
Tiedote 22.5.2026
Viime vuonna ensimmäiset askelensa levyttävänä yhtyeenä ottanut Averse suuntaa kohti kesää uusin sävelin. Metalcoren, deathcoren ja progressiivisen metallin omaksi keitoksekseen sulauttava viisikko julkaisee nyt Servant to None -singlensä, jolla bändi esittäytyy samalla uudessa kokoonpanossaan kitaristi Roni Kinnusen liityttyvä yhtyeen riveihin.
Averse sai metallimedian korvat hörölleen viime vuoden Twisted Mind -EP:llään, ja jo aiemmin bändin vokalisti Jonathan Timonen kävi hankkimassa kannuksia poikkeuksellisen laajalla äänialallaan menestymällä The Voice Of Finlandin 13. tuotantokaudella. Servant To Nonea on hiottu pieteetillä, ja lopputulos saatiin muotoonsa itsekin artistina mainetta niittäneen studiovelhon ja tuottajan Mikko Herrasen käsittelyssä. Samalla bändin oma identiteetti on ottanut vain vuodessa aimo harppauksen eteenpäin.
”Servant to None kertoo ihmisestä, joka lopettaa pelastuksen odottamisen ja rakentaa itsensä uudelleen omilla ehdoillaan. Kappale ei ole perinteinen voimabiisi, vaan kylmä ja määrätietoinen kuvaus ihmisestä, joka löytää suunnan epäonnistumisten, hiljaisuuden ja kaaoksen keskeltä”, bändi kertoo.
Uusi single on samalla ensimmäinen askel kohti yhtyeen debyyttialbumia, jonka julkaisu on merkitty keväälle 2027. Myös tuleva albumi tuotetaan yhteistyössä Mikko Herrasen kanssa.
Servant To None julkaistaan biisin jopa synkän estetiikan ja tunnelman vastapainoksi varsin värikkäässä ympäristössä, Seinäjoen Graffittilandiassa, kuvatun videon höystämänä. Monarkki Median Joona Penttilän kuvaama ja ohjaama energinen video on nyt katsottavissa täällä.
“Biisin ytimessä ei ole kapina muita vastaan, vaan päätös olla enää koskaan polvistumatta minkään edessä. Servant to None on julistus täydellisestä riippumattomuudesta: jos valo sammuu, tie rakennetaan pimeässä itse.”
Averse on:
Basso: Roope Osmo
Kitara: Roni Kinnunen, Jimi Andström
Rummut: Marlon Mäkelä
Laulut: Jonathan Timonen
INSTAGRAM | TIKTOK | YOUTUBE | FACEBOOK
Lähde: Ginger Vine Management & PR








