
Tiedote 21.5.2026
Vastikään ilmestyneen Duudsonit-elokuvan soundtrackin tuottanut, ja elokuvaan useammankin kappaleen tehnyt musakollektiivi TJOY jatkaa tänään uuden musiikin julkaisua. Leffan soundtrackin pop punk -maailmoista inspiroitunut yhtye on uudella singlellään pykälän verran synkemmissä tunnelmissa.
Uusi singlejulkaisu M.A.I.D., eli My America Is Dead antaa jo nimellään osviittaa aihepiiristä, joka varmasti resonoi useammankin kuulijan mielenmaiseman kanssa.
”TJOY ei ole missään nimessä yhteen tyylisuuntaan jumiutunut bändi, vaan tehdään sitä mikä hyvältä tuntuu. Aiotaan kuitenkin jatkaa pääosin leffaprojektista vahvemmin alkaneen pop punkin merkeissä ainakin tulevaan pitkäsoittoon asti. Toki sinnekin mahtuu herkempää ja painavampaa kamaa mukaan. Tää uus M.A.I.D. sinkku edustaa juuri tuota painavampaa päätyä erityisesti lyriikan puolelta”, TJOY Entertainmentin primus motor Jaakko Piri kertoo.
TJOY:n toinen kärkihahmo Jussi Mattsson, a.k.a. Julian Rock, löysi Pirin kanssa nopeasti yhteisen sävelen. Seuraavan täyspitkän visio on selkeä, ja tuotanto etenee hyvää kyytiä eteenpäin.
”Meillä on helvetin hyviä demoja tehtynä tulevia studiosessioita varten. Tällä hetkellä käynnissä on valintaprosessi, jossa seulotaan mitkä kappaleet tulevat tulevalle albumille. Levylle on tulossa myös vierailemaan mielenkiintoisia muusikoita. Ide Miettisen lisäksi vakiokalustoon saattaa myös liittyä uusia jäseniä. Mene ja tiedä”, Mattsson vihjailee.
Duudsonit-elokuvan soundtrackilla on mukana kolme TJOY:n kappaletta – ensimmäisenä julkaistu Set Me Free, astetta rujompi Human Nature Crap sekä itse elokuvan tunnuskappale, joka kantaa osuvasti nimeä Coming Home. Duudsonien Jarno Laasala kertoo kappaleen sopivan täydellisesti elokuvan tunnariksi:
”Kaivattiin leffaan skeittipunkkia tuomaan originaalia Duudsonit-fiilistä. Coming Home biisi osui siihen täydellisesti. Kun kuvattiin ensimmäisiä saapumiskuvia Duudsonit Ranchille, suunnittelin dronekuvat suoraan Coming Home biisin tahtiin. Siinä on sydäntä kuten meidän kotiinpaluussakin.”
WEBSITE | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY
Lähde: Ginger Vine Management & PR