MAINOS:



Tuhansien suomalaisten jouluilo oli vaarassa peruuntua tältä vuodelta, kun Raskasta Joulua -kiertuetta järjestävä RH Entertainment Oy ilmoitti marraskuussa konkurssistaan. Miltei puolet ilmoitetuista keikoista jäi valitettavasti soittamatta, mutta ihan koko joulua ei ollut tarvetta perua, sillä toinen puolisko onnistuttiin pelastamaan Nordic Live Productions Oyn, Raskasta Joulua -yhtyeen ja Master Eventsin järjestettyä osan keikoista omalla tuotannollaan – ja riskillään.

Harmittavista takaiskuista ei ollut tietoakaan Lahden pimenevässä illassa, kun joululaulut raikuivat satojen fanien iloksi. Illan kotimaisina vokalisteina toimivat JP Leppäluoto, Antony Parviainen, Marko Hietala, Pekka Heino ja ulkomaita edusti upea Elize Ryd. Kaikki laulajat ovat vakikasvoja aiempien vuosien kiertueilta. Tosin Brother Firetribe -yhtyeessä laulava Pekka edustaa hieman tuoreempaa lisäystä kokoonpanossa ja miehen tulkitsema “Oi Jouluyö” -kappale olikin yksi illan upeimpia vetoja.

Lahti Hallin illassa todistettiin jälleen kitaristi Erkka Korhosen piiskaaman yhtyeen saumatonta yhteispeliä. Kohta 20 vuotta ahkeroinut projekti on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, jossa se täyttää isoimmatkin areenat, mutta osaa luoda myös pienemmille lavoille maailmanluokan tunnelman. Tästä toki pitää huolen myös pitkään mukana olleet vokalistit, jotka voivat ottaa tarvittaessa haltuun biisin kuin biisin.

Raskasta Joulua -konserttiin osallistuminen on tänä päivänä varmasti monelle jo perinteeksi muodostunut jouluun valmistautumisen retriitti (kuten allekirjoittaneelle) ja toivottavasti ensi vuoden kiertueelle on saatu taustalle luotettava ja vahva toimija, joka mahdollistaa kiertueen ilman pelkoa peruuntumisista.

Projekti julkaisi tälle vuodelle myös uuden albumin “Viides Adventti”, jonka voit kuunnella artikkelin lopusta. Levy on omistettu edesmenneelle laulajalle Kimmo Blomille, joka menehtyi valitettavasti elokuussa 2022.

Illan antia voit katsella kuvien kautta alla.

Kuvagalleria:

Kuuntele “Viides Adventti” -albumi:

 

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

J. A.
+ artikkelit