Tiedote 19.9.2024
Marraskuussa myös kahdesti Suomessa livenä nähtävä VOLA julkaisee tänään Cannibal-singlen, josta saatiin jo eilen esimakua biisin musiikkivideon julkaisun myötä. Videon tekivät tamperelaisen Riivata Visualsin Patrik Nuorteva ja Tuomas Kurikka.
1. marraskuuta julkaistavalta Friend Of A Phantom -albumilta löytyvällä Cannibal-singlellä ja -videolla on mukana myös In Flames -yhtyeen Anders Fridén. Tulevan albumin julkaisee Mascot Records.
”VOLAn musiikki on hyvin melodisen death metalin raameihin muotoutunutta, joten legendaarisen In Flamesin Anders Fridénin saaminen mukaan Cannibalille oli unelmien täyttymys. Koemme olevamme todella onnekkaita ja olemme äärimmäisen ylpeitä lopputuloksesta”, bändi kertoo.
Tunne oli molemminpuolinen, kun idea yhteisestä biisistä virisi.
”Olen ollut VOLA-fani heidän ensimmäisestä albumistaan lähtien. He ovat muuntautuneet jatkuvasti ja VOLA on yksi mielenkiintoisimmista tämän hetken yhtyeistä”, Anders toteaa ja jatkaa: ”Pääsin tapaamaan bändin viime albumimme äänitysten aikaan ja pääsin näkemään heidän uskomattoman shownsa Los Angelesin The Troubadourissa. Tästä suora leikkaus muutaman kuukauden päähän ja sain kyselyä, josko voisin olla kiinnostunut olemaan heidän seuraavalla albumillaan mukana. Vastasin ’kyllä’ ilman mitään arpomista. On kunnia olla osa tätä jättimäistä biisiä”, Fridén toteaa.
Myös bändi muistelee tapaamistaan In Flamesin tyyppien kanssa lämmöllä VOLAn Pohjois-Amerikan kiertueen yhteydessä.
”Oli aika surrealistinen kokemus kuulla, että he olivatkin meidän fanejamme, kun suuri osa VOLAn musiikillisesta dna:sta on rakennettu In Flamesin vaikuttamana.”
Studiosessioissa saatu ajatus biisin höystämisestä voimakkailla huuto-osuuksilla ja vastikään Andersiin tutustuminen teki idean toteuttamisesta vaivatonta.
”Lopulta hän äänitti osuutensa ja tuli videon kuvauksiin Tanskaan. Me olemme innoissamme – noin lievästi ilmaistuna”, bändi jatkaa.
VOLA starttaa pitkän Euroopan-kiertueensa albumin julkaisupäivänä, ja karavaani saapuu 5. marraskuuta Tampereen Pakkahuoneelle ja seuraavana päivänä Helsingin Vanhalle Ylioppilastalolle.
”Olemme innoissamme päästessämme kiertämään Euroopassa kahden vuoden jälkeen. Eurooppa on paikka, jossa olemme kuitenkin rundanneet eniten, joten tuntuu siltä, kuin pääsisi taas tapaamaan vanhaa ystävää. Koko homman hienous on päästä palaamaan kotiin ja syleilemään niin vanhoja kuin uusiakin kuulijoita. Tätä kunnioittaakasemme ja soituksena kiitollisuudestamme haluamme tuoda parhaan mahdollisen shown.”
Marraskuussa alkavan Euroopan-kiertueen päivät näyttävät seuraavilta, luvassa on myös kaksi keikkaa Suomessa:
01.11 – Århus, Denmark @ Voxhall
02.11 – Gothenburg, Sweden @ Pustervik
03.11 – Oslo, Norway @ Vulkan Arena
05.11 – Tampere, Finland @ Pakkahuone
06.11 – Helsinki, Finland @ Vanha Ylioppilastalo
08.11 – Stockholm, Sweden @ Fryshuset Klubben
10.11 – Berlin, Germany @ Columbia Theater
11.11 – Krakow, Poland @ Hype Park
13.11 – Prague, Czech Republic @ MeetFactory
14.11 – Vienna, Austria @ Flex
15.11 – Munich, Germany @ Backstage Halle
16.11 – Zurich, Switzerland @ Komplex
17.11 – Milan, Italy @ Live Club
19.11 – Cologne, Germany @ Kantine
21.11 – Paris, France @ Petit Bain
22.11 – London, England @ Heaven
23.11 – Nottingham, England @ Rescue Rooms
24.11 – Glasgow, Scotland @ G2
25.11 – Manchester, England @ Club Academy
26.11 – Bristol, England @ SWX
27.11 – Esch-Sur-Alzette, Luxembourg @ Rockhal
28.11 – Eindhoven, Netherlands @ Effenaar
29.11 – Hamburg, Germany @ Markthalle
30.11 – København, Denmark @ Store Vega
VOLA on:
Asger Mygind (laulu/kitara)
Martin Werner (koskettimet)
Nicolai Mogensen (basso)
Adam Janzi (rummut).
Tilaa albumi jo ennakkoon täältä.
Lähde: Ginger Vine Management & PR