Loppukesä on kiireistä aikaa bändeille, sillä ympäri Eurooppaa järjestetään metallifestivaaleja, joissa esiintyy kymmeniä ja taas kymmeniä bändejä.
Tšekin Jaroměřissa järjestettävä Brutal Assault on aina ollut merkittävä festivaali. Kuten tänäkin vuonna, Brutal Assault oli loppuunmyyty, ja bändejä oli jälleen valtava määrä. Nelipäiväinen tapahtuma ja sitä edeltävä aloituspäivä ovat tiukka rupeama, sillä yhtyeet aloittivat jo aamupäivällä, kun taas viimeiset lopettivat vasta kolmen aikaan yöllä.
Tiistai 4.8.2026– Warm-up-päivä
Tiistai on perinteisesti ollut aloitus- eli warm-up-päivä. Yleensä lavalla on ollut liuta yhtyeitä vetämässä settejään. Tänä vuonna aloituspäivän aluetta oli laajennettu huomattavasti, sillä festarikansaa oli paljon liikkeellä.
Logistisista syistä alueelle ehdittiin juuri sopivasti, kun saksalainen doom metal -yhtye Ahab aloitti. Yhtyeen eeppisen pitkät biisit sopivat hyvin hämärtyvään iltaan.
Illan päätti brasilialainen The Laws Performing Sarcófago. Sama ryhmä esiintyi viime vuonna Steelfestissä. Yhtyeessä on pari entistä Sarcófago-jäsentä, ja he soittavat ainoastaan bändin tunnetuimpia kappaleita.
Vielä Steelfestin aikaan ryhmä ei ollut soitannollisesti kovin tiukka, sillä toiminta oli vasta päässyt kunnolla alkuun. Nyt The Laws on soittanut useita keikkoja eri puolilla maailmaa, ja tämä näkyi siinä, että yhtye oli livenä kova.
The Laws on tribuuttiyhtye, mutta antaa oivan mahdollisuuden kuulla nämä legendaariset Sarcofagon biisit livenä.
Keskiviikko 5.8.2026
Keskiviikko oli virallisesti ensimmäinen täyspitkä festivaalipäivä. Paikalle oli ehdittävä ajoissa, sillä brittiläinen pitkän linjan thrash metal -kokoonpano Onslaught aloitti jo puolenpäivän maissa.
Ensimmäisenä kiinnitti huomiota se, että yhtyeen kitaristi ja perustajajäsen Nige Rockett oli jälleen poissa kokoonpanosta. Ilmeisesti miehen terveydentila on mennyt huonompaan suuntaan, eikä ole toipunut tien päälle.
Sy Keelerin paluu Onslaughtin keulille on ollut tarpeellinen, sillä ilman Keelerin ääntä Onslaught ei yksinkertaisesti olisi sama yhtye. Bändi oli tiukassa vireessä ja keskittyi pääasiassa kahden ensimmäisen levyn materiaaliin. ”The Force” -albumi täytti keväällä 40 vuotta.
Tästä jatkettiin hetkeksi 200 Stab Woundsin pariin. Ohiosta tuleva kokoonpano yhdistelee sujuvasti thrashia, death metalia sekä hardcorea. Yhtyeellä oli reilun 30 minuutin mittainen setti.
Yleensä useat pienemmät bändit, jotka esiintyvät ensimmäisten joukossa, saavat noin puoli tuntia soittoaikaa. Se ei haitannut 200 Stab Woundsia, sillä nelikko vyörytti menemään tiukalla otteella. Erityisesti hardcore-vaikutteet nousivat vahvasti esiin.
Sitten oli vuorossa vanhan liiton metallia. Ensimmäisenä lavalle nousi Armored Saint. Bändi on takonut metallia vuosikymmenten ajan, mutta ei ole koskaan saavuttanut aivan ansaitsemaansa suurempaa suosiota.
Nyt Armored Saint soitti kolmoslavalla, eikä suurta ruuhkaa ollut havaittavissa. John Bush on loistava laulaja sekä esiintyjä, myös yhtye oli hyvässä vedossa. Keikka aloitettiin uusimman albumin avauskappaleella ”Close To The Bone”. Settilista oli rakennettu sopivasti uuden ja vanhan materiaalin ympärille. Luonnollisesti ”March Of The Saint” -levyn poiminnat saivat yleisöltä eniten vastakaikua.
