Tiedote 12.11.2025
Jo vuonna 1997 kasatun, mutta vasta nyt Tyrant of the Raven Throne -esikoislevynsä marraskuun 28. päivä julkaisevan kotimaisen black metal -yhtye Thiudareiksin ulosanti koostuu vastakohtaisuuksista. Se on samaan aikaan sekä armotonta että synkkää, mutta myös tunnelmallista ja tästä kaikesta saatiin osviittaa kolme vuotta sitten ilmestyneeltä Of Entering the Endless Plains -EP:llä. Nyt tulevalta albumilta on julkaistu sen toinen ja viimeinen näytebiisi nimeltään Necromaidian Flesh.
”Kappale kertoo ristiriitaiseen riippuvuussuhteeseen vajoamisesta, on kyse sitten vaikka mediakulutuksesta, lihallisista iloista, tai mistä tahansa muusta hedonismin muodosta. Toisaalta haluttuihin kohteisiin uppoutuminen johtaa nautintoon, vapauttaviin rajojen ylityksiin ja tietoisuutta laajentaviin kokemuksiin, mutta samalla ihmisestä tulee orja tyydyttämättömien kokemusten jatkuvalle nälälle, joiden ikeestä on lopussa vapautettava itsensä”, säveltäjä-sanoittaja Rigurwothis Rex kuvailee singleä.
Necromaidian Flesh kuunneltavissa YouTuben lisäksi myös Spotifyssa.

1. Raven
2. The Moors Receive What’s Theirs
3. A Throne for You
4. Fertile Funeral Ground
5. Necromaidian Flesh
6. Pre-Armageddic Death
7. Vae Victis
8. Runen
Thiudareiks juhlistaa levyn julkaisua keikalla Helsingin Bar Loosessa joulukuun 3. päivä ja mukana bakkanaaleissa myös Uhrilahja ja Pnakotic Vision.
KOKOONPANO
Balaur Necurat – laulu
Rigurwothis Rex – kitara & taustalaulu
Frawaurhtis Hairns – kitara
Marwolaeth – basso & koskettimet
Sargatanas – rummut
DISKOGRAFIA
Of Entering the Endless Plains -EP (2022)
Tyrant of the Raven Throne (Fluttering Dragon/Thundra records 2025)
| LINKIT |
|
Lähde: Metal Asylum Promotions








