Tiedote 9.1.2026
Kotimainen death metallia soittava Inborn Tendency on työstänyt esikoisalbumiaan viimeiset kolme vuotta ja pitkän odotuksen jälkeen julkaissut pitkäsoittonsa 9.1.2026. Yhtye kuvaa levyä ja levyntekoprosessia seuraavasti:
”Albumi on todella pitkän taipaleen päätepiste ja samalla uuden alku. Vaikka prosessi on ollut todella mielenkiintoinen ja innostava on tämä meidän kaltaiselle, pääsääntöisesti etänä työskentelevälle bändille vaatinut kovia ponnisteluita. Olemme joutuneet keksimään uusia työskentelytapoja ja muuttamaan paljon bändin sisäisiä toimintamalleja. Alusta asti pyrkimys on ollut tehdä niin hyvä debyytti, ettei sitä tarvitse katua muutaman vuoden päästä. Uskomme että tavoitteeseen päästiin sataprosenttisesti. Seuraavan albumin työstäminen on näillä opeilla huomattavasti nopeampi urakka.”

Kuuntele albumi musiikkipalveluissa (Spotify, Apple Music, Tidal, Deezer, Qobuz, Amazon yms.): https://push.fm/fl/
Yhtye on työstänyt levyä yhdessä tuottaja Juho Koskisen kanssa, joka on vastannut kappaleiden tuotannon lisäksi lopullisesta miksauksesta ja masteroinnista.
”Kun vuonna 2023 päätimme lähteä työstämään debyyttiä oli hetken pohdinnan jälkeen selvää, että haluamme levylle ulkopuolisen tuottajan antamaan näkemyksiä kappaleisiin. Toiveissa oli henkilö, jolla olisi kokemusta myös muunkin kuin metallimusiikin tuottamisesta. Satuimme löytämään Juhon yhteisten tuttujen kautta ja samana vuonna julkaisimme “Heritagen”. Tästä lähtien oli selvää että koko albumi työstetään tällä porukalla. Etätyöskentely on ollut meille bändin alkuajoista asti välttämätöntä ja näin ollen luontevaa, joten myös Juhon kanssa etätyöskentely lähti rullaamaan hyvin. Julkaistut sinkut ovat saaneet todella hyvää palautetta niin tuotannoltaan kuin soundeiltaan ja uskomme että koko albumi lunastaa fanien ja uusien kuuntelijoiden odotukset!”
Sinkkujen, sekä lopullisen albumin kansitaiteen teosta on vastannut Pohjanmaalta kotoisin oleva Henri Tervapuro.
”Aloitimme Henrin kanssa työskentelyn jo vuosia sitten kun julkaisimme Godkiller EP:n. Henrin tyyli tehdä grafiikat maalaamalla toimii meidän mielestä todella hyvin ja antaa sopivasti särmää ja tarinaa kappaleiden taustalle. Henkka on saanut kuunnella kappaleet ja tehdä ensimmäiset vedokset hyvin fiilispohjalta. Tämä työskentelytapa on toiminut mielestämme mukavasti ja Henrin taide tuo biiseihin usein uusia mielenkiintoisia näkökulmia.”
Yhtyeen sanoitukset, sekä kappaleiden kirjoitustyyli on ollut alkuajoista asti maalaileva ja ajatuksia herättävä. Yhtye on pitäytynyt selittelemästä tai avaamasta sanoitusten teemoja, pyrkimyksenään antaa kuuntelijan itse tehdä johtopäätökset tarinoista kappaleiden takana. Yhtye kuvaa debyyttialbumiaan seuraavasti:
”Albumin läpileikkaava teema on ihmiseen jo kohdussa istutettu syntisyys. Biisien teemat vievät kuuntelijan kohtaamaan syvimmät pelkonsa ja jokaisen ihmisen sisällä asuvan pahuuden. Vaikka albumin tarinat ammentavat kristillisestä perinteestä, herättävät ne ihmisiä ajattelemaan pahuuden olemusta vakaumuksesta huolimatta.”
“Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain omaa ja jotain varastettua”, kuvaa sanoituksista vastaava Ville Herranen.
Bändi aloittaa 31.1.2026 levynjulkaisukiertueen Kuopion Ottopoika-ravintolasta ja yhteen voi tavoittaa kevään mittaan seuraavista paikoista:
31.1 Kuopio, Ottopoika
20.2 Seinäjoki, Bar 15
7.3 Helsinki, Bar Base
18.4 Turku, Nirvana
9.5 Espoo, Olarin Ossi
Inborn Tendency on
● Mika Hänninen, kitara
● Hugo Tiitinen, rummut
● Ville Herranen, laulu
Linkit
https://lnk.bio/Inborntendency
Lähde: Inverse Music Group










