Koti Metalliluolan ennakot ja tiedotteet Amberian Dawn julkaisi “Unchained”-singlen ja videon tulevalta albumiltaan

Amberian Dawn julkaisi “Unchained”-singlen ja videon tulevalta albumiltaan

Kuva: Kanerva Mantila
MAINOS:



Tiedote 20.5.2026

Sinfonisen metallin uranuurtajiin lukeutuva Amberian Dawn julkaisee uuden laulajansa, Nicole Willertonin, kanssa uuden Temptation’s Gates -albuminsa 26. kesäkuuta , ja tänään kuulijat pääsevät nauttimaan Unchained-singlestä videon kera.

Willertonin mukanaan tuomat sävyt pääsevät Unchainedilla ominaisuuksiinsa, kun Nicole päästää koko potentiaalinsa valloilleen aina voimakkaista örinälauluista enkelimäisten puhtaisiin vokaaleihin. Samalla kyse on ensimmäisestä kerrasta, jolloin Amberian Dawnin soundimaailmassa kuullaan vokaaleja näin laajalla spektrillä. Tietynlaisista kahleista vapautumisen teema on läsnä myös itse biisissä.

”Oli innostavaa kirjoittaa kappaletta perinteisen kitarariffin ympärille. Vuosien aikana en ole juuri keskittynyt klassiseen riffivetoiseen lähestymistapaan, mutta tällä kertaa se tuntui täysin oikealta. Kappale on hyvin dynaaminen ja sisältää monia erilaisia elementtejä, mikä haastoi laulajamme monella tasolla. Hän selviytyi siitä vaivattomasti ja teki loistavan suorituksen. Kappale myös suorastaan vaati maailmanluokan kitarasooloa – ja Emil toimitti sellaisen täydellä itsevarmuudella ja taidolla”, bändin primus motor Tuomas Seppälä kehuu.

Singlen sanoitukset tehnyt Willerton jatkaa:

”Unchained kertoo sisäisestä kivusta vapautumisesta. Se kuvaa kamppailua pelon ja tuomitsemisen vangiksi jäämisestä. Kappale haastaa taipumuksen alentaa muita pelon tai epävarmuuden vuoksi ja muistuttaa, että olemme kaikki ihmisiä ja meidän täytyy saada olla omia itsejämme. Kappale käsittelee vapauden löytämisen ja omien demonien irtipäästämisen merkitystä.”

Tyylikäs Unchained-musiikkivideo on nyt katsottavissa täällä.

Tuleva studioalbumi ja jo aiemmin julkaistut kaksi singleä ovat olleet bändille selkeä askel uuteen suuntaan, joka ei kaihda modernimpia tai rosoisempiakaan elementtejä. Nicolen tuleminen mukaan bändiin on Tuomaksen mukaan todella aloittanut uuden aikakauden.

“Nicole tuo bändiin uutta elämää, energiaa ja inspiraatiota. Hän on uskomattoman monipuolinen muusikko, omistautunut ammattilainen ja hänen kanssaan on upeaa työskennellä. Hänen luovuutensa ja draivinsa ovat vaikuttaneet jo nyt merkittävästi uuteen materiaaliimme. Kun aloin työskennellä uuden laulajamme kanssa, tunsin samanlaista innostusta kuin vuosia sitten, kun aloitin debyyttialbumimme tekemisen 2007–2008. Silloin olimme vielä tulokkaita bändimaailmassa, vaikka olimme jo kokeneita muusikoita. Tämän albumin myötä tunsin taas saman kipinän luoda jotain uutta.”

“Monella tapaa tämän albumin tekeminen tuntui paluulta juurilleni. Pitkästä aikaa otin myös suuremman roolin kitaristina – keskityin enemmän riffien luomiseen, soitin noin puolet levyn kitaraliideistä ja tein jopa yhden kokonaisen soolon itse”, Seppälä hymyilee.

Katso myös aiemmin julkaistut Temptation’s Gates -albumin nimibiisin musiikkivideo sekä The Vision of Dreaming -singlen musiikkivideo.

Temptation’s Gates -albumilta löytyvät seuraavat biisit:
Temptation’s Gates
The Vision of Dreaming
Moon
Unchained
Eternal Flame
Life is Art
This Night is Waiting for Me
Undying Colours
The Garden
Phantasmagoria

Albumi on saatavilla erilaisissa formaateissa, voit katsoa myös kaikki erikoispaketit täällä.

AMBERIAN DAWN on:
Tuomas Seppälä – koskettimet, kitara
Nicole Willerton – laulu
Emil Pohjalainen – kitara
Joonas Pykälä-aho – rummut
Jukka Hoffren – basso

WEBSITE | FACEBOOK | INSTAGRAM | TIKTOK | NAPALM RECORDS

Lähde: Ginger Vine Management & PR