[three_fourth]Kesä 2014 vaikuttaa olevan perinteisen hevin etsikkoaikaa. Ensin Judas Priest iski kehiin laadukkaan ”Redeemer Of Souls” – albumin ja nyt kuukautta myöhemmin on kruunuprinssi Acceptin vuoro. ”Blind Rage” on jo kolmas levy uuden laulajan Mark Tornillon kanssa. Ensimmäinen ”Blood Of The Nations” vuonna 2010 oli jo lähes täysosuma. Seuraavaksi ilmestynyt ”Stalingrad” ei aivan yltänyt samalle tasolle, mutta oli kuitenkin varsin nautittava heavy metal-julkaisu.
Melko nopeasti käy selväksi, että ote ”Blind Ragella” on melodisempi ja hiukan kevyempi kuin aiemmilla levyillä, vaikka omat raskaat hetkensä tästäkin löytyvät. Kitaristi Wolf Hoffmann tarjoilee lähestulkoon jokaisessa biisissä tanakoita riffejä ja hienoja soolokuvioita, jotka ovat aina kuuluneet miehen tavaramerkkeihin. Myös hänen rakastamastaan klassisesta musiikista kuullaan useampi näyte kappaleiden sisällä. Wolfin kitaratyöskentely onkin levyn parasta antia.
Singlejulkaisu ja levyn avaava ”Stampede” on bändin normaalitasolle melko vaisu suoritus ja levyn ensimmäinen puolisko on ehkä tarttuvampaa ja nopeata ”Trail Of Tearsia” lukuun ottamatta pelottavan keskinkertaista. Kuten mainittiin, kitaraosastolla onneksi tapahtuu koko ajan, mikä nostaa mielenkiintoa selvästi. ”Dying Breedillä” hehkutetaan vanhoja heviklassikoita, mikä on toisaalta hiukan outoa koska lasken Acceptin itsensä myös kuuluvan tähän kaartiin. Biisi ei oikein irtoa aiheeseensa sopivalla tavalla. ”Wanna Be Free” on puolestaan erilaisempaa ja keveämpää tyyliä edustava raita, mutta se taipuu nyky-Acceptilta suhteellisen hyvin.
Hiukan yllättäen levyn vahvimmat kappaleet löytyvät lopusta ja viimeinen kolmikko nostaa albumin tasoa huomattavasti. ”From The Ashes We Rise” on tiukkaan tahtiin iskevä Accept veto. ”The Curse” tekee asiansa selväksi melodisemmin ja hitaammassa tahdissa, mutta on samanaikaisesti salakavalasti koukuttava. Ehkä levyn kovin hetki säästetään viimeiseksi. ”Final Journey” on nopea ja erinomainen biisi hienolla kertosäkeellä. Wolf lainaa soolo-osuudessa Griegiä taattuun Accept-tyyliin ja hyviin tunnelmiin kuuntelu päätetään. Andy Sneapin tuotanto on ok tasolla, ehkä hiukan enemmän selkeyttä olisin toivonut ja Tornillon laulua olisi saanut nostaa hieman etualalle. Pääasiassa levy kuitenkin kolisee stereoista hyvällä tasolla.
Bonuksena tarjotaan yli 2-tuntinen keikka Chilestä viime vuodelta, ja jo tämä tekee paketista pakko-ostoksen. Hassua kyllä blu-Ray irrotti huomattavasti kovemmat fiilikset, kuin varsinainen levy, mutta ihmekös tuo kun tarjolla on yli kaksi tuntia parasta heavy metal-tykitystä. Bändi on todella liekeissä, klassikot esitetään voimalla ja tarkkuudella Tornillon todella loistaessa tulkinnoissaan. Yleisö on Etelä-Amerikkalaiseen tyyliin pähkinöinä ja täysillä mukana läpi keikan. Ennen kaikkea bändin yhteissoitto ja -henki on komeaa kuultavaa ja katsottavaa.
Accept elää uutta kukoistuskautta loistavan laulajan kanssa ja selkeästi kemiat toimivat, toisin kuin oudolla vuoden 2005 kiertueella Udo Dirkschneiderin kanssa. Jälkikäteen ei ole mikään ihme, että tiet erosivat nopeasti. Samalla täytyy kuitenkin sanoa, että mainion ”Blood Of The Nationsin” jälkeen suuntaus on ollut lievästi laskeva. Tällä levyllä Accept pysyy vielä kirkkaasti pinnan yläpuolella jäsenistön ammattitaitoisen suorituksen ja muutaman hyvän kappaleen ansiosta. Ensi kerralla on bändin menneisyys huomioiden syytä kuitenkin tiskiin lyödä jotain selvästi parempaa.
8 / 10
Ville Krannila[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Stampede
2.Dying Breed
3.Dark Side Of My Heart
4. Fall Of The Empire
5. Trail Of Tears
6. Wanna Be Free
7. 200 Years
8. Bloodbath Mastermind
9. From The Ashes We Rise
10. The Curse
11. Final Journey[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
