MAINOS:


Nuorena, turhautuneena teininä Joe Duplantier keräsi roskia rannalta ja kävi heittämässä ne paikallisen pormestarinviraston parkkipaikalle. Sen sijaan, että hän yhä herättäisi huomiota roskaamalla, vaikuttavat Gojiran laulaja-kitaristin teot nykyään aivan toisenlaisilla areenoilla: Joe johdattaa ranskalaista metallijättiä pääesiintyjäksi isoille festareille ja areenakiertueille ympäri maailman.

Gojira tykkää tökkiä meitä kipeän ajankohtaisilla aiheilla: kansanmurhat, ilmaston lämpeneminen, joukkosukupuutto ja metsäkato, jotka ovat vain osa yhtyeen teemoista. Toisaalta bändin viesti ei ole pelkkää synkkyyteen vaipumista – he tekevät musiikkia myös ihmisyydestä, henkisestä etsinnästä sekä siitä, miten seistään suorassa ja vahvoina nykymaailman kaaoksen keskellä. Yhdistelmä virtuoosimaista soittoa ja painavien aiheiden käsittelyä on kantanut hyvin hedelmää; tunnetuimpana esimerkkinä Gojiran esiintyminen Pariisin olympialaisten 2024 avajaisissa, ensimmäisenä metallibändinä tapahtuman historiassa. Vaikka Ranskaa ei perinteisesti mielletä metallimaaksi, Gojira on osoittanut, että lahjakkuudella ja visiolla voi mennä läpi – ja isosti, kuten loppuunmyyty Ranskan-kiertue hyvin osoittaa.

Gojiran progressiivinen ja raskas soundi ei ole helpoimmasta päästä pureksittavaa. Täytyy myöntää, etten itse ollut aluksi lainkaan myyty, kun kuulin ensimmäistä kertaa heidän mammutin kokoisen klassikkonsa ”Flying Whales”. Ajan myötä aggressiivinen laulutyyli, polyrytmit ja luovuus kuitenkin lumosivat minut, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hankkia lippu yhdelle heidän Ranskan-keikoistaan ja mennä katsomaan itse, pureeko bändi livenä yhtä kovaa. Lähes puolentoista vuoden odotuksen jälkeen oli vihdoin aika suunnata Nantesiin joulukuussa 2025 ranskalaisen ystäväni ja kahden muun suomalaisen kanssa.

Zenith Nantes on yksi Ranskan 17:stä samantyyppisestä areenasta. Se vetää 8 500 konserttikävijää (seisoma- ja istumapaikat) ja on isännöinyt isoja nimiä, kuten Sting, Muse ja Placebo. En ollut varma, mitä odottaa näin suuren tapahtuman järjestelyiltä, mutta porttien auettua homma toimi alusta loppuun moitteettomasti. Sisällä ehti hyvin käydä hakemassa fanikrääsää laajasta merkkarikojusta, juoda yhden tai pari juomaa ja poiketa vessassa – ja silti palata omalle paikalle ilman tönimistä tai draamaa. Suomalaista konserttikävijää kiinnostava yksityiskohta: narikka ei ilmeisesti ole Euroopan keikkapaikoissa mikään pakollinen juttu, eikä ollut myöskään Zenith Nantesissa. Yleisö ei koostunut pelkistä ”perusmetallipäistä”, vaan paikalla oli ihmisiä monenikäisistä ja -tyylisistä ryhmistä. Mukana oli jopa perheitä lapsineen.

Illan avasi kolme eri esiintyjää, joista ensimmäisenä lavalle nousi tanskalainen death/groove metal -yhtye Neckbreakker. Nuoria soittajia oli hauska seurata – mieleni lennähti suoraan takaisin teinivuosien hämäriin bändi-iltoihin paikallisella nuorisotalolla, joista minulla on lämpimiä muistoja. Setti oli yllättävän lyhyt, vain 30 minuuttia.

