Tiedote 28.7.2023
Vakuuttavaa nousua modernin rockin raskaaseen sarjaan tekevä From Ashes To New julkaisi neljännen studioalbuminsa Blackout Better Noise Musicin kautta. Levyn konsepti kiteyttää nykyisen pre-apokalyptisen maailman ahdinkoa ja tuskaa. Uuden albumin tuottajanakin toiminut yhtyeen laulaja Matt Brandyberry kommentoi Blackout-albumin olevan ikään kuin esiosa vuonna 2016 julkaistulle Day One -debyyttialbumille:
”Day One esitteli vahvasti sen tyylin, joka on tuonut bändimme tähän pisteeseen, ja Blackout on siitä askel eteenpäin. Maailma vaikuttaa suuntaavan jatkuvasti syvemmälle kohti tuhoa ja kaaosta, joten tuntui luonnolliselta maalata se kuva, jonka kanssa olemme kaikki tulleet viime aikoina hieman turhan tutuiksi.”
”Blackout on se albumi, jonka olemme aina halunneet tehdä. Se on intensiivinen, tunteikas, raskas sekä kaikista tärkeimpänä, se on meitä. Tämä levy todellakin tuo esiin minkälainen yhtye From Ashes To New on. Olemme todella ylpeitä tästä albumista, ja uskomme vakaasti että tästä tulee faniemme rakastama julkaisu”, yhtyeen toinen laulaja Danny Case kertoo.
Uuden albuminsa julkaisua juhlistaakseen, yhtye julkaisee lyriikkavideon räppiä ja metallia ristipölyttävälle Monster In Me -kappaleelleen.
Keikkarintamallakin yhtye pysyy aktiivisena, ja huomenna yhtye suuntaa Pohjois-Amerikan kiertueelle. Kiertuekaravaanissa mukana matkaavat Motionless In White, In This Moment sekä Fir For A King.
FROM ASHES TO NEW | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY
Lähde: Ginger Vine Management & PR