Täysin uudistunut Metal Church oli useiden vanhan liiton fanien mielenkiinnon kohde. Yhtyeen nykyinen kokoonpano aivan käsittämätön, kun mukana ovat muun muassa Dave Ellefson sekä rumpalilegenda Ken Mary.
Setti koostui luonnollisesti pitkälti kahden ensimmäisen levyn materiaalista. Yhtyeellä ei ollut käytössään kuin reilun 45 minuutin slotti, joten aikaa oli rajallisesti. Kieltämättä olisi voinut odottaa, että uusimmalta ”Dead To The Rights” -kiekolta olisi kuultu enemmän kuin yksi kappale.
Metal Church kiinnosti yleisöä kovasti juuri nykyisen niin sanotun all-star -kokoonpanonsa vuoksi. Laulaja Brian Allenin ääni sopii materiaaliin mainiosti, ja mies tekee kunniaa vanhoille klassikoille.
Legendaarinen Samael on aina varma valinta, ja yhtye vakuutti jälleen Brutal Assaultissa. Keikka aloitettiin komeasti ”Rain”-kappaleella. Settilista oli tosin yllätyksetön, sillä biisejä oli valittu mukaan ainoastaan kahdelta täyspitkältä ”Ceremony Of Opposites” sekä ”Passage”. Olisi odottanut, että mukana olisi ollut uudempaa tuotantoa. Mutta ei, niin ei. Mielenkiintoinen ratkaisu. Samaelin industrial metal jyrisi komeasti, ja yhtye veti keikan läpi todella varmoin ottein.
Nevermore palasi takaisin parrasvaloihin täysin uudistuneena, ja mukana olivat edelleen kitaristi Jeff Loomis sekä rumpali Van Williams. Kuten tiedetään, mikrofonin varressa on nykyään kaveri, joka löytyi julkisen haun kautta. Berzan Önen on todella kova vokalisti, siitä ei käy kiistäminen. Mies kuulostaa kieltämättä paljon Warrel Danelta, mikä ei ole lainkaan huono asia. Lavakarisman kanssa on vielä hieman tekemistä, mutta mitä enemmän keikkoja kertyy, sitä enemmän mies varmasti kehittyy.
Loomis oli käytännössä yhtyeen ”tähti”. Setti sisälsi useamman kappaleen ”Dead Heart In A Dead World” -albumilta sekä pari biisiä ”This Godless Endeavour” -levyltä. Mielenkiinnolla saa seurata, millaista uusi materiaali tulee olemaan.
Täytyy todeta, että on se jännä, kun Suomeen ei enää saada sellaisia bändejä kuin Metal Church, Armored Saint, Nevermore tai Savatage. Taitaa olla niin, että vanhan liiton kannattajat ovat nykyään vähissä.
Iotunnin molemmat täyspitkät albumit ovat saaneet hyvää palautetta, ja yhtye on kovassa nousussa. Ei siis sinänsä ollut ihme, että linnoituksessa sijaitsevan neloslava Octagonin ympäristö oli ääriään myöten täynnä.
Yhtyeen parin vuoden takainen ”Kinship” on saanut loistavan vastaanoton, joten setissä saatiin tarjolle kyseisen levyn biisejä. Keikka lähti käyntiin ”Mistlandilla” ja lisäksi kuultiin ”Kinship Elegia”.
Vokalisti oli vetänyt vaalean kaavan päälle ja naamaan oli maalattu veren näköisiä naarmuja. Bändi kuulosti hyvälle, ja esityksestä tuli läpi vahvat Primordial-vibat.
Bolzeria ei ole hetkeen näkynyt konserteissa. Nyt sveitsiläinen kaksikko nousi Octagonin lavalle, ja yleisöä oli paikalla runsaasti. Kaksikko loi juuri sellaisen vaikuttavan äänivallin, jollaisen Bolzer yleensä esiintymisissään rakentaa.
Tunnin mittaisen setin aikana Bolzer jyräsi todella lujaa ja kovaa. Bändi on luonut täysin oman, tunnistettavan soundimaailmansa, johon ei tarvita muita kuin HzR:n rumputulitus ja KzR:n korahtelut. Setissä kuultiin muun muassa ”The Archer” sekä ”C.M.E.”. Mukana näytti olevan myös uutta Bolzer-materiaalia. Kokonaisuus oli laadukas.
