30 vuotta sitten Black Sabbathin kurssi oli laskenut pohjalukemiin. Kaikkea ei voida pistää grungen tuoman muutoksen piikkiin, vaan yhtyeen sekoilu jatkuvien kokoonpanomuutosten kanssa oli vienyt selvästi uskottavuutta. Vuonna 1993 povattu reunion Ozzy Osbournen kanssa ei toteutunut, ja levytyssopimuksen sitomana kitaristi Tony Iommin oli pakko palata studioon uusvanhan miehistön kanssa, johon kuuluivat alkuperäisbasisti Geezer Butlerin lisäksi paluun tehnyt vokalisti Tony Martin sekä rumpali Bobby Rondinelli.
Tuloksena oli erinomainen albumi ”Cross Purposes”, jonka kehno suosio peitti alleen materiaalin kiistattoman laadun. Jäsenruletti alkoi pyöriä jo seuranneen kiertueen aikana ja kun loppuvuodesta 1994 palattiin studioon, vain Tony-kaksikko sekä koskettimissa säestänyt luottomies Geoff Nicholls olivat jäljellä. Levy-yhtiö I.R.S. vaati sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi vielä yhtä täyspitkää, ja sellainen kyhättiin muutamassa viikossa.
”Forbidden” ilmestyi lopulta kesällä 1995. Black Sabbath kiersi vielä muutaman kuukauden albumin julkaisun jälkeen, mutta vuoden 1995 lopussa bändin ja levytyssopimuksen tarina oli tältä osin paketoitu. Tony Iommi levytti Glenn Hughesin kanssa jonkin aikaa soolomateriaalia ja keväällä 1997 alkuperäinen Black Sabbath -kokoonpano teki lopulta odotetun liiton Ozzfestin lavoilla.
Tätä ennen ”Forbiddenilla” toteutui vuoden 1990 ”Tyr” -LP:llä vaikuttaneen kokoonpanon uudelleen synty, kun basisti Neil Murray sekä rumpali Cozy Powell palasivat riveihin. Ennusmerkit eivät siis olleet huonot, mutta Iommin päätös rekrytoida Body Countin Ernie-C tuottajaksi nostatti muutaman kulmakarvan, ja lopputulos sai murskaavat arviot niiden osalta, jotka kiekkoon viitsivät suuremmissa kuvioissa tarttua.
Musiikillisesti kuten usein vuosikymmenien perspektiivin myötä tuntuu käyvän, kohua on vaikea ymmärtää. Lähinnä tämä tuntuu keskittyneen avausraidan ”The Illusion Of Power” ympärille. Kappaleessa kuullaan Ice-T:n vierailu ja Martin yrittää myös soveltaa jonkinlaista puhelaulutyyliä. Biisi on kieltämättä puistattava sekamelska, ja sen asema albumin alussa sai varmasti osan faneista poistamaan kiekon välittömästi levylautaselta.
Jos tämän muutaman minuutin yli pääsee, ei ”Forbidden” tarjoa mitään suurta linjapoikkeamaa Martin-kauden muuhun materiaaliin, kyseessä on tutun perinteistä Black Sabbathia 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun tapaan. Mistään rap metallista ei ole kyse. Ernie C:n yritys saada Powell soittamaan hip hop -tyylillä lienee kuitattu vitsinä ja Cozy takoo rytmiä läpi albumin tutulla, korkeintaan aavistuksen liian alas miksatulla voimallaan. Powell jätti bändin parin kuukauden jälkeen kesken seurannutta kiertuetta, ja Bobby Rondinelli palasi vielä kerran hoitamaan rumpukuviot tien päällä.
Tämän levyn kanssa kävi toisin päin kuin ”Cross Purposesin” tapauksessa ja muistin ”Forbiddenin” olleen parempi kokonaisuus. Iommi osaa takuuvarmasti ladata tiskiin raskaita ja tarttuvia riffejä. Samoin Martinin sanoitukset sekä laulumelodiat ovat jälkikäteen arvioiden aliarvostettuja, mutta ote on yleisesti kevyempi kuin edellisellä täyspitkällä ja mukana on pari vaisumpaa esitystä.
Näistä keskinkertaisemmista biiseistä kuulee, että studioon ja sieltä ulos on liikuttu kiireellä. Kaksi parasta sävellystä on sijoitettu albumin päätökseksi, vakuuttavan iskevästi eteenpäin rullaava nimikappale ja loistava ”Kiss Of Death”. Jos näillä olisi avattu A-puoli, olisi koko levy saattanut saada paremman tuomion. Kuunteluun kannattaa ottaa ansaitusti viime vuonna ilmestynyt Iommin uudelleen miksaus levystä, vuosia hankalasti löydettävissä ollut kiekko on jälleen saatavailla itsenäisenä uudelleen julkaisuna sekä osana ”Anno Domini 1989-1995” -boksia.
Missään nimessä kyseessä ei ole mestariteos, mutta edelleen omissa kirjoissani ”Forbidden” hakkaa mm. 18 vuotta myöhemmin Ozzyn kanssa tehdyn virallisen seuraajansa ”13” selvästi ja pärjää Sabbathin Martin-katalogissa hyvin esimerkiksi ”The Eternal Idolin” rinnalla. ”Kiss Of Death” olisi symbolisesti kelvannut Black Sabbathin studiojäähyväisiksi mainiosti, mutta onneksi liverintamalla keikkoja vielä paljon saatiin ja tarina paketoidaan lopullisesti kuukauden kuluttua legendan kotimaisemissa Birmingamissa.
8/10
Ville Krannila
1.The Illusion Of Power
2.Get A Grip
3.Can’t Get Close Enough
4.Shaking Off The Chains
5.I Won’t Cry For You
6.Guilty As Hell
7.Sick And Tired
8.Rusty Angels
9.Forbidden
10.Kiss Of Death
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}