Tiedote 14.10.2026
Suomen kautta aikain menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Apocalyptica on saanut uransa ensimmäiset jalometallilevyt Yhdysvalloista. I Don’t Care feat. Adam Gontier -single on nyt saavuttanut tuplaplatinaa, ja samalla Yhdysvaltojen ääniteollisuuden etujärjestö luovutti sellotaitureille myös kultalevyt Worlds Collide-albumista sekä Not Strong Enough feat. Brent Smith -singlestä.
“Vau. Onpa ollut melkoinen matka. Kesti aikansa, ennen kuin saavutimme kulta- ja platinalevyrajan Yhdysvalloissa, mutta se kertoo vain siitä, että etenemme mieluummin tasaiseen tahtiin – emme ehkä nopeimmin, mutta kärsivällisesti ja määrätietoisesti. Se kertoo myös siitä, että meillä on ollut etuoikeus tavoittaa uusia yleisöjä kaikkien näiden vuosien aikana”, yhtye kertoo ja jatkaa:
“Olemme ylpeitä tekemästämme kovasta työstä. Kaikesta siitä hiestä, verestä ja kyynelistä, joita matkaan on mahtunut. Haluamme esittää erityiskiitokset Adamille, Brentille, Jacobille ja Howardille sekä kaikille muille uskomattomille artisteille ja jokaiselle, joka on ollut mukana tekemässä näistä levyistä hienoja ja menestyksekkäitä. Ja Lisalle, joka loi ne unohtumattomat videot, jotka yhä kummittelevat mielissämme, minne ikinä menemmekin. Lopuksi, ja kaikkein tärkeimpänä, olemme valtavan kiitollisia kaikille faneillemme, jotka rakastavat ja kuuntelevat musiikkiamme ja pitävät sellometallin elävänä ja vahvana tänäkin päivänä – ja vielä monien vuosien ajan!”
Sellokolmikko Eicca Toppinen – Paavo Lötjönen – Perttu Kivilaakso on tällä hetkellä vielä pari viikkoa kestävällä kiertueella Etelä-Amerikassa, ja matka jatkuu Latinalaisessa Amerikassa jälleen tammikuussa.
Apocalyptica julkaisi viime kuussa CONTROL Resonant -pelin tunnussävelmänä toimivan Upperhand-singlen, jolla on mukana myös norjalaisen alternative folk -yhtye Kalandran vokalisti Katrine Stenbekk. Jens de Vosin ohjaaman biisin musiikkivideon voi katsoa täällä.
APOCALYPTICA | INSTAGRAM | FAC
Lähde: Ginger Vine Management & PR










