Koti Metalliluolan ennakot ja tiedotteet Kotimainen psykologinen kauhuelokuva Risu-Ukko (The Twig Man) julkaistiin YouTubessa – omistettu Linda...

Kotimainen psykologinen kauhuelokuva Risu-Ukko (The Twig Man) julkaistiin YouTubessa – omistettu Linda Turusen muistolle

Tiedote 14.10.2026

Palkittu itsenäinen elokuvaohjaaja Sasu Kerman on julkaissut aiemmin esittämättömän fiktioelokuvansa Risu-Ukko (The Twig Man) vapaasti katsottavaksi YouTubessa. Poikkeuksellisen julkaisun taustalla on teoksen naispääosaa esittäneen Linda Turusen äkillinen poismeno. Elokuva on omistettu kokonaisuudessaan hänen muistolleen ja taiteelliselle perinnölleen.

Risu-Ukko (The Twig Man) on psykologinen ja surrealistinen kauhutarina suomalaisesta bändistä, jonka jäsenet eksyvät armottomaan korpeen. Elokuvan hypnoottinen, armoton rytmi hakkaa kuin black metal suoraan katsojan tajuntaan samalla kun bändin jäsenten todellisuudentaju, pelot ja mielen rakenteet alkavat murentua ympäröivän erämaan hiljaisuudessa.

Elokuvan keskiössä nähdään Linda Turunen, joka tekee roolissaan raa’an, voimakkaan ja mieleenpainuvan tulkinnan. Teoksen toisessa keskeisessä pääroolissa nähdään Turmion Kätilöt -yhtyeestä tuttu laulaja Petja Turunen.

”Linda teki tässä elokuvassa poikkeuksellisen intensiivistä ja rohkeaa työtä. Hänen poismenonsa jälkeen oli itsestäänselvää, että tämä teos ei voi jäädä arkistoihin pölyttymään. Halusimme julkaista sen vapaasti ja avoimesti kaikille, jotta ihmiset pääsevät näkemään Lindan lahjakkuuden ruudulla sellaisena kuin se parhaimmillaan oli”, ohjaaja Sasu Kerman kertoo.

Ohjaaja Sasu Kerman tunnetaan yli kahden vuosikymmenen urastaan riippumattoman elokuvan kärjessä. Hänen aiempia töitään ovat muun muassa kansainvälisesti palkittu fiktio Breaking Statues (2014) sekä Sodankylän elokuvajuhlilla ylistetty ja Berliinin Wipe-festivaalilla parhaan ohjaajan palkinnon voittanut dokumentti Pohjolan rautamies (2017). Kermanin elokuvallinen kädenjälki liikkuu omaleimaisesti visionäärisen art house -ilmaisun ja suoraan katsojan iholle tulevan primitiivisen draaman leikkauspisteessä.

Elokuva on katsottavissa kokonaisuudessaan ilmaiseksi YouTubessa:

Lähde: Sasu Kerman