Doom Unitilta uutta materiaalia – kuuntele ”Remedy” -single

Kuva: Rake Tähtinen

Tiedote 11.5.2022

Tamperelainen rock-yhtye Doom Unit on julkaissut uutta materiaalia: ”Remedy” -biisi on jatkumoa kolme vuotta sitten ilmestyneelle ”Black Day Comes” -kappaleelle. Trilogian kolmas osa julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.

Laulaja-lauluntekijä Jape Ylinikka on ammentanut trilogia-aiheen menetyksestä, siihen valmistautumisesta, menetyksen mukanaan tuomista tunteista ja niiden käsittelystä.

”Muutama vuosi on ollut painolastina huolta ja murhetta. Läheisen poismeno sekä muut elämän kiireet ja stressit antoivat sysäyksen trilogialle. Parempia aikoja kohti!”, Jape kommentoi.

Doom Unit julkaisi ”Cross the Line” -debyyttialbuminsa 13 vuotta sitten. Levyn avaussingle ”Killing Time” on striimannut platinaa. Yhtyeen muita isoja hittejä ovat muun muassa ”Chameleon”, ”Light Me Up”, ”Reckoning Day”, ”The Cradle and the Grave” ja trilogian avausbiisi ”Black Day Comes”. Tiukkana liveyhtyeenä tunnettu nelikko nousee seuraavaksi lavalle Tuhdimmat Tahdit -festivaaleilla Nokialla 18.6.

Kokoonpano:
Jape Ylinikka – laulu ja kitara
Kristian Heikkilä – kitara ja taustalaulu
Julli Väkevä – rummut
Kari Luonsinen – basso

www.doomunit.com
www.facebook.com/doomunit/


Kuva: Rake Tähtinen
Lähde: ProPromotion Oy

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.