Tampereen Tullikamarin ensi keväälle on julkaistu jo lähes kuudenkymmenen artistin keikat

Kuva: Tullikamari Facebook-sivu
MAINOS:



Tiedote 1.12.2022

Tampereen Tullikamarin ensi keväälle on julkaistu jo lähes kuudenkymmenen artistin keikat. Perinteisellä Talvihelvetti-minifestivaalilla loppiaisaattona käynnistyvään kevääseen mahtuu kaikkea räpistä metalliin ja punkista indie rockin kautta jazziin.

Tullikamarin kevät 2023 näyttää mukavan kansainväliseltä! Klubilla ja Pakkahuoneella nähdään kotimaisten artistien lisäksi esiintyjiä ainakin Yhdysvalloista, Belgiasta, Saksasta, Ranskasta, Ruotsista, Islannista, Norjasta, Iso-Britanniasta, Australiasta ja Singaporesta.

Yksi kevään erikoisuuksista on HENRY ROLLINSin helmikuinen spoken word -keikka (21.2.) Black Flagista ja Rollins Bandista tuttu hardcore-lihaskimppu tuo Pakkahuoneelle Good to See You -kiertueensa, jolla poliittisesti aktiivinen amerikkalaisartisti käsittelee elämää ennen ja jälkeen koronapandemian.

Kansainvälistä väriä on tarjolla etenkin raskaan musiikin puolella. Pakkahuoneelle saapuvat muun muassa ruotsalainen KATATONIA ja islantilainen SÓLSTAFIR (20.1.), norjalainen LEPROUS (15.3.), amerikkalaislegenda W.A.S.P. (13.4.) sekä metallia niin breakbeateihin kuin klassiseen musiikkiin yhdistelevä ransakalaisartisti IGORRR (3.4.), jota tuo Distortion Tour -kiertueellaan Tampereelle muun muassa belgialaisen AMENRAn. Lisäksi toukokuussa Klubilla nähdään progressiivista metallia soittava australialaisbändi NE OBLIVISCARIS (6.5.).

Heti loppiaisen jälkeen Klubilla päästään nauttimaan brittiläisen 1970-luvun lopun veteraaniyhtyeen EDDIE AND THE HOT RODSin pub rock -klassikoista (7.1.). Perinnetietoista kitararockia tarjoilevat Klubilla kevään aikana myös MELROSE (21.1.), 22-PISTEPIRKKO (15.4.) sekä Hanoi Rocks -legendat STENFORS (3.2.) ja SAMI YAFFA (19.4.).

Suomirockin suuruuksista Tullikamarille saapuvat helpon elämän perään jo 1980-luvun alusta haikaillut JULIET JONESIN SYDÄN (31.3.) sekä Vaasan punk-instituutio KLAMYDIA (14.4.).

Uuden polven indierocksuosikeista keikalla nähdään muun muassa levynjulkaisukeikoilleen saapuvat URSUS FACTORY (8.4.) ja TEKSTI-TV (4.3.) sekä alkuvuoden ”Maailma kyllä odottaa” -esikoisalbumillaan hurmannut TEINI-PÄÄ (8.3.).

Kotimaista rap-osaamista Klubilla esittelevät kevään aikana Solosen, Kosolan ja Xmiehen muodostama LYÖMÄTTÖMÄT (4.2.), STEPAn kanssa keikalle saapuva Teosto-palkittu EEVIL STÖÖ (11.2.) sekä Roihuvuoren ”swengari” EGE ZULU (22.4.).

Kevään riehakkain keikkailta lienee luvassa helmikuussa, jolloin Pakkahuoneen täyttävät Joensuun humppakuninkaat ELÄKELÄISET sekä rock-klassikoita bluegrassiksi muokkaava STEVE ’N’ SEAGULLS (10.2.). Cover-juhlaa vietetään myös tammikuussa, jolloin Klubilla tuuttivat MÖTHERHEAD PLAYS MOTÖRHEAD ja BAD APPLES PLAYS GUNS N’ ROSES (13.1.).

Kotimaisista metallisuuruuksista Pakkahuoneelle saapuvat BATTLE BEAST (28.1.), AMORPHIS (14.2.) sekä marraskuussa ensimmäisenä suomenkielisenä yhtyeenä Wembleyn stadionilla esiintynyt TURMION KÄTILÖT (18.3.). Pakkiksella päästään käristymään myös perinteiseen tapaan Talvihelvetissä (5.1.), jossa esiintyvät muun muassa FINNTROLL ja FEAR OF DOMINATION.

