Supreme Unbeing palaa julkaisukantaan halloween-tunnelmissa uudella “Scarecrow”-singlellä

Kuvakaappaus
MAINOS:



Tiedote 27.10.2023

Mystisten profeettojen kollektiivi on täällä jälleen! Tähän mennessä kaksi täyspitkää albumia Enter Reality (2020) sekä Enduring Physicality (2022) julkaissut ruotsalainen Supreme Unbeing herätti julkaisuillaan laajaa huomiota Euroopan musiikkimedioissa, ja keräsi samalla miljoonia kuuntelukertoja.

Alkuperäisestä animoidusta olomuodostaan fyysiseen domainiin siirtynyt yhtye nähtiin alkuvuodesta ensimmäistä kertaa livenä Tukholmassa loppuunmyydyllä keikalla Södra Teaternissa. Nyt maskeihin sekä kaapuihin verhoutuva mystinen metalliyhtye jatkaa tarinaansa eteenpäin.

Studionsa kätköissä ahkerasti viime aikoina työskennellyt Supreme Unbeing julkaisi tänään uuden Scarecrow-singlen hyytävän musiikkivideon saattelemana. Halloween-tunnelma on viritetty tappiin asti – video on kuvattu Puolan Wroclawissa toisen maailmansodan aikaisessa laboratoriossa, jossa on tehty mielenhallintakokeita ja tutkittu aivopesun synkimpiä mahdollisuuksia. Lisäksi yhtyeen puvut ja maskit on päivitetty entistä karmivampaan suuntaan.

”Kun yö laskeutuu, ihmiskunnan pelot ja fobiat heräävät henkiin ja mielessäsi asuvat monsterit muistuttavat, kuka hallitsee fantasioitasi. Usein uniesi demoneina, tai varjoina yössä esiintyvät olennot sekoittavat omat uskomuksesi sekä ruokkivat pelkojasi”, Supreme Unbeingin johtohahmo Zac Red kertoo uudesta kappaleesta omaan runollisen filosofiseen tyyliinsä.

SUPREME UNBEING | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY | YOUTUBE


Lähde: Ginger Vine Management & PR