MAINOS:



Tuskastuttavan pitkän odotuksen jälkeen koronarajoitukset alkavat olemaan takanapäin ja festarikansalle on tarjolla yltäkylläisen paljon tapahtumia. Yksi pitkäikäisimmistä tapahtumista on Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Tuska Open Air Festival, joka keräsi tänä vuonna ennätysyleisön. Tämän saavuttamisessa avustivat pääesiintyjät KoRn, Mercyful Fate ja Deftones. Toki kattaus sisälsi jälleen kymmeniä muita esiintyjiä kuten Carcass, Kreator, Devin Townsend, Soilwork ja Jinjer. Kotimaisia yhtyeitä nähtiin myös lukuisia kuten Amorphis, Northern Kings, Beast In Black, Stratovarius ja Lost Society.

Ukkosenjumala viittasi kintaalla festariviikonloppua ja jätti paikalle melkoisen paahteen. Sää helli festarikansaa, mutta helle ja helvetinmoinen auringonpaiste vaativat roimasti nestetankkausta. Vesipisteitä löytyi alueelta onneksi riittävästi, ja jopa bändit muistuttelivat yleisöä riittävästä veden nauttimisesta oluen ohella.

Tänä vuonna Tuska-festivaalia oli uudistettu roimasti etenkin esiintymispaikkojen osalta. Neljä lavaa oli ripoteltu omiin nurkkiinsa. Näistä pienin KVLT-stage vastasi koko tapahtuman kuumimmista esityksistä. Kirjaimellisesti, sillä paahtavassa helteessä noin 300 henkeä vetävä sisälava vaati melkoista kisakestävyyttä katsoa yhtyeiden esitykset kokonaisuudessaan. Upeita bändejä KVLT-stagella nähtiinkin kuten Amoth, Shereign, King Satan, The Mist From The Mountains, Detset ja Cryptic Hatred.

Tent Stage eli telttalava oli koko tapahtuman ajan suhteellisen täynnä. Johtuen toki Jinjerin, Blind Channelin, Baronessin, Ensiferumin ja Northern Kingsin kaltaisten bändien esiintymisistä, mutta moni piiloutui telttaan myös auringonpaisteelta.

Toinen ulkolavoista, Inferno-stage, paistattelikin koko päivän paahtavassa auringossa, mutta keräsi silti paljon yleisöä. Stratovarius, Lähiöbotox, Gloryhammer, Red Fang, Joe Lynn Turner ja The Night Flight Orchestra takasivat massat lavan edustalle.

Päälava Radio Rock Stagen esiintyjillä riitti hyvin yleisöä jo alkutahdeista asti. Toki pääesiintyjät vastasivat suurimmista laumoista, mutta myös alkuillan aktit kuten Eluveitie, Insomnium ja Tuska Torstain voittaja Sacred Dimension keräsivät faneja.

Uudistunut Tuska osoittautui onnistuneeksi tapahtumaksi ja keräsikin täysin ansaitusti ennätysyleisön yli 49 000 kävijää. Palvelut pelasivat moitteettomasti ja on todella vaikea keksiä mitään suurempaa paikkailtavaa. Ehkä perjantain rannekkeenvaihdon parin sadan metrin jonotus saattoi korventaa joidenkin kävijöiden päreitä, mutta viimeistään tapahtuma-alueelle päästessään metallifani saattoi huokaista ja nauttia toimivista palveluista.

Venäjän kusipäisen diktaattorin raukkamainen hyökkäyssota Ukrainaa vastaan näkyi useissa maata tukevissa paidoissa ja patcheissä. Etenkin Jinjerin voimakas esiintyminen yhdisti täpötäydellä telttalavalla sekä fanit että yhtyeen. Olemassaolostaan taisteleva maa sai metallikansalta täyden tuen. Tuska on kerännyt koko kevään tukea myös Ukrainalle Unicef-keräyksellä. Tapahtuma lahjoittaa festivaalilla myydyn Tuska/Ukraina -hyväntekeväisyyspaidan tuoton 3669,35 €.

Katso alta kuvaajiemme Sofia Douskan ja Pete Alanderin räpsimät kuvat niiden bändien esityksistä, joihin irtosi kuvauslupa.

Perjantai

 

Carcass

Northern Kings

Red Fang

Detset, Shereign, Marianas Rest, Rivet. Abstrakt, Polymoon

Elder

Eluveitie

Beast In Black

Church Of The Dead

Ensiferum

Heilung

Korn

Korn, kuva: Sofia Douska

Lost Society

Perturbator

 

The Night Flight Orchestra

 

Lauantai

Amoth

Amorphis

Insomnium

Oranssi Pazuzu

Reckless Love

Soilwork

Baroness

Blind channel

Joe Lynn Turner

Vltimas

Stam1na

Vola

Wheel

Mercyful Fate

 

Sunnuntai

Gloryhammer

Devin Townsend

Deftones

Deftones, kuva: Sofia Douska
Deftones, kuva: Sofia Douska

High On Fire

Lähiöbotox

Sacred Dimension

Sonata Arctica

 

Kreator