Klubilla mörisevät puolestaan singaporelaisen WORMROTin kanssa kiertävä grindcore-suosikki ROTTEN SOUND (14.2.), goottirockin ruhtinaat THE 69 EYES (6.4.) sekä death metal -tekijät GALVANIZER ja GOATBURNER (12.1.).

Lisäksi kevään aikana klubilla nähdään myös muun muassa PEKKO KÄPPI & KHHL:n myrskyisää folkia (1.3.), TIMO LASSY TRIOn ja HOT HEROSin jazzia (30.3.), HANNA PAKARISEN iskelmäpoppia (22.3.) sekä VALKYRIANSin ja VOIMARYHMÄN jamaikalaisrytmejä (21.4.).

Kalenteriin kannattaa myös merkitä punakynällä 1920-luvun PARTY LIKE GATSBY -iltamat Pakkahuoneella (27.1.) sekä Klubin häpeilemättömät UNAPOLOGETICbileet (6.1.) ja RARE RAVE -klubi (3.3.).

* *

Tullikamarin kevät 2023

Ensi keväälle on julkaistu jo lähes 60 artistin keikat. Lisää keikkoja julkaistaan lähes viikoittain. Keikkojen lisäksi Tullikamarilla järjestetään paljon muitakin tapahtumia viikonloppudiskoista teemabileisiin.

5.1. Talvihelvetti: Finntroll, Fear Of Domination, Brymir, Atlas, Mors Subita, Detset (Pakkahuone)
6.1. Unapologetic: Neon / mesh / see through (Klubi)
7.1. Eddie and the Hot Rods (UK), Nolla Nolla Nolla, Relax Trio (Klubi)
12.1. Seriously Heavy 2023: Galvanizer, Goatburner, EOUI (Klubi)
13.1. Mötherhead plays Motörhead, Bad Apples plays Guns N’ Roses (Klubi)
20.1. Katatonia (SWE), Sólstafir (ISL) (Pakkahuone)
21.1. Melrose (Klubi)
27.1. Party Like Gatsby: Soirée Royale (Pakkahuone)
28.1. Battle Beast (Pakkahuone)

3.2. Stenfors (Klubi)
4.2. Lyömättömät (Klubi)
10.2. Eläkeläiset, Steve’n’Seagulls (Pakkahuone)
11.2. Eevil Stöö, Stepa (Klubi)
14.2. Rotten Sound, Wormrot (SIN) (Klubi)
18.2. Amorphis (Pakkahuone)
21.2. Good To See You – Henry Rollins (USA) (Pakkahuone)

1.3. Pekko Käppi & KHHL, Tuhka (Klubi)
3.3. Rare Rave (Klubi)
4.3. Teksti-TV 666, Kissa (Klubi)
8.3. Teini-Pää, Radio Supernova (Klubi)
15.3. Leprous (NOR), Monuments (UK) (Pakkahuone)
18.3. Turmion Kätilöt, Saruru (Pakkahuone)
22.3. Hanna Pakarinen (Klubi)
30.3. Timo Lassy Trio, Hot Heros (Klubi)
31.3. Juliet Jonesin Sydän (Klubi)

3.4. Distortion Tour 2023: Igorrr (FRA), Amenra (BEL), Der Weg Einer Freiheit (GER), Hangman’s Chair (FRA) (Pakkahuone)
6.4. The 69 Eyes (Klubi)
8.4. Ursus Factory, TBA (Pakkahuone)
13.4. W.A.S.P. (USA) (Pakkahuone)
14.4. Klamydia (Pakkahuone)
15.4. 22-Pistepirkko (Klubi)
19.4. Sami Yaffa, Satellite Kids (Klubi)
21.4. Valkyrians, Voimaryhmä (Klubi)
22.4. Ege Zulu, Jambo (Klubi)

6.5. Ne Obliviscaris (AUS) (Klubi)

Tullikamarin keikkakalenteriin pääset täältä

www.tullikamari.net
Facebook: klubitampere
Instagram: @tullikamaritre

Lähde: Tullikamari

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.