Jatketiin sveitsiläisellä linjalla, kun lavalle astui T. G. Warrior eli Tom Gabriel Fischer, johdattamassa Triptykonia. Show aloitettiin komeasti Celtic Frostin klassikolla ”Circle Of The Tyrants”, jota seurasi ”Into The Crypts Of Rays”.
Onneksi koko setti ei ollut pelkkää Celtic Frostia, sillä Triptykonilla on itsellään loistavia kappaleita. Niitä kuultiin, kuten esimerkiksi ”Goetia”. Herra Fischer oli hyvän oloisella tuulella ja vitsaili yleisölle, kun tämä kuorossa huuteli ”uugh”.
Päivä oli hyvä päättää Witch Club Satanin parissa. Tämä norjalainen naiskolmikko on herättänyt paljon erilaisia mielipiteitä. Eräiden mielestä kolmikon touhu on täysin naurettavaa, kun taas toiset pitävät Witch Club Satania radikaalina black metal -yhtyeenä.
Loppujen lopuksi musiikissa on toki black metal -elementtejä ja -piirteitä, mutta samalla Witch Club Satanin kokonaisuuteen on vahvasti sekoitettu poliittisia sekä yhteiskunnallisia kannanottoja. Kaikki nämä elementit tulivat esille yhtyeen lavatoimintaa seuratessa. Kolmikon esiintyminen oli enemmän performanssityyppinen esitys kuin perinteinen metallikeikka.
Torstai 6.8.2026
Torstai oli todella kova päivä, ja vaati melkoista kuntoa ja selviytymistä. Päivä aloitettiin jo kello 10.30 Cryptic Shiftin voimin, ja päivän päätti legendaarinen Tormentor, joka aloitti vasta kahden aikaan yöllä. Siinä välissä ehti soittaa melkoinen määrä yhtyeitä.
Aloitetaan Cryptic Shiftista. Tähän aikaan oli luonnollisesti päästävä jo hyvissä ajoin paikalle. Brittiläinen nelikko soitti teknistä death metalia. Mieleen nousivat monet vanhat genren yhtyeet, mutta myös uuden sukupolven nimet aina Deathista Blood Incantationiin saakka. Nelikko veti varmasti ja tiukasti.
Tanskalainen Baest on kotimaassaan suuri nimi, sillä esimerkiksi CopenHellissa yhtye esiintyy parhaaseen katseluaikaan päälavalla. Brutal Assaultissa ei mennyt aivan yhtä nappiin, sillä puolenpäivän aikaan toisella päälavalla ei ollut vielä tungokseen asti yleisöä. Lisäksi rankkasade alkoi juuri sopivasti Baestin esiintymisen aikana. Tämä ei haitannut tanskalaisia, eikä yleisöä, sillä molemmat ottivat tilanteesta kaiken irti. Pitti pyöri ja Baest tykitti menemään.
Sade loppui samalla hetkellä kuin Baestin setti päättyi. Oli aika siirtyä toiselle päälavalle, kun Sanguisugabogg aloitti. Ohiolainen nelikko jatkoi brutaalilla death metal -linjalla ja sai yleisön hyvin mukaansa. Välillä mentiin blastin puolelle, mutta tämä toi enemmän brutaalisia elementejä soundiin.
Nuoremman dödissukupolven jälkeen oli vuorossa vanhemman – siis todella vanhan – liiton death metalia ja perinteistä heavy metalia yhdistelevä Deceased. Lavalla ryhmä kuulosti paikoin enemmän perinteiseltä heavy metal -yhtyeeltä kuin brutaalilta death metal -bändiltä. Toisaalta Deceased on aina kuulostanut omaperäiseltä ja onnistunut luomaan täysin oman soundinsa.
Yhtyeen nokkamies King Fowley on kiistatta persoonallisuus, jonka karisma jätti muut yhtyeen jäsenet omaan varjoonsa. Puolen tunnin setin aikana Deceased ehti vetää seitsemän kappaletta, joten turhia välispiikkejä ei juuri kuultu, vaan yhtye painoi täysillä loppuun asti. Deceased on harvinainen näky eurooppalaisilla metallifestivaaleilla, joten mieleen jäi väistämättä kysymys: nähdäänkö heidät vielä kerran Euroopassa vai oliko tämä tässä?
