MAINOS:



Torstaina 4.7.2024 Böle Areenalla Helsingissä oli tarjolla Legendojen esittämää musiikkia, kun Phil Campbell (Ex-Motörhead kitaristi) sekä Yngwie Malmsteen astelivat lavoille omien bändiensä kanssa.

Phil Campbell and The Bastard Sons tarjoili erinomaisen startin illalle Hard Rockin merkeissä ja vaikkei saanutkaan yleisöä huudatuksillaan ehkä haluttuun tunnelmaan niin uskon, että kaikki yleisössä nauttivat silti esityksestä. Torstai ilta Suomessa ei ole kuitenkaan se helpoin yleisö saada mukaan valtaviin huudatuksiin. The Bastard Sons koostuu suurimmaksi osaksi Campbellin omista pojista Todd – kitara, Tyla – basso, sekä Dane – Rummut. Joel Peters hoitaa nykyään laulajan roolia ja hän suoriutui siinä tänä iltana erinomaisesti. 7 kappaleen lämppäribändin settilistasta löyty kolme vanhaa Motörhead kappaletta, jotka saivat yleisön hyvin mukaan alkuillasta. Soitto alkoi n.15 minuuttia aikataulusta myöhässä, mutta se sujui herrasväeltä kiitettävästi ja Phil Campbell näytti olevan vielä pirteä lavalla 63-vuoden iästä huolimatta.

Kappalelista: 

  1. We’re the Bastards
  2. Freak Show
  3. Going to Brazil (Motörhead cover)
  4. High Rule
  5. Born to Raise Hell (Motörhead cover)
  6. Ace of Spades (Motörhead cover)
  7. Strike the Match

Kuvagalleria:

 

Heti keikan jälkeen alkoi The Bastard Sonsien kamojen purku lavalta ja yleisössä alkoi kiivaat keskustelut Yngwie Malmsteenista: ”Mikä on Ynkän paras biisi?”, ”Onko koskaan ennen tullut nähtyä Ynkkää livenä?”. Ei ollut siis epäselvyyttä siitä, ketä yleisö oli tullut tänä iltana katsomaan. ”Ynkkä, Ynkkä, Ynkkä” huudot alkoivat jossain vaiheessa iltaa kaikumaan Böle Areenalla. Yleisö ei selvästikään malttanut odottaa kitarasankarin saapumista lavalle.

Illan maestro Yngwie Malmsteen aloitti myös 15 minuuttia aikataulusta jäljessä ja päästi illan yleisön irti. ”Ynkkä,Ynkkä” huudot jatkuivat edelleen ensimmäisen biisin ”Rising Force” aikana. Monen yleisön pitkään odottama hetki, toisilla jopa vuosikymmenien odottelu oli nyt palkittu. Itse herra ”more is more” oli nyt vihdoin ilmi elävänä lavalla. Sopivampaa biisiä ”Ynkän” shown aloittamiseen on vaikea kuvitella. Itsevarma Malmsteen näytti läsnäolollaan ja eleillään edelleen olevan kitarajumala-statuksen arvoinen soittaja. Mutta pelkkään lavaliikehdintään se valitettavasti useaan otteeseen keikan aikana jäi. Jo ensimmäisen klassikkobiisin soolon alkaessa huomasi, että soittotaidot eivät olleet enää samassa vireessä mitä herran kulta-aikoina. ”Mutaisen” soiton alta tunnisti kyllä mikä soolo oli kyseessä, mutta valtava kaikuvalli ja virheiskut saivat aikaan enemmän koomisen kuin kitarataiturointo-tunnelman. Ja tämä oli valitettavasti koko illan agenda melkein jokaisen Malmsteenin soolon aikana.

Illan toinen kappale ”I’ll See the Light Tonight” sai taas mielen virkeäksi ja Malmsteenin lavashowta oli viihdyttävää katsella. Toinen klassikkobiisi sai myös yleisön pidettyä hyvin innokkaana. Mielessä pyöri jospa se ensimmäinen biisi menikin vain jännityksen piikkiin. Mutta valitettavasti taas soolon alkaessa ”kummeli-show” sai alkunsa. Illan esitystä oli viihdyttävää katsella, ja vuosien odottelu kitaralegendan näkemisestä vihdoin oli todellista totta. Tosin näkeminen oli pääasiassa se asia, mitä keikalta jäi jälkipolville kerrottavaksi. Kappaleiden riffit ja yksinkertaisemmat ”liidi” osuudet Malmsteen kyllä hoiti kunnialla kotiin, mutta se mitäpä ehkä suurin osa yleisöstä oli tullut kuuntelemaan ja katsomaan paikanpäälle eli herran virtuoosimaiset sooloilut (joita oli kyllä runsaasti keikan aikana tarjolla), jäivät kyllä valitettavasti suorituksiltaan heikoiksi ainakin tällä keikalla.

Malmsteenin taustabändi Nick Marino – koskettimet/laulu, Emilio Martinez – basso/taustalaulu sekä Kevin Klingenschmid – rummut hoitivat ammattimaisen tausta soitannan Malmsteenille. Nick Marinon ääni oli iskussa ja hän olisi voinut melkeinpä hoitaa kaikki lauluosuudet keikalla, sillä Malmsteen itse hoiti myös lead-laulajan roolia muutamissa kappaleissa, mutta Marinon ääni palveli selkeästi paremmin illan aikana kappaleita. Kuten kitarassa, myös Malmsteenin laulussa oli valtava kaikuefekti kaivettu päälle ja tätä ei otettu edes välispiikkien ajaksi pois, mikä vaikeutti huomattavasti saada maestron puheesta minkäänlaista selkoa. Marinolla oli myös oma pieni ”soolo-spotti” ennen ‘As Above, So Below’ kappaletta. Tässä kohtaa keikkaa kosketinsoittimet vielä kuuluivat hyvin yleisöön, mutta jossain vaiheessa keikkaa koskettimia ei enään kuulunut yleisöön. Tämä oli sääli varsinkin keikan loppupuolella tulleissa ”You Don’t Remember, I’ll Never Forget” sekä ”Heaven Tonight” kappaleissa. Kevin Klingenschmidillä oli myös oma rumpusoolo shown loppupuolella, mutta tuntui siltä, että Malmsteen tuli keskeyttämään käynnissä olevan soolon ennen kuin se oli ehtinyt edes edetä hirveän pitkälle. Emilio Martinez hoiti pariin otteeseen välispiikkejä keikalla ja koitti saada suomalaisyleisöön vähän virtaa huudatuksillaan.

Keikka tarjoili erinomaisen settilistan illan yleisölle uusien (”Wolves at the Door, ”(Si Vis Pacem) Parabellum”) sekä klassikoiden (”Far Beyond the Sun”, ”Evil Eye”, ”Trilogy”) parissa. ‘’Smoke on the Water’’ (Deep Purple) sekä ‘’Red House’’ (The Jimi Hendrix Experience) coverit toivat mukavaa vaihtelua settilistaan illan loppupuoliskolla. Mutta kuten jo mainittua niin Marinon koskettimien ollessa kuulumattomissa  valitettavasti osan biisien kuuntelu kokemus jäi puolittaiseksi.

Malmsteenin keikasta, ehkä päällimmäiseksi musiikin ja soiton sijaan jäi kuitenkin herran kitarateknikko. Tämä korosti keikan koomisuutta, sillä tekniikko toi aika ajoin Malmsteenille lisää plektroja lavalle heitettäväksi ja potkittavaksi yleisöön. Plektrojen lisäksi tekniikon piti noukkia lattialta ja ottaa ilmasta kiinni Malmsteenin kitaroita. Näitä töitä tehdessään tekniikko näytti hyvin pelokkaalta ja selkeästi stressasi illan kulkua.

 

Kappalelista:

  1. Rising Force
  2. I’ll See the Light Tonight
  3. Top Down, Foot Down / No Rest for the Wicked
  4. Soldier
  5. Into Valhalla / Baroque & Roll
  6. Like an Angel (For April)
  7. Relentless Fury
  8. Now Your Ships Are Burned
  9. Wolves at the Door
  10. (Si Vis Pacem) Parabellum
  11. As Above, So Below
  12. Badinerie (Johann Sebastian Bach cover)
  13. Paganini’s 4th / Adagio
  14. Far Beyond the Sun / The Star-Spangled Banner
  15. Seventh Sign
  16. Toccata
  17. Evil Eye
  18. Smoke on the Water (Deep Purple cover)
  19. Trilogy (Vengeance)
  20. Red House (The Jimi Hendrix Experience cover)
  21. Fugue – Noise
  22. You Don’t Remember, I’ll Never Forget

 

Encore:

  1. Black Star
  2. Heaven Tonight

 

Kuvagalleria:

 

Phil Campbell ja Yngwie Malmsteen tarjoilivat nostalgisen illan yleisölle. The Bastard Sons vakuutti ammattimaisella soittotaidolla ja Motörhead kappaleet saivat hieman lisävirtaa suomalaisyleisöön. Samaa suoritusta saatiin Malmsteenin tausta bändiltä ja herralta itseltään aika ajoin, mutta virtuoosimaiset suoritukset jäivät tällä kertaa kuitenkin kuulematta. Erään henkilön tokaisu yleisössä keikan jälkeen kiteytti illan keikan melko mainiosti: ”No, tulipahan nähtyä”.

 

Text: Matti Meri-Huhti
Kuvat: Sofia Douska