Insomnium julkaisi uuden albuminsa ”Anno 1696”

Uunituoretta albumia siivittää musiikkivideo Godforsaken-kappaleelle, jolla mukana fiittaamassa Johanna Kurkela.

MAINOS:



Tiedote 24.2.2023

Insomniumin yhdeksäs studioalbumi Anno 1696 on viimeinkin saatettu yhtyeen fanien nautittavaksi. Century Median kautta julkaistu albumi on yhtyeen basistilaulaja Niilo Seväsen novelliin perustuva teemalevy, jonka synkät tarinat vievät kuulijan noitavainojen aikaan.

Tänään julkaistua albumia juhlitaan loppuunmyydyllä Tavastialla kaksi päivää putkella. Lisäksi yhtye julkaisee Riivata Visualsin tuottaman musiikkivideon Godforsaken -kappaleelleen. Albumin eeppisempää puolta esittelevällä biisillä kuullaan myös Johanna Kurkelan laulua.

”Godforsaken vie soonisten lumimyrskyjen ja shamanistisen soiton myötä kuulijan albumin eeppiselle puolelle. Johanna Kurkela teki mahtavaa työtä visiomme kanssa ja hioi sen täydelliseksi. Rakastan hänen shamanistista lauluaan tässä kappaleessa, joka on oma suosikkini albumilta The Rapidsin lisäksi”, yhtyeen kitaristi Markus Vanhala kertoo.

Basistilaulaja Niilo Sevänen lisää:

”Kappaleen sanoitukset kertovat tarinaa päähenkilö Arvidin näkökulmasta, joka yrittää selvittää pienessä kylässä tapahtuneita mystisiä kuolemantapauksia. Vanhalan sävellystyön ja Johanna Kurkelan vokaalien myötä tarinan ympärille rakentui yksi albumin eeppisimmistä kappaleista.”

Insomnium palaa tien päälle huhtikuussa Pohjois-Amerikkaan suuntautuvan kiertueen myötä. Mukana rundilla ovat myös Enslaved sekä Black Anvil.

Insomnium + Enslaved co-headline tour 2023
w/ Black Anvil

Apr. 5, 2023 – New York, NY @ Irving Plaza
Apr. 6, 2023 – Boston, MA @ Big Night Live
Apr. 7, 2023 – Montreal, QC @ Corona Theater
Apr. 8, 2023 – Toronto, ON @ The Opera House
Apr. 9, 2023 – Lakewood, OH @ The Foundry (Insomnium w/ Black Anvil only)
Apr. 10, 2023 – Detroit, MI @ St. Andrew’s Hall
Apr. 11, 2023 – Chicago, IL @ House of Blues
Apr. 12, 2023 – Minneapolis, MN @ Varsity Theater
Apr. 14, 2023 – Denver, CO @ The Gothic Theatre
Apr. 15, 2023 – Salt Lake City, UT @ The Complex
Apr. 17, 2023 – Seattle, WA @ The Crocodile
Apr. 18, 2023 – Vancouver, BC @ The Rickshaw
Apr. 19, 2023 – Portland, OR @ Hawthorne Theatre
Apr. 21, 2023 – Berkeley, CA @ The UC Theater Taube Family Music Hall
Apr. 22, 2023 – Los Angeles, CA @ The Fonda Theatre
Apr. 23, 2023 – Phoenix, AZ @ Nile Theater
Apr. 24, 2023 – El Paso, TX @ The Rockhouse Bar & Grill (Insomnium w/ Black Anvil only)
Apr. 25, 2023 – Austin, TX @ Come and Take It Live
Apr. 26, 2023 – Dallas, TX @ The Echo Lounge and Music Hall
Apr. 27, 2023 – Memphis, TN @ Growlers (Insomnium w/ Black Anvil only)
Apr. 28, 2023 – Atlanta, GA @ Variety Playhouse
Apr. 29, 2023 – Raleigh, NC @ Lincoln Theatre
Apr. 30, 2023 – Baltimore, MD @ Baltimore Soundstage

Kesän festarikeikkojen joukosta löytyy myös pari Suomen päivämäärää:

May 6, 2023 – Kopervik, NO @ Karmøygeddon
Jun. 2-4, 2023 – Pilsen, CZ @ Metalfest Open Air
Jun. 8-10, 2023 – Zamora, ES @ Z! Live Rock Fest
Jun. 18, 2023 – Dessel, BE @ Graspop Metal Meeting
Jun. 29, 2023 – Seinäjoki, FI @ Provinssi
Jul 13-15, 2023 – Neukirchen-Vluyn, DE @ Dong Open Air
Jul 13-16 2023 – Anycsciai LT @ Devilstone
Jul. 25-29, 2023 – Tolmin, SL @ Tolminator Metal Fest
Jul. 29, 2023 – Oulu, FI @ QStock
Aug. 17-20, 2023 – Carhaix, FR @ Motocultor Festival

www.insomnium.net
www.facebook.com/insomniumofficial
www.instagram.com/insomniumofficial
www.twitter.com/insomniumband


Lähde: Ginger Vine Management & PR

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.