Seuraava esiintyjä olikin jotain, mitä ei ihan ensimmäisenä odottaisi metallikeikalta: paikallinen stand up -koomikko, jonka nimeä en minä enkä ranskalainen ystävänikään saaneet kunnolla selville. Vihreässä glitteriverkkariasussa lavalle astellut koomikko veti läppää, joka sai yleisöltä lähinnä haalean vastaanoton. Ranskalainen ystäväni totesi, että meidän kannatti olla ihan tyytyväisiä, ettemme ymmärtäneet kaikkia vitsejä – aiheet pyörivät kuulemma paskan, seksin ja kuoleman ympärillä. Kysymyksiä herättäneen komiikan jälkeen oli kolmannen aktin vuoro: kanadalainen nu metal -yhtye Comeback Kid. Totuuden nimissä minulla ei ole heistä juuri sanottavaa, sillä odotin jo malttamattomana illan pääesiintyjää. Muistan vain, että yleisössä surffasi useampi ihminen ja biisit kuulostivat omaan korvaani melko samankaltaisilta.

Gojiran aloittamiseen ei mennyt kauaa viimeisen lämmittelijän jälkeen. Kun valot sammuivat ja hypnoottinen tapping-komppi käynnistyi, yleisö repesi huutoon ja energia alkoi nousta tiiviisti pakatussa areenassa. Oleellinen osa Gojiran viehätystä ei ole pelkästään musiikki, vaan myös visuaalinen puoli, mikä näkyi heti alusta asti. Kehittyvää ihmishahmoa esittävän animaation saattelemana lavalle ilmestyivät yksi kerrallaan bändin jäsenet: Christian Andreu kitarassa, Jean-Michel Labadie bassossa ja Mario Duplantier rummuissa. Tällä kertaa mukana oli myös lisäkitaristi Greg Kubacki math metal -yhtyeestä Car Bomb.

Kuva: Lucile Viaud

Avauskappale ”Only Pain” sai yleisön sekoamaan saman tien, ja siitä eteenpäin edessä oli kaksi tuntia yhtäjaksoista headbangäystä, mosh pit -myllerrystä ja sarvimerkkejä. Gojira on levyllä kova ja äänekäs, ja keikka todisti bändin olevan livenä vieläkin kovempi ja äänekkäämpi. Settilista tarjosi jämäkän matkan läpi suurimman osan heidän tuotannostaan, mukaan lukien isoimmat hitit kuten ”Stranded”, ”Silvera” ja tietenkin ”Mea Culpa”, jonka aikana ranskalaisyleisö villiintyi kuin olisi eletty Ranskan vallankumousta uudelleen – verisine konfettisateineen kaikkineen. Myös visuaalisesti nähtävää riitti: ”Flying Whalesin” alussa katossa lipui valaan hahmo.

Kuten jo lyhyesti mainittua, Gojira oli palkannut tälle keikalle ja kiertueelle tuuraavaksi kitaristiksi Greg Kubackin. Syynä oli se, että Joelle oli tehty leikkaus käteen, eikä hän siksi pystynyt soittamaan kitaraa normaalisti. Itse en kokenut tätä lainkaan pettymyksenä, sillä Greg hoiti tonttinsa täydellisesti – Joen eräässä välispiikissä kerrotun mukaan hän oli oppinut bändin koko tuotannon viidessä minuutissa – ja Joe saattoi keskittyä enemmän laulamiseen. Näin hän ei voinut piiloutua kitaransa taakse, vaan esiintyi ja oli kontaktissa yleisön kanssa entistä enemmän. Vaikka Joe onkin todennut haastatteluissa, ettei koe itseään ”pelkäksi” vokalistiksi, pakon edessä ilman kitaraa hänen ainutlaatuinen lavakarismansa pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Samalla tämä erikoistilanne tarjosi meille harvinaisen tilaisuuden kuulla kaksi teknisesti vaikeaa kappaletta, joita ei muuten ole soitettu koskaan: ”Born in Winter” ja ”Global Warming”. Pienistä teknisistä ongelmista – kuten mikin pätkimisestä – huolimatta Joe selvisi yksin laulajana hienosti. Koska hän on kuitenkin kiintynyt kitaraansa, hänen oli pakko soittaa hieman kappaleissa ”The Axe”, ”Flying Whales” ja ”Amazonia” – vaikkakin käsituen kanssa. Jos jokin on omistautumista taiteelle, niin tämä.

