Koti Metalliluolan ennakot ja tiedotteet Stina Girsin kipparoima Unén julkaisi “Dancing in Flames” -singlen tulikuuman videon kera

Stina Girsin kipparoima Unén julkaisi “Dancing in Flames” -singlen tulikuuman videon kera

Kuva: Hannu Juutilainen
MAINOS:



Tiedote 11.6.2026

Viime vuonna Forever Winter -debyyttialbuminsa julkaissut Unén suuntaa kohti uutta aikaa, jonka ensimmäisenä makupalana julkaistaan Dancing In Flames -single. Alun perin Idos-kisan top-viisikosta koko kansan tietoisuuteen singahtaneen ja kolme vuotta sitten Unéniin liittymisen myötä metallisydämensä paljastaneen Stina Girsin johtama yhtye halusi aloittaa uuden syklinsä todellisella voimabiisillä.

“Dancing In Flames uhkuu itsevarmuutta. Kun olet kuvitellut hänen rakastavan ja se on ollutkin vain valhetta, lähtee pohja kaikesta. Mutta kun elämä murjoo isolla kädellä, vahvistut jokaisesta kolhusta ja nouset vahvempana uuteen koitokseen. Ja voit vain tanssia liekeissä”, biisin sanat kynäillyt Stina Girs sanoo.

Sanat: Stina Girs
Sävellys & sovitus: Unén
Tuotanto & miksaus: Kimmo Pitkänen
Masterointi: Miro Kiiski / Miro Mastering

Koko yhtyeen voimin syntynyt biisi on selkeä askel eteenpäin esikoislevyltä.

“Halusimme nostaa kierroksia, ja Dancing In Flames on siitä täydellinen esimerkki. Se esittelee meistä useita puolia; on rock-henkistä kaahausta, rytmikästä tunnelmointia, mukaansatempaava kertosäe ja kirsikkana kakun päällä todella raskas väliosa growleineen”, bändi muotoilee.

Sana “Unén” juontaa juurensa yhtyeen alkuperäisestä ideasta, että sanoitukset perustuisivat unien maailmaan. Myöhemmin tämä konsepti kuitenkin otti toisen suunnan, mutta nimi säilyi. Elsa Wellamon ohjaamalla Dancing In Flames -musiikkivideolla todellisuus on tässä ja nyt.

“Perinteisen soittovideon muodossa tällainen energinen kappale pääsee todellakin oikeuksiinsa. Vastapainona mukana on tanssija Laura Zaray, joka toi hienoa visuaalista lisäväriä”, bändi kertoo.

Unén keskittyy alkavan kesän aikana valmistelemaan toista studioalbumiaan, mutta tekee yhden keikan Helsingissä 14. elokuuta. Katso kaikki keikkatiedot täältä.

Unén on:
Stina Girs, laulu
Kimmo Pitkänen, kitara
Petteri Sinervä, koskettimet
Harri Moilanen, kitara
Tomi Kallava, basso
Timo Larjo, rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY | WEBSITE | YOUTUBE

Lähde: Ginger Vine Management & PR