Illdisposed kuuluu Tanskan ensimmäisen aallon death metal -yhtyeisiin. Yhtye on ollut toiminnassa käytännössä jatkuvasti, vaikka sen kokoonpano on käynyt läpi lukuisia miehistönvaihdoksia. Illdisposedilla ei ollut kuin noin 35 minuutin slotti, joten siinä ajassa bändi ehti vetää alle kymmenen kappaletta. Livenä yhtye ei kuulostanut aivan niin brutaalilta ja rankalta kuin olisi voinut odottaa.
Castle Rat on noussut viimeisen vuoden aikana suurempaan tietoisuuteen. Yhtye on saanut paljon julkisuutta, ja jopa ennustettu, että Castle Ratista voisi tulla seuraava suuri nimi. Mene ja tiedä, mutta ainakin bändi on panostanut vahvasti live-esiintymiseensä, kuten nyt.
Lavalla tapahtui kaikenlaista. Esimerkiksi laulaja joutui eräänlaisen ”eliminoinnin” kohteeksi ja heräsi lopulta henkiin. Mukana oli muita vastaavia teatraalisia elementtejä, ja lopuksi nähtiin vielä taistelukohtaukseen verrattava esitys.
Musiikki nivoutuu tiiviisti osaksi koko Castle Ratin performanssia. Yhtyeellä on myös tarjota laadukasta materiaalia, kuten ”Wizard”. Yleisö seurasi kiinnostuneena bändin tekemisiä koko setin ajan.
Ensimmäisen kerran törmäsin kanadalaiseen Kittieen jo 1990-luvun lopulla, kun yhtyeen silloinen manageri lähetti melkoisen promopaketin. Kittie sai nopeasti hyvän nosteen, ja levyt kävivät kaupaksi. Suosiolla oli myös varjopuolensa, ja bändi katosi kuvioista pitkäksi aikaa. Lisäksi yhtyeen basisti menehtyi myöhemmin.
Kittie palasi pitkältä tauolta muutama vuosi sitten. Yhtyeen 2000-luvun alun nu metal -henkinen pomppuhevi upposi yleisöön täysin. Kittie selvästi nautti lavalla olemisesta ja veti tiukan setin.
Suomalaisesta vinkkelistä katsottuna Waltari oli erittäin mielenkiintoinen buukkaus Brutal Assaultiin. Yhtye ei ollut liikkeellä perinteisellä keikkasetillä, vaan koko tunnin mittainen esitys koostui ”Yeah Yeah Die Die Death Metal Symphony In Deep C” -spektaakkelista kokonaisuudessaan yhdessä Prahan Bohemian Symphony Orchestran kanssa.
Sivukuriositeettina on mainittava, että kyseinen teos esitettiin viimeksi kokonaisuudessaan vuonna 1995 Helsingin juhlaviikoilla Juhlateltassa. Nokkamies Kärtsy oli vetänyt kasvoilleen lähinnä Batman-elokuvan Jokeri-hahmoa muistuttavan maskin.
Keikka oli todella mielenkiintoinen kaikkine orkesterisovituksineen, kun musiikissa liikuttiin klassisen musiikin sekä raskaamman heavyn välimaastossa. Amorphiksen kitaristi Tomi Koivusaari hoiti syvät murahdukset. Yhdistelmä oli erikoinen, mutta toisaalta aikoinaan koko ideaa pidettiin täysin hulluna. Tällä keikalla Waltari osoitti, että rajoja oli tehty rikottaviksi jo silloin.
Kieltämättä kyseessä oli täydellinen paluu vuoteen 1995, jolloin teos esitettiin ensimmäisen kerran. Yhtye ja sinfoniaorkesteri olivat taatusti hioneet ja harjoitelleet esitystä perusteellisesti tätä varten. Yksi kysymys jäi askarruttamaan: meneekö seuraavat 30 vuotta ennen kuin tämä spektaakkeli nähdään uudestaan? Vai nähdäänkö se vielä jossain vaiheessa Suomessa?
