Rainbow– ja Dio-basisti Jimmy Bain on kuoli 10 vuotta sitten 23.1.2016, 68-vuotiaana.
James Stewart Bain syntyi 19.12.1947 Skotlannissa ja nousi hevimaailman tietoisuuteen liittyttyään Rainbown basistiksi vuoden 1976 klassikkoalbumille ”Rising.” Bain soitti yhtyeessä tätä seuranneella kiertueella ja siltä julkaistulla ”On Stage” -livealbumilla, kunnes alati kokoonpanoa vaihtanut kitaristi Ritchie Blackmore osoitti Jimmylle ovea.
Bain perusti uuden yhtyeen Wild Horses, jossa hän toimi myös laulajana ja pääasiallisena säveltäjänä. Bändi teki kaksi studioalbumia 1980-luvun alussa. Tämän jälkeen mies työskenteli Thin Lizzy -legenda Phil Lynottin kanssa viimeksi mainitun soololevyillä ja soitti Scorpionsin kanssa ”Love At First Sting” -sessioissa, kun saksalaiset harkitsivat rytmiryhmän korvaamista.
Vuonna 1983 hän palasi yhteen Rainbow-laulaja Ronnie James Dion kanssa uudessa Dio-yhtyeessä. Bain toimi sen kantavana voimana aina vuoteen 1989 saakka ja esiintyi mm. levyillä ”Holy Diver” sekä ”The Last In Line”. Basisti palasi Dion yhtyeeseen vielä 2000-luvulla kahdelle pitkäsoitolle ja työskenteli useissa eri projekteissa välivuosina.
Viimeiseksi mies vaikutti entisten Dio-muusikoiden kasaamassa Last In Line-kokoonpanossa. jonka debyyttialbumi ”Heavy Crown” ilmestyi vain muutama viikko Jimmyn kuoleman jälkeen.
Bain menehtyi keuhkosyöpään ja kärsi ennen kuolemaansa myös keuhkokuumeesta saaden siihen hoitoa, mutta ei ollut itse tietoinen syövästä. Bain ehti soittaa yhtyeen kanssa keikan juuri ennen Def Leppardin Hysteria On The High Seas -risteilyn alkua. Bändin mukaan esiintyminen sujui hienosti ja ongelmitta. Last In Linen oli tarkoitus esiintyä risteilyn neljäntenä päivänä, mutta Bain menehtyi hytissään konserttia edeltävänä yönä.
Last In Linen, Dion ja Def Leppardin kitaristi Vivian Campbell muisteli Bainia omassa kirjoituksessaan, jossa kertoi sairauksista kärsineen Jimmyn selvittäneen ongelmansa ja olleen erittäin motivoitunut uuden yhtyeensä riveissä.
R.I.P. Jimmy Bain. Alta saa katseluun miehen esityksiä Rainbown, Dion ja Last In Linen riveissä:










