Tiedote 21.5.2026
Ähtäriläislähtöinen melodisen death metalin yhtye Noumena jatkaa matkaansa kohti albumijulkaisua. Yhtye julkaisee nyt uuden singlekappaleen ”Surunkehrä” jatkona aiemmin ilmestyneelle ”Kuolemankello”-singlelle.
”Surunkehrä” on osa Noumenan surumielisten ja keskitempoisten kappaleiden jatkumoa, johon kuuluvat esimerkiksi bändin aiemmat teokset “Saatto”, “Bleakest Essence” ja “Sanansaattaja”. Kappaleen säveltänyt Ville Lamminaho taustoittaa biisin monivaiheista syntytarinaa:
”Idea sai alkunsa pari vuotta sitten bändin kesken Lorna Shoren Pain Remains I -kappaletta kuunnellessa. Varsinainen sävellys syntyi kotona sohvalla tyttären akustista kitaraa näppäillessä. Surumieliseen ja folk-henkiseen kappaleeseen tuli dynaamisuutta vaihtelevilla tahtilajeilla, ja sovitukseen haettiin rullaavuutta ja ‘tykytyksiä’, jotka luovat mielikuvia sekä kehräämisestä että sydämenlyönneistä.”
Kappaleen syvästä ja mytologisesta tekstimaailmasta vastaa laulaja Suvi Uura, joka törmäsi nimeen ”Surunkehrääjä” muutama vuosi sitten lukemassaan kirjassa. Kuultuaan Villen sävellyksen nimi palasi uudestaan Suvin mieleen, ja se tuntui heti oikealta suunnalta tälle biisille:
”Minulle Surunkehrääjä on eräänlainen välitilan kulkija, olento, joka elää ihmisten murheesta ja tuskasta. Hän ei aiheuta surua, vaan kerää sen, kehrää siitä lankaa ja kutoo polkuja, joita pitkin sielut kulkevat kohti alista maailmaa. Hän on rajapinnoilla liikkuva hahmo, joka ilmestyy niille, joiden mieli on murtunut tai jotka ovat menettäneet kaiken.”
Yhtye julkaisee kappaleesta samanaikaisesti myös musiikkivideon, jonka on ohjannut säveltäjä Ville Lamminaho. Kappaleen sanoituksista inspiraation saanut video esittelee Surunkehrääjän, jota esittää Suvi Uura.
Uusi single antaa esimakua Noumenan seitsemänneltä albumilta, joka julkaistaan kokonaisuudessaan elokuussa. Tulevaa albumia odotellessa Noumena kutsuu kuulijan kulkemaan syvälle aliseen maailmaan, jossa kyyneleet kehrätään kaihoksi ja raskaat sävelet tarjoavat murtuneelle mielelle viimeisen levon.

Sanoitus: Suvi Uura
Sovitus: Noumena
Kuuntele kappale musiikkipalveluissa (Spotify, Apple Music, Deezer, tidal yms.): https://push.fm/fl/noumena-surunkehra
Katso musiikkivideo:
Noumena on melodista death metallia soittava yhtye, joka perustettiin vuonna 1998 Ähtärissä. Yhtye tunnetaan persoonallisesta tavastaan yhdistellä melankolisia melodioita, raskaita riffejä ja tunnelmallisia äänimaisemia. Noumena ammentaa skandinaavisesta death metal -perinteestä ja lisää siihen pohjoista melankoliaa.
Yli 25-vuotisen uransa aikana Noumena on julkaissut kuusi täyspitkää albumia, mukaan lukien Pride/Fall (2002), Absence (2005), Anatomy of Life (2006), Death Walks With Me (2013), Myrrys (2017) ja Anima (2020) – sekä kehittänyt soundiaan päämäärätietoisesti säilyttäen kuitenkin persoonallisen otteensa.
Noumena on soittanut yli 130 keikkaa kiertäen kotimaan lisäksi Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa, ja jakanut lavan muun muassa Insomniumin, Beast in Blackin ja Moonsorrowin kanssa.
Noumena:
- Antti Haapanen – örinä
- Suvi Uura – laulu
- Markus Hirvonen – kitara, laulu
- Ville Lamminaho – kitara, mandoliini, laulu
- Tuukka Tuomela – kitara
- Hannu Savolainen – basso
- Ilkka Unnbom – rummut
Linkit:
- https://www.youtube.com/@
noumenaofficial - https://www.facebook.com/
Noumenaband - https://www.instagram.com/
noumenaofficial/ - https://www.noumena.info/
Lähde: Inverse Music Group











