Bändejä, ruokaa ja vinyylilevyjä – Svart Records järjestää toukokuussa ilmaisen pihatapahtuman Turussa

Rokets. Kuva: Mika Paananen.
MAINOS:



Tiedote 29.4.2025

Svart Records järjestää lauantaina 17.5.2025 toimipisteensä edustalla pihatapahtuman, jossa on tarjolla hyvää musiikkia, ruokaa sekä livemusiikkia. Päivän pääesiintyjänä nähdään amerikkalainen country & western -yhtye Jenny Don’t and The Spurs, jonka lisäksi tilaisuudessa esiintyvät uutta albumiaan juhlistava kaahausrock-yhtye Rokets, paikallinen vaihtoehtorokkia ja protoheviä soittava Kuolemankello sekä brutaali punkbluesduo Black Magic Six. Ohjelman lisäksi paikan päällä on mahdollista vierailla Svart Recordsin tiloissa ostamassa levy-yhtiön tuotteita sekä nauttia Food Trucking Companyn ruokarekan erinomaisesta tarjoilusta.

Jenny Don’t and The Spurs on valloittavasta lavaläsnäolostaan tunnettu yhtye, joka on saavuttanut maailmanlaajuistasuosiota pitkillä kiertueillaan sekä laajalla tuotannollaan, joka sisältää kolme albumia, EP:n jayhdeksän singleä. Jenny Don’t ja muiden muassa Pierced Arrows -yhtyeestä tuttu Kelly Halliburton perustivat yhtyeen vuonna 2012. Aluksi duona esiintynyt orkesteri laajeni nelihenkiseksi ja julkaisi yhtyeen omaan nimeä kantavan debyyttialbuminsa vuonna 2016. Vuotta myöhemmin ilmestyneen Call of the Roadin jälkeen The Spursin kitariksi sementoitui nykyinen kitaristi Christopher March.

Jenny Don’t and The Spursin uusin albumi Broken Hearted Blue, julkaistiin kesäkuussa 2024 ja siitä lähtien kokoonpano on ollut käytännössä tauotta kiertueella. Levy on bändin uralla merkittävä virstanpylväs, sillä se oli Buddy Weeksin debyytti rummuissa, koska The Spursin pitkäaikainen rumpali Sam Henry (The Wipers, Poison Idea, Napalm Beach) menehtyi syöpään vuonna 2022.  Vaikka pitkäaikaisen yhtyeen jäsenen kuolema oli tuhoisa isku, bändi jatkoi eteenpäin kunnioittaen Samin musiikillista perintöä.

Svart Picnic 2025 järjestetään Svart Recordsin Turun toimipisteen etupihalla osoitteessa on Ruissalonkatu 12. Tilaisuus alkaa puoliltapäivin ja päättyy 17.00. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se on ikärajaton.

Svart Picnic 2025 – Aikataulu

12.00 DJ Klaus Kustaa

13.00 Black Magic Six

14.00 Kuolemankello

15.00 Rokets

16.00 Jenny Don’t & The Spurs (US)

https://www.facebook.com/events/724013873298457

LINKIT:

www.svartrecords.com

Jenny Don’t and The Spurs

https://www.jennydontandthespurs.com/

https://jennydontandthespurs.bandcamp.com/music
https://www.youtube.com/watch?v=C6Kt8wLQc6M

Rokets

https://www.youtube.com/watch?v=U__JotLbgXM

Kuolemankello

https://www.youtube.com/watch?v=BXO3y8iAghw

Black Magic Six

https://www.youtube.com/watch?v=T87X_DH4SZM

Food Trucking Company

https://www.foodtruckingcompany.fi/

Lähde: Svart Records