Bon Jovi – What About Now (2013)

MAINOS:



Bon Jovin viimeisten 20 vuoden tekemisestä ei voi parhaimmalla tahdolla antaa edes tyydyttävää arvosanaa. Jon Bon Jovin ikuinen haave muuttumisesta New Jerseyn oikeaksi Pomoksi otti ohjat jo 1990-luvulla ja vuosikymmen sitten ilmestyneeseen ”What About Now” -albumiin mennessä toivo paremmasta huomisesta oli menetetty.

Lähtötelineistä kajahtaa ”Because We Can” ja vapaat ohjakset ovat mahdollistaneet tämän usean hevarin aiemman salaisen mieliteon muuttumisen todelliseksi painajaiseksi. ”What About Now” oli yhtyeen viimeinen levy Richie Samboran kanssa ennen kuin kitaristi vastasi albumin esittämään kysymykseen poistumalla soolouralleen. Uppoava laiva ja tunnettu jyrsijä tulivat jo tuolloin mieleen välittömästi.

Ylipitkän levyn paatoksellisesta amerikkalaisuudesta ja työväenluokan ylistyksestä ei ole jäänyt jälkipolville kerrotavaa. Levyvihossa sotapoika on napannut kouraansa kitaran ja etenee USA:n lippu taustalla hulmuten kohti voittoa, jota ei koskaan tule. Musiikista tuntuu kuin rock olisi riisuttu kokonaan pois ja bändin parasta antia edustaneen Samboran soundi ei ole pelastamassa sielutonta materiaalia. Sovituksissa ja luottomies John Shanksin tuotannossa tehdään kovaa työtä kitaran hukuttamisessa.

Balladeihin päästään jo viidennen kappaleen ”Amen” kohdalla ja viulut vinkuvat tuomiopäivän tarinaa. Jos helvetillä on soundtrack, tässä päästään lähelle ydintä. Levy nousi Amerikassa listaykköseksi ja myi striimauksen kultakaudella vakuuttavasti kuten lähes jokainen Bon Jovin tuotos on tehnyt. ”What About Now” käy kieltämättä tämän vuosituhannen soft rock -radion malliesimerkistä.

Hyvä puoli tässä albumissa toki on se, että kivuliaan kuuntelusession jälkeen on soittimeen laitettava pitkän tauon jälkeen ”7800° Fahrenheit” muistuttamaan siitä, mihin tällä nimellä on joskus pystytty. Vuonna 2023 Jon on menettänyt äänensä ja Sambora palaamassa riveihin takaisin pelastamaan uponnut laiva. Kyse lienee korkeintaan hylyn nostamisesta telakalle lopulliseen lepoon.

5+/10

Ville Krannila

1.Because We Can
2.I’m With You
3.What About Now
4.Pictures Of You
5.Amen
6.That’s What The Water Made Me
7.What’s Left Of Me
8.Army Of One
9.Thick As Thieves
10.Beautiful World
11.Room At The End Of The World
12.The Fighter

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.