Koti Metalliluolan ennakot ja tiedotteet Aksiooma julkaisi rosoisen debyyttisinglen “Kurt Cobain” musiikkivideon kera

Aksiooma julkaisi rosoisen debyyttisinglen “Kurt Cobain” musiikkivideon kera

Kuva: Mikko Stenvik
MAINOS:



Tiedote 19.5.2026

Tuore helsinkiläinen alternative rock -yhtye Aksiooma on julkaissut debyyttisinglensä ”Kurt Cobain” musiikkivideon kera 19. toukokuuta. Vaikka kyseessä on yhtyeen ensijulkaisu, eivät jäsenet ole liikkeellä ensimmäistä kertaa. Kokemus kuuluu yhtyeen mukaan kappaleen itsevarmassa otteessa, rosoisessa soundissa ja suoraviivaisessa ilmaisussa.

”Kurt Cobain” yhdistelee vaihtoehtorockia ja grungesta ammentavaa energiaa. Kappale kysyy, mitä tapahtui sukupolvikokemukseksi nousseelle ikonille ja samalla sille herkkyydelle ja kapinalle, jota hän edusti.

– Ajatus biisiin tuli siitä, että vuodesta toiseen joku aina nostaa esiin kysymyksen siitä, mitä Kurt Cobainille oikeasti tapahtui. Biisissä tavallaan pyöritellään sitä samaa yli 30 vuotta vanhaa mysteeriä. En usko salaliittoteorioihin, mutta onhan noita joskus mielenkiintoista pohtia. Ei tässä pyörää uudelleen keksitä, mutta kyseessä on rehellinen ja toimiva rock-ralli, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Juha Nummela.

– Nuoruudessa tuli kuunneltua Nirvanaa paljon ja kyllä se on vaikuttanut omaan tapaan ajatella musiikkia. Sen vaikutusta populaarimusiikkiin on muutenkin mahdoton kiistää, Nummela jatkaa.

Singlen musiikkivideo tuo kappaleeseen myös pilkettä silmäkulmaan. Videolla juhlitaan rennossa hengessä samalla, kun yhtyeen laulaja tuijottaa painostavasti suoraan kameraan lähes koko videon ajan. Lopputulos tasapainoilee absurdin huumorin ja levottoman tunnelman välillä. Videon kuvasi ja editoi Jere Haataja, mutta ideointiin osallistui koko yhtye.

Aksiooman mukaan lisää musiikkia on luvassa pian.

– Uutta materiaalia on jo työn alla ja sitä julkaistaan lisää lähitulevaisuudessa, mutta siitä vähän myöhemmin lisää, yhtye vihjaa.

”Kurt Cobain” on nyt saatavilla kaikissa yleisimmissä suoratoistopalveluissa.

 

 

Kansi: Jere Haataja

 

Spotify:

Aksiooma on:

  • Juha Nummela: laulu ja kitara
  • Vilma Peltokangas: basso
  • Valtteri Honko: rummut

Sosiaalinen media:

Instagram: https://www.instagram.com/aksiooma.fi/

Tiktok: https://www.tiktok.com/@aksiooma

Facebook: https://www.facebook.com/aksiooma

 

Lähde: Aksiooma