Death Angel oli todella kovassa tikissä ja osoitti jälleen kerran, että yhtye on lavalla vaarallisen vakuuttava. Keikka aloitettiin yllättäen ”The Moth” -kappaleella, mutta kierroksia lisättiin ”The Dream Calls For Bloodin” myötä. Settiin oli lisätty myös uusi sävellys ”The Cult Of The Used”. Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä energiaa ja paahtoa, jota Death Angel tarjosi lavalla.
Deicide on vieraillut Brutal Assaultissa pari kertaa aikaisemmin, ja nyt yhtye esiintyi jo kolmannen kerran. Tällä kertaa lava oli vaihtunut kolmoslavaksi, mikä oli pieni arviointivirhe järjestäjiltä. Koko kolmoslavan alue oli nimittäin aivan täyteen ammuttu, ja liikkuminen oli lähestulkoon mahdotonta.
Deicide ei ollut tällä kertaa aivan yhtä tiukka ja brutaali kuin parilla aikaisemmalla esiintymiskerralla. Soundit olivat yllättävän heppoiset. Sen huomasi jopa itse Glen Benton, joka katseli useampaan otteeseen monitorien suuntaan. Lisäksi uusi kitaristi oli vielä sisäänajovaiheessa. Tästä huolimatta settilista koostui pääosin kolmen ensimmäisen klassikkoalbumin materiaalista. Uusin levy sivuutettiin täysin.
Immolation on tällä hetkellä todella väkevässä iskussa. Bändin viimeisin levy ”Descent” on tiukka death metal -albumi New Yorkin death metal -legendoilta. Immolation ei armoa tuntenut, vaan latasi reilun tunnin mittaisen death metal -setin, jossa kuultiin sekä uutta, että vanhaa materiaalia.
Ross Dolanin korahtelu oli yhtä brutaalia kuin 20 vuotta sitten. Immolation on edelleen livenä kova yhtye. On vain harmi, ettei bändi ole saanut samanlaista suosiota kuin monet aikalaisensa.
Attilan johtama Tormentor päätti illan kolmoslavalla. Kun yhtye aloitti, iski armoton vesisade, joka ei tosin ollut mikään odottamaton yllätys. Setti aloitettiin ”Tormentor I” -biisillä, jonka jälkeen unkarilaiset jatkoivat blackened thrash metal -tykitystään.
Keikalla ei ollut mukana kakkoskitaristia, mikä kieltämättä vaikutti soundiin. Tormentor tarvitsee ehdottomasti toisen kuusikielisen, sillä ilman sitä kokonaisuus jää soundillisesti vajaaksi. Välillä homma meni Attilan äänitaiteiluksi. Tormentor on vetänyt huomattavasti kovempia konsertteja kuin tämä.
Perjantai 7.8.2026
Espanjalaista thrashia oli tarjolla, kun Angelus Apatrida veti reilun 45 minuutin setin. Yhtye on esiintynyt Brutal Assaultissa aikaisemmin ja ollut silloin kovassa iskussa. Myös tällä kertaa ei tapahtunut poikkeusta, vaan espanjalaiset latasivat ilmoille tukullisen tiukkoja thrash-riffejä, ja homma toimi hienosti.
Näiden uuden sukupolven thrash-yhtyeiden ongelmana on se, että kappaleet kuulostavat usein liian mielikuvituksettomilta. Niistä puuttuu tarttuvuutta ja persoonallisuutta, joita vanhojen yhtyeiden tuoreessa materuaalissa edelleen riittää.
Kun Angelus Apatrida oli saanut keikkansa päätökseen, oli kiireen vilkkaa siirryttävä toiselle päälavalle, sillä legendaarinen brasilialainen hardcore/crossover-nelikko Ratos de Porão aloitti esiintymisensä viereisellä lavalla. Bändi ei pettänyt livenä.
Tämän jälkeen vuorossa oli blast beat -vetoista brutaalia slam death metalia takova Kraanium. Yhtye koostuu kavereista, jotka asuvat eri puolilla Eurooppaa. Vokalisti on vaihtunut usein. Nykyinen laulaja hoiti örinän mallikaasti.
Kraaniumin tavaramerkki livenä on tuoda käsittämätön määrä puhallettuja uimarannoille tarkoitettua vasaroita, joita heitettiin yleisön sekaan. No tietenkin niillä oli kiva huiskia kaveria vieressä. Bändi tarjosi brutaalia menoa koko settinsä läpi.
