Mimmienergiaa huokuva Vulvarine kiinnitettiin Napalm Recordsille

MAINOS:




Tiedote 4.2.2025

Raakaa rockia, punkia sekä tarttuvia kertosäkeistöjä generoiva Vulvarine julkistettiin tänään Napalm Recordsin uusimmaksi sainaukseksi. Itävallan Wienistä ponnistava yhtye on asenteellaan herättänyt huomiota musiikkipiireissä jo vuodesta 2019. Vuoden 2020 debyyttialbumi Unleashed nosti bändin kansainväliselle tasolle.

Tänään yhtye ilmoitti tulevasta Fast Lane -albumistaan, joka ilmestyy maaliskuun 28. päivä. Uuden albumin ensimmäisenä singlenä lohkaistiin Fool-kappale, joka sai seurakseen myös näyttävän musiikkivideon.

”Fool kertoo paineesta täyttää odotukset ja kamppailusta oman identiteetin löytämiseksi. Kappale kyseenalaistaa yhteiskunnalliset normit, jotka määrittelevät menestyksen uran ja saavutusten kautta, ja työntävät ihmiset ’tee töitä kunnes kuolet’ -ajattelumalliin. Tämä teema heräsi henkiin kappaleen musiikkivideolla. Pääsimme työskentelemään omistautuneen kuvausryhmän kanssa, joka hienosti vangitsi ulkoisen paineen ja henkilökohtaisen vapauden välisen jännitteen”, yhtye kommentoi.

Vulvarine kertoo vaikutteikseen yhtyeet kuten Girlschool, The Runaways ja The Donnas. Yhtyeen vulvarockiksi nimeämä musiikki yhdistää energisen rock ’n’ rollin ja glamin punkin sekä bluesin elementteihin. Nämä elementit ovat myös tulevan Fast Lane -albumin keskiössä.

”Fast Lane vangitsee sen luovuuden ja energian pyörteen, joka on ajanut meitä bändinä. Albumiprosessi oli intensiivinen ja jännittävä. Koettelimme rajojamme ja pääsimme työskentelemään uskomattomien ihmisten kanssa. Allekirjoittaminen Napalm Recordsin kanssa on valtava virstanpylväs. Olemme valmiita siirtymään ohituskaistalle ja sukeltamaan pää edellä tähän uuteen seikkailuun”, Vulvarine niputtaa.

Fast Lane -albumin kappalelistaus:
1. The Drugs, the Love and the Pain
2. Ancient Soul
3. Heads Held High
4. Demons
5. Alright Tonight
6. Equal, Not the Same
7. Fool
8. Polly the Trucker
9. Dark Red
10. Cheri Cheri Lady (feat. Filippa Nässil)
11. She’ll Come Around

Vulvarine on:
Bea Heartbeat – rummut
Robin Redbreast – basso
Sandy Dee – kitara
Suzy Q – laulu

WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR