Ikinä julkaisi musiikkivideon kappaleelle “Rituaali” – kolmas albumi esittelee uudistuneen yhtyeen

Kuva: Guilty Visuals (Petri ja Inka Inkinen)
MAINOS:



Tiedote 7.11.2023

Metalcore-yhtye IKINÄ seuraa albumijulkaisuaan musiikkivideolla levyn avausraidasta Rituaali.
Rituaali-kappaleella ja sen videolla IKINÄ syleilee metallimusiikin puhdistavaa, eläimellistä voimaa ja kysyy “Valitsetko elämän?“. 
 
“Rituaali ja sen video symboloivat kasvuamme täksi yhtyeeksi. Rituaali kutsuu vapauttamaan sisällä piilevän eläimen. Rituaali biisissä oli kokonainen maailma, ja me tiedettiin heti, että tämä me halutaan antaa “lukuohjeeksi” meidän koko albumille, ja myös että tästä halutaan tehdä musiikkivideo. Koska jos joku löytää IKINÄn nyt ihan uutena bändinä, tässä kiteytyy se mitä me ollaan. Tällä albumilla me esitellään se metallibändi, joka me koetaan olleemme jo pidempään, mutta nyt sen kuulee muutkin!” yhtye kertoo.
 
Yhtyeen nimeä kantava, 27.10. itsenäisesti julkaistu albumi on saanut faneilta ylistävän vastaanoton. IKINÄstä on kuoriutunut suomenkielisen metalcoren ykkösnimi, jonka ilmaisu on löytänyt tähän asti aidoimman muotonsa. 
Kolmannella pitkäsoitollaan IKINÄ kuulostaa brutaalilta sekä musiikillisesti että kahden naislaulajan monipuolisen tulkinnan rikastuttamana. IKINÄ-albumin on tuottanut ja miksannut Aake Lämsä ja masteroinut Acle Kahney (TesseracT).
Katso video:
IKINÄN muodostavat Tuuli Paju ja Katariina Sorsa (laulu), Santeri Paju (rummut)Samuli Suokas (kitara) sekä Aake Lämsä (basso). Yhtye on aikaisemmin julkaissut kaksi albumia Samoista soluista (2017) ja Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen (2019) Sakara Recordsin alla. IKINÄ on esiintynyt klubikeikkojen lisäksi mm. Provinssissa ja Nummirockissa sekä lämmittelijänä SoilworkinStam1nan ja Mokoman kiertueilla.
IKINÄ-albumin levyjulkkareita juhlitaan Helsingin On the Rocksissa 10.11. – mukana IA, ja Varjola – liput keikalle myy Tiketti. 
 
 
IKINÄn loppuvuoden keikat: 
Pe 10.11. On The Rocks, Helsinki (levynjulkaisukeikka)
Pe 8.12. House Of Rock, Kouvola
La 9.12. YO-talo, Tampere

Lähde: Ikinä
Kuva: Guilty Visuals (Petri ja Inka Inkinen)