Corrosion Of Conformity on kiertänyt koko kesän Euroopan festareita. Tästä huolimatta uupumusta ei näkynyt kavereiden kasvoilta. Setti koostui pääosin 1990-luvun suosituimpien levyjen materiaalista, kuten ”Wiseblood” ja luonnollisesti ”Deliverance”. Mukaan mahtui myös viimeisimmän LP:n ”Good Man/Bad Man” materiaalia, joka ei ollut yleisölle yhtä tuttua kuin vanhemmat kappaleet.
Yhtye soundasi rouhealta ja oli todella hyvässä vedossa. Corrosion Of Conformityssa on aina ollut mukana vahvoja southern rockin ja stoner rockin elementtejä, jotka sopivat täydellisesti ulosantiin.
Coronerin paluulevy oli positiivinen yllätys. Yhtye onnistui tekemään uuden tulemisen peräti 33 vuoden tauon jälkeen. Sveitsiläinen kolmikko – tai nykyään pikemmin nelikko – on kiertänyt lavoja jälleen jo useamman vuoden ajan.
Coroner on esiintynyt Brutal Assaultissa aikaisemmin, mutta tällä kertaa soittoaika oli vielä lyhyempi kuin edellisellä vierailulla. Siinä ei paljon aikaa jäänyt, kun Coroner ehti soittaa pari vanhaa kappaletta ja peräti neljä uutta biisiä. Bändi kuulosti tiukalta, eikä tuhlannut aikaa turhaan selittelyyn.
Grave esiintyi jo viime vuoden Brutal Assaultissa. Ilmeisesti järjestäjä oli vaikuttunut bändin kovasta vedosta, sillä yhtye buukattiin uudelleen heti seuraavalle vuodelle. Mikä siinä, sillä Grave oli todella kova – eikä pettänyt tällä kertaa.
Setti oli silkkaa vanhan liiton kuoloa. Keikka aloitettiin ”Deformed”-kappaleella ja jatkettiin ”Into The Grave -debyytin materiaalilla. Ensimmäisen kiekon kappaleet olivat vahvasti edustettuina. Tällä kertaa Grave oli liikkeellä alkuajan kokoonpanolla, joten Jörgen Sandström hoiti vokaalit.
Yhtye kaivoi jälleen naftaliinista vanhan Corpse-kappaleen ”Black Dawn”. Soundit eivät olleet kolmoslavalla yhtä rouheat kuin viime vuonna. Myös muilta osin tuntui siltä, etteivät kyseisen lavan soundit olleet koko festivaalin aikana aivan kohdallaan.
Perjantain kiistaton pääesiintyjä oli Primus. Kenttä oli täynnä ja niin tukossa, ettei liikkumaan meinannut päästä lainkaan. Primus oli uskomattoman kova. Oli suorastaan häkellyttävää seurata, kuinka yleisö crowdsurffasi ja pyöri pitissä, kun Larry LaLonde ja Les Claypool vetivät Primuksen klassikoita.
Setti koostui suurimmaksi osaksi 1990-luvun alun legendaaristen levyjen materiaalista, kuten ”Frizzle Fry”, ”Sailing The Seas Of Cheese” ja ”Pork Soda”. Näiltä levyiltä esitettiin suurin osa illan kappaleista. Totta kai mukana oli myös Primuksen tunnetuin sävellys ”Wynona’s Big Brown Beaver”.
Kun kerran ollaan rankemman metallin festareilla, Claypoolin oli heitettävä yleisölle maininta siitä, että LaLonde on ”godfather of death metal”. Ilmeisesti osa yleisöstä ei tajunnut heittoa, sillä Claypool selvitti hetkeä myöhemmin, että LaLonde oli aikoinaan Possessedin kitaristi.
Tästä Claypool alkoi huudattaa yleisöä perinteisen ”Primus Sucks!” -huudon sijaan muodossa ”Larry LaLonde, godfather of death metal sucks!”, minkä jälkeen LaLonde alkoi jo kehitellä riffiä tämän ympärille. Primus oli hauska ja piristävä poikkeus Brutal Assaultin tarjonnassa.
