Ugly Kid Joe Tullikamarin Pakkahuoneelle kesäkuussa

MAINOS:



Tiedote 24.11.2021

Ugly Kid Joe Tullikamarin Pakkahuoneelle kesäkuussa.

Itseironialla ja satiirilla kuorrutettu ysäri-ihme Ugly Kid Joe nähdään ensi kesänä Suomen oloissa ainutlaatuisella klubikeikalla Tampereella. Kalifornialainen heavy- ja funk metal -legenda ottaa Tullikamarin Pakkahuoneen lauteet haltuun 28. kesäkuuta 2022. Keikka on osa yhtyeen Suomen-vierailua, johon lukeutuu myös edellispäivän esiintyminen Faith No Moren ja Therapy?:n kanssa Helsingin Kaisaniemessä.

Ristiriitaisiakin mielipiteitä ja sitä kautta kulttimaineen yhtyeen alkumetreiltä alkaen ansainnut bändi myi America’s Least Wanted -debyyttialbumillaan tuplaplatinaa, ja singlet kiipeilivät pitkin Billboardin listoja. Bändin debyytti-EP As Ugly as They Wanna Be taas rikkoi ennätyksiä olleessaan ensimmäinen tuplaplatinaa myynyt EP.

Vuonna 1989 perustetun bändin tunnetuimpia hittejä ovat Everything About YouNeighbor sekä Harry Chapinilta coveroitu Cat’s In The Cradle. 1990-luvun lopussa hajonnut ja reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen paluun tehnyt Ugly Kid Joe nähtiin Suomessa viimeksi kesällä 2019 festivaalikeikalla.

Liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 26. marraskuuta kello 9.00.
Ennakkoliput alkaen 39€: www.tiketti.fi sekä www.lippu.fi.
K-18


Lähde: Loud N’ Live Promotions Oy Ltd

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.