Tiedote 7.9.2024
Suomalainen progressiivista metallia soittava Pressure Points julkaisee syksyllä kaksi uutta singleä. Ensimmäinen, ”The Chase”, näki perjantaina 6.9. päivänvalon Teppo Ristolan ohjaaman upean musiikkivideon saattelemana. Julkaisu on jatkoa kriitikoiden ylistämälle kolmannelle albumille ”The Island”, joka julkaistiin maaliskuussa 2023 Art Gates Recordsin kautta.
Kuuntele single musiikkipalveluissa: https://push.fm/fl/pp-chase
Toinen single, ”Shapeless”, julkaistaan loppuvuodesta lyriikkavideon saattelemana. Samaan aikaan yhtye kirjoittaa uutta materiaalia neljännelle albumilleen ja jatkaa keikkalua. Ensi vuodelle sovittuna jo festarikeikka Tsekkeihin.
Kappaleen säveltäjä ja sanoittaja Veli-Matti Kyllönen summaa näkemyksensä kappaleesta:
“Chase poikkeaa hieman Pressure Pointsin yleisestä soundista. Se on lyhyin bändille kirjoittamani kappale. Yhtye piti siitä välittömästi, mikä ei varsinaisesti yllätä, sillä biisi pitää sisällään eeppisiä melodioita death-metallilla höystettynä.”
Pressure Points on Heinolassa kesällä 2004 perustettu melodista metallia soittava yhtye. Sen musiikkia on kuvailtu poikkeukselliseksi melodisen ja progressiivisen metallin saralla. Musiikissa sekoittuu monet eri tyylisuunnat, joita yhdistää sekä vahvat melodiat että innovatiiviset rakenteet.
Bändi on soittanut yhdessä mm. kansainvälisten esiintyjien kanssa kuten Katatonia, Samael, Omnium Gatherum, Insomnium ja Fleshgod Apocalypse.
Kokoonpano:
Juha Tretjakov – laulu
Veli-Matti Kyllönen – koskettimet, taustalaulu
Kari Olli – kitara
Vili Auvinen – rummut
Janne Parikka – basso
Sessiojäsenet:
Juho Helppi – rytmikitara
Saku Aaltonen – rytmikitara, taustalaulu
https://linktr.ee/
https://www.facebook.com/
https://instagram.com/
https://www.tiktok.com/@
Kuva: Teppo Ristola Photography
Lähde: Inverse Music Group
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.