Tuska 2026 järjestettiin Helsingin Suvilahdessa 26.–28.6. Festivaali teki uuden kävijäennätyksen keräämällä kolmen päivän aikana yhteensä 66 000 festivaalivierasta. Perjantai ja lauantai myytiin loppuun 23 000 kävijän päiväkohtaisilla yleisömäärillä, ja sunnuntainakin alueelle saapui 20 000 kävijää. Metalliluola seurasi festivaalia paikan päällä koko viikonlopun ajan. Lue alta mietteet ja kuvagalleriat bändeistä.

Oma Tuska-perjantaini käynnistyi Aurorawaven keikalla. Reggae-pohjaista metallia soittava yhdysvaltalaisyhtye sopi hyvin päivän ohjelmistoon, sillä myöhemmin samana iltana lavalle nousi genren tunnetuimpiin nimiin kuuluva Skindred. Aurorawave hoiti avauksensa mallikkaasti ja muisti myös kiittää esikuvaansa.

Samaan aikaan Radio City Stagella soittanut Awake Again tuli myös tarkistettua. Kotimainen post-hardcorea, metallin eri alalajeja ja pop-elementtejä yhdistelevä yhtye piti meteliä varsin vakuuttavasti. Vuosien aikana Tuskan kahden lavan välillä kulkemisesta on tullut tuttua, ja usein reitille osuu vielä kolmaskin lava, kun KVLT Stagella tapahtuu samaan aikaan jotakin kiinnostavaa. Tällä kertaa ehdin käydä nopeasti kuulostelemassa myös modernia metalcorea soittavaa Ashes of Perishingiä.

Päälavalla esiintynyt SamyElbannan luotsaama Lost Society on kasvanut vuosien varrella kohti suurempia lavoja ja rakentanut soundiaan yhä näyttävämmäksi kokonaisuudeksi. Henkilökohtaisesti yhtyeen alkupään thrash-painotteisempi materiaali puhuttelee edelleen enemmän, mutta nykyinen Lost Society näyttää täysin tietävän, mitä on tekemässä.

Päivän erittäin onnistunut kiinnitys oli japanilainen Loudness. Vuonna 1981 perustettu ja 45-vuotista uraansa juhlistanut yhtye toi Tuskaan legendaarista ja nostalgista fiilistä. Bändi oli perkeleen hyvässä iskussa, ja erityisesti vokalisti Minoru Niiharan ääni teki vaikutuksen. Loudnessin kanssa samaan aikaan esiintynyt Ensiferum jäi omassa ohjelmassani väistämättä sivuosaan, vaikka yhtyeen esiintymisessä ei ollut sinänsä mitään moitittavaa. Tällä kertaa valinta vain kallistui selvästi japanilaislegendan puolelle.

Pain aloitti Karhu Main Stagella vahvasti kappaleella “Same Old Song”, joka on itselleni yhtyeen tuotannon kovinta kärkeä. Peter Tägtgrenin johtama industrial metal -kokoonpano on vuosien varrella rakentanut ympärilleen tunnistettavan soundin, ja keikka oli kokonaisuutena vakuuttava.

Perjantain odotetuin nimi oli omalla kohdallani Skindred. Walesilaisyhtye on pitkän linjan tekijä metallin, reggaen, punkin ja elektronisten elementtien yhdistämisessä, ja Tuskan keikka nousi mielestäni koko vuoden kattauksen vahvimpien esitysten joukkoon. Yhtyeellä on upea kyky saada yleisö liikkeelle. Aurorawaven vokalisti nähtiin myös lavalla vieraana, ja tilanne vaikutti hänelle selvästi merkitykselliseltä. Samanaikaisesti esiintynyt Bloodred Hourglass jäi omalta osaltani vain lyhyen tarkistuksen varaan, mikä harmitti, sillä yhtye olisi ansainnut täyden huomion toisessa aikataulutilanteessa.

D-A-D tarjosi perjantai-iltaan selvästi kevyemmin hengittävää rockia. Tanskalaislegenda oli ehkä koko Tuskan helposti lähestyttävin yhtye, jonka materiaali toimii rennon suoraviivaisena vastapainona päivän raskaammalle annille. Yhtyeen asema on kiistaton, mutta silti jäin pohtimaan, oliko kokonaisuus aivan päästageslotin kokoinen juuri tässä kattauksessa. Warmen puolestaan hoiti oman osuutensa ammattimaisesti ja tiukasti. Janne Wirmanin kohdalla ajatukset saattoivat jo väistämättä liikkua myös kohti seuraavaa Tuskaa, jossa Children of Bodom on vahvistettu yhdeksi vuoden 2027 nimistä.

Perjantain päätti Megadeth, joka oli osa yhtyeen jäähyväiskiertueen kokonaisuutta. Tällä kertaa toki kyseessä oli yhtyeen tuoreen albumin kiertuekeikka. Jäähyväiset heitetään sitten joskus tulevaisuudessa. Megadethin katalogi kantaa pitkälle, ja suomalaiskitaristi Teemu Mäntysaarelle Tuskan päälava Megadethin riveissä oli varmasti yksi uran merkittävimmistä hetkistä.

Alla perjantain kuvagalleriat.

Lost Society

Loudness

 

Bloodred Hourglass

Pain

 

D-A-D

 

Ensiferum

Skindred

 

Slope

Warmen

 

Megadeth