Misþyrming ja Nergal löivät hynttyyt yhteen ja kiersivät kesän aikana lukuisilla festareilla esittäen Behemothin ensimmäisen täyspitkän albumin ”Sventevith” kokonaisuudessaan. Nergal ja islantilaiset oli sijoitettu kolmoslavalle, mikä oli täysin käsittämätön ratkaisu. Yleisöä oli niin paljon, että sitä riitti kapealla alueella satojen metrien matkalle. Tässä ei tuntunut olevan mitään järkeä.
”Sventevith” ilmestyi alun perin 1990-luvun puolivälissä, jolloin Behemothin kokoonpano koostui käytännössä Nergalista sekä levyllä mukana olleesta Baalista. Baal vaikuttaa nykyään uudelleen aktivoituneissa yhtyeissä Damnation sekä Hell-Born.
”Sventevith”-teeman myötä Nergal keskittyi täysin vokaalien hoitamiseen, kun taas Misþyrmingin jäsenet vastasivat instrumenteista. Nergal oli lavalla pitelemätön, sillä mies ravasi jatkuvasti ympäriinsä. Täytyy myöntää, että ”Sventevith” kuulosti 30 vuotta myöhemmin yhä verevältä. Alkuperäisestä soundista ei tosin ollut juuri muuta kuin muisto jäljellä, sillä massiiviset ja hiotut soundit tekivät kappaleista jykeviä. Klassinen materiaali sai näin täysin uudenlaisen, modernin ilmeen.
Old Man’s Child on täysin Galderin oma ja johtama bändi, kun kokoonpanossa olevat muut kaverit ovat statistien roolissa, vaikka rumpali Tjodalv on mukana. Setti aloitettiin hienosti ”Towards Eternitylla” ja jatkettiin ”King Of Dark Agesilla”.
Kaiken kaikkiaan setissä esitettiin kymmenkunta biisiä kuudelta eri levyltä. ”Slaves Of The World” levy jäi setissä paitsioon. Bändi kuulosti mahtipontisen hyvältä ja vanhat biisit soivat ajattomina.
Lauantai 8.8.2026
Koko viikon ajan sää vaihteli rajusti. Alkuviikosta nautittiin jopa 40 asteen helteistä, mutta välillä viikon aikana saatiin myös kunnon sadekuuroja. Viimeisen päivän sää oli näin suomalaiselle varsin otollinen. Näissä olosuhteissa oli hyvä lähteä seuraamaan legendaarisen arizonalaisen thrash-nelikon Sacred Reichin keikkaa.
Sacred Reich tarjosi turvallisen, perinteisen ja yllätyksettömän setin. Kaikki tutut klassikot, kuten ”Surf Nicaragua” ja ”Death Squad” kuultiin. Lisäksi Phil Rind muisteli yhtyeen edellistä keikkaa Brutal Assaultissa, jolloin raju myrsky iski festivaalialueelle ja keskeytti esiintymisen dramaattisesti.
Pitkän linjan floridalainen death metal -yhtye Monstrosity ei ole viime vuosina juuri vieraillut eurooppalaisilla metallifestivaaleilla. Nyt pitkän linjan yhtye tarjosi teknistä ja todella tiukkaa death metalia. Ed Webb on kokenut örisijä, joka on ollut mukana lukuisissa kokoonpanoissa. Mies ei turhia selitellyt tai harrastanut small talkia, vaan kappaleet vedettiin tiukalla tempolla läpi.
Keikka aloitettiin viimeisimmän ”Screams From Beneath The Surface” -albumin kappaleella ”The Thorns”. Pääsääntöisesti keikka koostui klassisen ”Imperial Doom” -levyn materiaalista. Monstrosity oli saanut hyvän slotin, ja yleisöä oli mukavasti paikalla.
Demolition Hammer on vieraillut Brutal Assaultissa pari kertaa aikaisemmin, ja newyorkilainen nelikko on heittänyt aiemmilla kerroilla todella tiukkoja settejä. Bändin armoton paahto yhdistelee thrashia ja death metalia, eikä vauhdissa juuri säästellä.
Tällä kertaa Demolition Hammer ei ollut aivan yhtä armottomassa iskussa kuin aiemmin, vaikka tuttuun tapaan tykitti menemään. Yhtye esitti ensimmäistä kertaa uuden kappaleen ”Vendetta”. Näin ensikuulemalta on vielä vaikea tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Biisi sisälsi tuttuja Demolition Hammer -elementtejä, mutta vaatii vielä hiomista.
