Tiedote 15.5.2026
Kirkkovene on julkaissut uuden singlen “Ihmiset on paskaa”. Kun edellisellä, maaliskuussa julkaistulla Sä kuulutkin roskiin -singlellä haettiin popimpaa kulmaa, niin tällä kertaa Kirkkovene onkin lähtenyt päinvastaiseen suuntaan.
”Tein tästä demon jo joskus alkukeväästä kun suoraan sanottuna vitutti vaan kaikki. Oli jotenkin sellanen fiilis, että joka tuutista tulee vaan huonoja uutisia ja että me vaan paskotaan tää planeetta. Mielessä pyöri vaan lause et ’ihmiset on paskaa’ ja sen ympärille biisi rakentu melkeimpä itsestään”, yhtyeen laulaja-kitaristi Mitja kertoo.
“Lähdettiin tällä kertaa sillä ajatuksella et nyt tehdään sellanen biisi, että ihan sama soiko tää missään ja kuunteleeko tätä kukaan. Meitä vituttaa ja tätä on helvetin hauska soittaa”, Mitja jatkaa.
Vierailevana tähtenä biisillä kuullaan myös Koffi3000 -nimistä artistia, joka on Luyeye ”Viki” Konssin a.k.a Seksikkään suklaan punk-henkinen alter egoa.
”Oon tuntenu Mitjan jo pidemmän aikaa, ja aina välillä ollaan puhuttu että on pakko tehdä joku biisi yhdessä. Sitten yhtenä päivänä Mitja lähetti mulle tän, ja kun kuulin sen ruosteisen soundin ja biisin teeman, innostuin kovasti. Tällä hetkellä maailmassa tapahtuu niin paljon paskaa, että tekis mieli sanoo kaikille: kattokaa peiliin ja miettikää, mitä te aiheutatte tälle maapallolle”, Viki kertoo.

Kappale Spotifyssä: https://open.
Kirkkovene levyttää suomalaiselle riippumattomalle levy-yhtiölle Love Is Punkille, jonka talliin kuuluvat myös mm. Juustopäät, Likaiset pikkarit, Rasvamaksa ja Clarkkent.
Kirkkovene Facebookissa: https://www.facebook.com/
Kirkkovene Youtubessa: https://www.youtube.com/@
Kirkkovene Spotifyssä: https://open.spotify.com/
Lähde: Love Is Punk Records
