Koti Metalliluolan ennakot ja tiedotteet Qwälen on julkaissut kolmannen albuminsa ”Veri virtaa edelleen”

Qwälen on julkaissut kolmannen albuminsa ”Veri virtaa edelleen”

Kuva: Giovanni Ferri
MAINOS:



Tiedote 6.3.2026

Vajaa 10 vuotta punkin asenteella, ideologialla ja otteella black metalin parissa operoinut oululainen Qwälen on julkaissut kolmannen albuminsa Veri virtaa edelleen. Time to Killin kautta ilmestyneellä täyspitkällä musta liekki roihuaa yhä kirkkaana ja kylmänä alkuaikojen tapaan polttoaineinaan sisäinen kapina ja vahva tahto hylätä valmiiksi piirretyt rajat. Tähän mennessä levyltä on julkaistu kaksi videota ja koko levyn voi ottaa kuunteluun mm. Bandcampista tai Spotifysta.

VERI VIRTAA EDELLEEN -BIISILISTA
​1. Hunnutettu maa
2. Matala hauta huutaa
3. Kahleet
4. Uusi nahka
5. Kiviä ja luita
6. Pirujen illallinen
7. Veri vastaa
8. Kuolleet jumalat

Qwälen keikkailee levyn julkaisun myötä seuraavasti:
6.3. Tukikohta, Oulu. Mukana myös Svarta Havet, Kuvotus ja Hautaveri
7.3. Alakulttuuritalo Kramsu, Jyväskylä. Mukana myös Svarta Havet, Kuvotus ja Itsenäisyyspäivä
2.4. Paavli Kultuurivabrik, Tallinna. Mukana myös Rats Will Feast
3.4. XI20, Vilna. Mukana myös Rats Will Feast
4.4. Vagonu Hall, Riika. Mukana myös Rats Will Feast
18.4. Kuudes Linja, Helsinki. Mukana myös Mørket
15.5. Vastavirta-Klubi, Tampere. Mukana myös Sapata, Mørket, Kahtia ja Aamutähti

KOKOONPANO
Eetu Viita – laulu
Samuli Similä – kitara & laulu
Antti Kannisto – kitara
Ville Jylhä – basso
Henri Kaarre – rummut

DISKOGRAFIA
2018 demo (2018)
Unohdan sinut (Time to Kill 2021)
Syvä hiljaisuus (Time to Kill 2023)
Veri virtaa edelleen (Time to Kill 2026)

LINKIT
https://www.facebook.com/qwalen
https://www.instagram.com/qwaelen
https://linktr.ee/qwalenblackmetal

 

Lähde: Metal Asylum Promotions