Turkulainen death metal -yhtye Guts julkaisi toisen albuminsa

Kuva: Nea Turtiainen
MAINOS:




Tiedote 31.1.2025

Turkulainen death metal -yhtye Guts julkaisi toisen albuminsa ”Nightmare Fuel” perjantaina 31.1.2025. Albumilta on aiemmin julkaistu kolme singleä, joista viimeisin on ”Vessel for Parasites”. 

”Guts on groovaavaa ja täynnä koukkuja olevaa 90-luvun death metallista vaikutteensa saanutta louhintaa, jota höystetään thrash metal mausteilla. 

Tulevan albumin kappaleet käsittelevät aiheita, joilla saisi täytettyä isommankin tynnyrin painajaispolttoainetta. Kantavia teemoja ovat muun muassa sodan aiheuttamat traumat, erilaiset riippuvuudet, pelkotilat, hyväksikäyttö ja kannibalismi. Albumin sanoitus- ja sävellystyöstä ovat pääasiassa vastanneet Iiro Hustovaara, Jaakko Hentilä ja Juha Kivimäki. Sävellysten ja sanoitusten lopputulokseen on kuitenkin koko bändi antanut panoksensa. Gutsin ensimmäiseen albumiin, Decay, verrattuna uusi materiaali on teknisesti vaativampaa ja temmoltaan vaihtelevampaa, mutta koukuista ja groovesta ei ole tälläkään albumilla luovuttu.”

Albumi on tuotettu omakustanteena ja sen äänitti Jussi Vuola Turussa VR-studiolla. Miksauksesta ja masteroinnista vastasti muun muassa Oranssi Pazuzusta tuttu kitaristi Niko Lehdontie. Levyn kansitaiteen on toteuttanut Timon Kokott 

Levyn biisilista:
Mortar
571
Devoured by Insects
Ravenous Leech
Viper
Echoes of Desolation
Escapism
Vessel for Parasites
Transient Eden
BNST
Nightmare Fuel
Kansitaide: Timon Kokott

 Lähde: Guts