hienon pohjan tällaisen tarinan kertomiselle. Kaikesta huolimatta, kappaleen ytimessä on toivo, joka jo siintää edessäpäin. Ei auta kuin nostaa päätä pystyyn, ja kulkea sitä kohti”, laulaja Joonas Rautiainen kertoo.

Jyväskylästä puskeva Rujo Katras on aiemmin julkaissut EP:n “Virsiä vähämielille” sekä täyspitkän albumin “Ihmispalapeli”. Vuonna 2019 yhtye myös sävelsi kannatusbiisin Jyväskylä Jaguars -jenkkifutisjoukkueelle.

Rujon Katraan kappaleet ammentavat inspiraatiota arkisten asioiden haasteista ja elämän tuomista koettelemuksista, joihin monet pystyvät samaistumaan. Musiikillisesti biisejä maalataan leveällä pensselillä. Yhtyeen tuotannosta löytyy niin raskasta murjontaa kuin päitä pyörittävää takomista. Samalla sekaan on leivottu mukana laulettavia kertosäkeistöjä, jotka jäävät päähän soimaan loppupäiväksi.

Rujo Katras on:
Joonas “Rauski” Rautiainen – Laulu
Topi “Topox” Lampinen – Kitara
Mika “Niemo” Nieminen – Kitara
Joni “Kapteeni” Haarala – Rummut
Jari “MacRossi” Rossi – Basso

https://www.facebook.com/rujokatras/
https://open.spotify.com/artist/0Li1AeblIQjzrVmaxtCCwb


Kuva: Rujo Katras
Lähde: Ginger Vine Management & PR

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.