Tiedote 22.4.2026
Viime syksyllä pitkältä julkaisu- ja keikkatauolta palannut helsinkiläisviisikko DIRT julkaisee tänään vuoden ensimmäisen singlensä Sunder. Kappale raottaa verhoa tulevan kakkosalbumin maailmaan, jota yhtye on valmistellut pitkään ja hartaasti jo muutaman vuoden ajan. Sunder-single käsittelee aihetta, joka on monelle ajankohtainen kautta aikojen; irtautumisesta vaikeasta ja itselleen haitallisesta ihmissuhteesta sekä tästä koituvasta jälkipyykistä.

Sovitus: Aleksi Tiainen, Kasper Koutonen, Sebastian Frigren, Benjamin Raivio, Alex Anttila
Tuotanto ja miksaus: Juho Salaterä
Masterointi: Riku Kuikka
DIRT julkaisi Deadbeat–
“Meillä oli pöytälaatikossa noin viitisenkymmentä aihiota kytemässä, kun ryhdyimme hahmottelemaan toisen levyn suuntaa. Pää meni pyörälle jo pelkästään niiden läpikäymisestä. Tämän biisin suhteen nokan ei tarvinnut tuhista kovin pitkään, sillä se valikoitui saman tien priobiisien joukkoon päätä nyökyttävän ysärihenkisen NYHC-pomppugrooven ansiosta”, yhtye kertoo.
”Avarsimme myös mieltämme kokeilemalla ensimmäistä kertaa myös co-writingia muun muassa WOLFRAMista tutun JC Halttusen kanssa, joka sparrasi biisiä kanssamme. Vuosia sitten Music x Media -tapahtumassa kitaristimme Kasperin kanssa syntynyt idea pistettiin käytäntöön, ja fiilis näin jälkikäteen on, että kyllä muuten kannatti. Tuottajamme Juho Salaterän loppusilauksella saimme aikaan niin kovan lopputuloksen, että voimme ylpeästi esitellä kappaletta vuoden 2026 DIRT:inä.”
Kuuntele myös viime vuoden puolella julkaistu Born Again täällä.
DIRT | FACEBOOK | INSTAGRAM |
Lähde: Ginger Vine Management & PR










