Tiedote 6.5.2025
Oulun Kantakrouvissa 4.-5.heinäkuuta 2025 järjestettävä Summer Massacre on saanut kiinnitettyä kaikki viimeisetkin artistit.
Ohjelma on rakennettu vastaamaan todellisten metallimusiikkia rakastavien asiakkaiden tarpeita. Monipuolinen, mutta harmoninen ohjelma tarjoilee metallimusiikkia laajalla ja mielenkiintoisella skaalalla.
Summer Massacressa lyövät kättä keskenään niin alan tunnetut nimet, – genrepioneerit ja tuoreet nousukiidossa olevat bändit kuin poikkeuksellisen kiinnostavat äärimetallikombinaatiot. Luvassa on jälleen ainutlaatuinen viikonloppu hienojen keikkojen ja samanhenkisten ihanien ihmisten seurassa.
AMORAL saapuu juhlistamaan toisen albuminsa Decrowningin pyöreitä Summer Massacreen. Kotimaan lupaavimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva BALANCE BREACH tekee matkaansa Mikkelistä maailmanmaineeseen, eikä sitä tunnu pysäyttävän enää mikään, saapuvathan he Ouluunkin! BLOOD CHALICE on vuonna 2015 perustettu black/death metal bändi suomen Porista. Kaksi loistavaa albumia julkaissut yhtye saapuu rienaamaan oululaisia metallin ystäviä tylyllä alkukantaisella otteella! Kuopiossa vuonna 1990 perustettu DEMILICH raahaa visvaa valuvat lonkeronsa Summer Massacreen ja täyttää korvamme omaperäisellä soundillaan ja monimutkaisilla sävellyksiillään. DHATSA,
DEATH’S-HEAD AND THE SPACE ALLUSION on vuonna 2016 Oulussa perustettu yhtye, joka on yhdistelmä melodioita, metallia ja puhdasta laulua. Vuonna 2022 perustettu ENEMIES EVERYWHERE on noussut nopeasti yhdeksi suomalaisen extreme metalin vientinimistä. Kyy on perustettu vuonna 2013 ja tänä aikana se on ulostanut 2 tayspitkää levyä sekä keikkoja niin ulkomailla kuin täällä Suomessakin. SHEREIGN on onnistuneesti luonut oman tunnusomaisen soundinsa, mikä sisältää melodista metallia ja vaihtoehtorockia.
Yhtyeen moniulotteinen musiikki ja emotionaalisesti latautunut vokalisointi luovat tilan, jossa kuulijat voivat antautua musiikille ja sulautua toiseen todellisuuteen. Paikallisväriä viikonloppuun tuo Raahesta lähtöisin oleva SPIRITUAL HOLOCAUST. Vanhan koulukunnan death metallia oksentava bändi marssittaa Summer Massacre yleisön syleilyyn rykmentin verran likaisia ja vihaisia tarinoita ihmiskunnan mädäntyneisyydestä. Viimeisenä muttei vähäisimpänä uunista ulos hyppää URN. Uuden Demon Steel albumin juuri julkaissut yhtye ei ole mitään joka vuotista herkkua näillä leveysasteilla, joten nyt kannattaa tulla kokemaan raivokasta herkkua!
Artistikattaus:
Perjantai 4.7.2025
Amoral
Balance Breach
Enemies Everywhere
Shereing
Dhatsa
Lauantai 5.7.2025
Demilich
Blood Chalice
Kyy
Urn
Spiritual Holocaust
Näiden julkaisujen myötä kaikki lippu tyypit ovat tulleet myyntiin.
Ennakkoliput myynnissä Lippu.fi
Ennakkoliput:
2 PÄIVÄÄ alk. 59,90,-
PERJANTAI alk. 39,90,-
LAUANTAI alk. 39,90,-
Oviliput:
2 PÄIVÄÄ 70,-
PERJANTAI 50,-
LAUANTAI 50,-
TAPAHTUMA ON K-18.
Lähde: Summer Massacre