Lisäksi Demolition Hammer tarjosi yllätyksenä Sick Of It Allin ”We Want The Truth” -kappaleen, joka omistettiin edesmenneelle Lou Kollerille. Jäämme odottamaan lisää uutta Demolition Hammer -musiikkia.
Insomnium edusti kotimaista osastoa ja oli kerännyt mukavasti yleisöä paikalle. Keikka aloitettiin komeasti ”Weighed Down With Sorrow” -kappaleella ja jatkettiin suoraan ”Lilianilla”. Tunnin aikana Insomnumin melankoliset riffit iskivät Brutal Assaultin yleisöön täysillä. Keikka päätettiin komeasti ”Heart Like A Graveen”.
Vader ei paljoa säästellyt, kun Puolan kuolonmetallilegendat aloittivat suoraan ”Sothis”-kappaleella. Tunnin mittainen keikka oli silkkaa paahtoa alusta loppuun. Vader ei tuntenut minkäänlaista armoa. Biisilista oli todella kova, sillä numeroita oli valittu peräti kahdeksalta eri albumilta.
”Litanylta” kuultiin heti kolme poimintaa. Biisien välissä yhtyeen nokkamies Piotr jutteli mukavia yleisölle. On kieltämättä harmi, ettei mukaan mahtunut yhtään vetoa ”Ultimate Incantation” -pitkäsoitolta. Järjestäjiltä oli myös virhearvio sijoittaa Vader kolmoslavalle, sillä yhtye olisi ansainnut huomattavasti suuremmat puitteet.
Candlemass esiintyi Brutal Assaultissa jo pari vuotta sitten. Yhtye taisi tulla nyt melko nopealla aikataululla korvaamaan peruuntuneen esiintyjän. Ensimmäisenä kiinnitti huomiota se, kuinka paljon ruotsalaisen doom-yhtyeen jäsenet olivat harmaantuneet lyhyessä ajassa. Ei pelkästään Leif Edling, joka alkaa olla jo hopeakettu, vaan myös kitaristi Mappe Björkman näytti jo Gandalf-velholta.
Keikka ei mennyt aivan nappiin, sillä muutamia mokia sattui. Rumpali alkoi esimerkiksi soittaa aivan eri kappaletta, kun Leif ja kumppanit aloittivat ”Dark Reflectionsilla”. Lisäksi Johan Langquistin ääni oli todella raspinen, eikä se sopinut erityisen hyvin Messiah Marcolinin aikakauden sovituksiin.
Left To Die julkaisi levyllisen Deathin vanhoja kappaleita demoajalta – materiaalia, jota ei ole aiemmin ilmestynyt virallisilla Death-albumeilla. Livenä näistä kuultiin vain ”Witch Of Metal” sekä ”Legion Of Doom”. Muuten mentiin tutulla kaavalla, sillä biisit oli poimittu kahdelta ensimmäiseltä Death-albumilta.
”Pull The Plug”, ”Left To Die”, ”Scream Bloody Gore”, ”Leprosy” sekä lukuisat muut klassikot ovat niin ajattomia kappaleita, että ne toimivat edelleen täydellisesti. Deathin biiseihin ei ajan hammas ole päässyt nakertamaan pienintä reikää.
”Zombie Ritual” omistettiin edesmenneille Death-jäsenille Chuck Schuldinerille sekä Sean Reinertille ja entiselle Sindrome– ja Broken Hope -soittajalle Shaun Glassille.
Viisipäiväinen festivaali oli hyvä päättää Wardrunan spektaakkelimaisiin viikinkihymneihin. Wardrunan keikat ovat aina hienoja, ja niissä norjalainen mytologia suorastaan loistaa. Kieltämättä Brutal Assault on erikoinen paikka tällaiselle showlle, mutta toisaalta Warduna kuulosti mahtavalta.
Logistisista syistä jouduimme jättämään muutamia viimeisiä yhtyeitä väliin, mikä kieltämättä harmitti kovasti. Kaiken kaikkiaan Brutal Assault oli jälleen kerran melkoinen metallimaraton, joka vaati niin kuntoa kuin sitkeyttä, mutta tarjosi vastineeksi valtavan määrän kovia keikkoja.
Raportti ja kuvat: Arto Lehtinen