Kaikesta näennäisestä vakavuudestaan huolimatta Gojira osoitti, että heillä on myös huumorintajua. Väliohjelmanumeroa varten valot sammutettiin, ja kun ne sytytettiin uudelleen, Mario hiipi lavalle Mona Lisa -taulun, tikapuiden ja korujen kanssa. Tämä ”keikka” sai yleisön nauramaan enemmän kuin illan varsinainen stand up. Vähemmän onnistuneen varkausyrityksen jälkeen Mario kysyi, haluaisimmeko kuulla tuplabasaria viisi minuuttia putkeen – ja totta kai yleisö janosi lisää. Ylipäätään bändillä näytti olevan lavalla aidosti hauskaa: hymyä riitti, ja vuorovaikutus yleisön kanssa oli vilkasta. Nantesin yleisö oli selvästi villimpi ja ennen kaikkea äänekkäämpi kuin mihin suomalaisilla keikoilla on tottunut. Mitään varsinaisia järjestyshäiriöitä ei silti tullut, ja useat yleisösurffaajat ”kuljetettiin” järjestyksenvalvojien toimesta turvallisesti takaisin ”rantaan”.

Kuva: Lucile Viaud

Valitettavasti kaiken hyvän on joskus loputtava, ja lopun koittaessa areenassa kaikuivat ”Global Warming” -kappaleen aavemaiset sanat, joissa puhutaan horjumattomasta uskosta ihmisen kykyyn kehittyä, silmien avaamisesta maailmalle ja toivosta, joka löytyy lastemme tulevaisuudesta. Bändi jätti meidät pohtimaan, miten voisimme olla parempia ja opimmeko koskaan virheistämme. Vaikka musiikki oli jo tauonnut, show ei ollut vielä ohi: aikaa riitti yhä plektrojen ja kapuloiden heittoon sekä t-paitojen ampumiseen yleisöön. Innokkaana surffarina Mario kaivoi lopuksi esiin Gojira-surffilaudan ja surffasi yleisön päällä hetken ennen kuin bändi poistui lavalta. Valitettavasti ennen tätä ehti tapahtua yksi kommellus: bändi ei tajunnut, etteivät eturivin valot olleet kiinnitettynä, ja ne rojahtivat alas rytinällä. Kun rokataan, mitä tahansa voi tapahtua.

Poistuessani keikalta hymy huulilla sisällä kupli samaan aikaan haikeus: milloin näen heidät seuraavan kerran? Tämä konsertti tarjosi valtavasti säilyttämisen arvoisia muistoja, ja nälkä on vain kasvanut. Entä jos seuraava kierros pysähtyisi Nokia Arenalle?

Viva la Gojira, ensi kertaan!

Kuva: Lucile Viaud
Kuva: Lucile Viaud

SETTILISTA:

01/Only Pain
02/The Axe
03/Backbone
04/Stranded
05/The Cell
06/Wisdom Comes (for the first time since 2017)
07/Flying Whales
08/From the Sky
09/Another World
10/Silvera
11/Mea Culpa
12/Born in Winter (first time live)
13/Born for One Thing
14/The Chant
15/Amazonia

ENCORE

16/L’enfant Sauvage
17/From Mars to Sirius Medley: Where Dragons Dwell. To Sirius, Ocean Planet, In the
Wilderness
18/Global Warming (first time live)

Teksti: Hanna Takalo
Kuvat: Lucile Viaud

Hanna Takalo
+ artikkelit
+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.