Tiedote 8.5.2025
Yksi suomalaisen underground death metal -kentän kulmakivistä, Finnish Death Metal Maniacs, tekee kuudennen – ja tällä erää viimeisen – tulemuksensa 6.–7.6.2025. Nyt tapahtuman päiväkohtaiset aikataulut ovat valmiit julkaistavaksi.
Valitettavasti festivaali koki takaiskun, kun ruotsalaislegenda ETERNAL DARKNESS ilmoitti äkillisestä hajoamisestaan, eikä näin ollen nouse FDMM:n lavalle kesäkuussa. Onneksemme bändi saatiin Suomeen edes kerran, vuonna 2022. Fanien iloksi yhtye ehtii kuitenkin jättää jäähyväisensä vielä tämän vuoden puolella julkaistavan ”Eternal Darkness” -albumin myötä – levy on jo nauhoitettu.
Tyhjiön täyttää komeasti God Forsaken, kotimainen death/doom-ikoni, jonka aiemmat esiintymiset Finnish Death Metal Maniacsissa ovat jääneet mieleen poikkeuksellisen tiukasta soitosta ja tunnelmasta. Vuonna 2024 julkaistu kolmen biisin promo osoitti, että bändin luomisvoima on edelleen vahva. Uudet kappaleet jatkavat tutulla lohduttomalla linjalla – synkkiä, raskaita ja ajattomia.
Tapahtumassa nähdään yhteensä 17 yhtyettä kahden päivän aikana. Lavalle nousevat muun muassa Rippikoulu, Moondark, Diskord, Inferia, Necropsy, Torsofuck ja monia muita. Lisäksi Assault Unit vetää erikoissetin Bolt Throwerin materiaalia.
Aikataulut:
Perjantai 6.6.2025
15:30 Ovet
15:45 Torsofuck
17:00 Hellgate Necrosodomy
18:00 Azazel
18:55 55Gore
19:40 Thromdarr
20:30 Diskord
21:30 Moondark
22:30 Assault Unit plays Bolt Thrower
Lauantai 7.6.2025
14:00 Ovet
14:15 Evil Angel
15:00 Necropsy
16:00 Charnel Rift
17:00 Lie in Ruins
18:00 Cadaveric Incubator
18:50 Inferia
20:00 Rippikoulu
21:15 God Forsaken
22:30 Imperator
Tapahtumapaikka:
Servin Mökki
Jämeräntaival 4, 02150 Espoo (Otaniemi)
Lähin metroasema: Aalto-yliopisto
Tapahtumassa on rajattu anniskelualue sekä ruokatarjontaa. Festarin viralliset jatkot järjestetään Taproom d20 -baarissa osoitteessa Otakaari 27, joka palvelee aina klo 03:00 saakka.
Liput ja lisätiedot:
Liput: www.liveto.io
Info: www.facebook.com/fdmmfest
Yhteydenotot: fdmmfest@protonmail.com
Lähde: Finnish Death Metal Maniacs