Marilynin kiehkura ilmestyy syyskuussa

Kuva: Mika Kivelä

Tiedote 1.8.2022

Rovaniemi on Suomen pääkaupunki ja sen byrokraatit kuristavat pientä silakanpyynnillä elävää Turkua. Mutta mitä tapahtuu, kun silakanpyynti kielletään ja turkulaistroolarit määrätään romutettaviksi?

Mika Kivelän romaani kolmas romaani Marilynin kiehkura marssittaa estradille hengästyttävän ryhmän niin ikonisia kuin tuntemattomampiakin hahmoja eikä juonenkäänteissäkään säästellä. Tarinassa vilahtavat mukana Kiss-yhtyeen menneisyyteen mystisesti liittyvä talonmies Keijo Sihvonen sekä merkittävän viran Suomesta saanut Mötley Crüe-vokalisti Vince Neil. Samalla myös selviää miksi kalastajat kuuntelevat intohimoisesti Ronnie James Dion musiikkia.

Vuonna 1996 Revittyjä sivuja -kokoelmalla debytoinut Kivelä tunnetaan suorasanaisena kirjoittajana, jonka teksteissä Turku, rock’n’roll ja ruumiinosat tislaantuvat nautittavaksi yhdistelmäksi. Kivelä voitti Image-lehden ja Books on Demand Finlandin järjestämän Indie Book Awards 2015 -kilpailun teoksellaan Räkäkännirakkautta (MKK, 2015).

Kirjan julkaisee Enostone kustannus ja sitä on mahdollista tilata ennakkoon kustantajan verkkokaupasta:
https://enostone.fi/collections/proosa/products/kivela-mika-br-marilynin-kiehkura

Lue myös arviomme Mika Kivelän runokirjasta ”Alibi”.


Lähde: Mika Kivelä

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.