Rush – Rush (1974)

MAINOS:



Kanadan erämaassa 1960-luvun lopulla alkunsa saanut progressiivisen raskaan musiikin esi-isä ja suurin nimi Rush julkaisi debyyttilevynsä 50 vuotta sitten. Nykyhetkellä jo vuosia haudassa maanneen yhtyeen soundi oli ensimmäisinä vuosina vahvoilla Led Zeppelin -vaikutteilla maustettua 1970-luvun hard rockia. ”Rush”-albumilla rummuissa vaikutti vielä John Rutsey ja se ilmestyi bändin itse lanseeraaman Moon-levymerkin kautta.

Loppuvuodesta 1973 viisi vuotta kasassa ollut yhtye taltioi ensimmäisen version debyytistään yhdessä yössä soitettuaan sitä edeltävänä iltana täyden keikan. Jo pitkään livesetissä vaikuttaneiden kappaleiden purkittaminen ei ollut suuri voiman ponnistus, mutta miksaus ei tyydyttänyt jäseniä. Koko levy nauhoitettiin uusiksi marraskuussa 1973 Torontossa ja toimivan lopputuloksen saamiseksi aikaa käytettiin nyt kokonaiset kolme päivää.

Basisti/vokalisti Geddy Lee ei vielä hallinnut laulajana kaikkia tehokeinoja ja ääni leikkaa useassa kohtaa turhan korkealta, kun sovitusten nyanssit hyötyisivät matalammasta esityksestä. Leen lauluun on myös lisätty studiossa tarpeetonta kaikua, mikä ainoastaan häiritsee kuuntelukokemusta.

Finding My Way” ja muutama muuu LP:n alkupuolen kappale ovat geneerisiä esityksiä, jotka on toki soitettu ammattitaidolla, mutta myöhemmän Rushin majesteettisuuden kanssa niillä ei ollut mitään tekemistä. Ennen Neil Peartin saapumista bändi liikkui sanoituksissaan selvästi geneerisemmällä alueella. ”Oh yeah” lienee biisien suosituin hokema.

Singleksi valikoitunut ”In The Mood” on hyvin 1970-luvun ilmettä kantava sävellys, jossa Leen hysteerinen laulu sekä itsekehu lyriikoissa tasapainoilee komiikan ja taiteen välimaastossa. ”Here Again” lainaa niin vahvasti Zeppelinin blues-klassikkoa ”Since I’ve Been Loving You”, että kuulija puoliksi odottaa Jimmy Pagen ja Robert Plantin saapuvan kulman takaa vaatimaan osuuksia rojalteista.

Alex Lifeson tarjoilee albumin tasapainoisimman suorituksen myöhemmin soundissa paitsioon jääneen kitaristin saadessa ansaitusti paljon tilaa ja B-puolella sovitukset alkavat löytää mielenkiintoisempia uria. ”What You’re Doing” kuulostaa hyvällä tavalla brittiläiseltä ja kappaleesta toiseen laadultaan vaihteleva tuotanto antaa tässä sovitukselle enemmän ilmaa.

Päätös ”Working Man” kuultiin usein yhtyeen uran päätösvaiheessa koko setin viimeisenä kappaleena ja on parhain esimerkki yhtyeen tulevasta suunnasta. Raskas riffi ja useat suunnanmuutokset ennakoivat tulevia progressiivisia laaksoja sekä kukkuloita. Tässä on jo kyseessä erittäin vahva sävellys, joka erityisesti livenä pääsi oikeuksiinsa. Biisi sai soittoaikaa etelässä USA:n markkinoilla, ja vetosi alueen tehdastyöläisiin. Monet luulivat kyseessä olevan uuden Led Zeppelin -esityksen. Tätä kautta Rush sai jalan oven väliin ja sopimuksen suuremmalle Mercury-merkille.

Kannessa ensimmäinen versio Rush-logosta tuntuu räjähtävän levyä käsissään pitelevän silmille. Taiteesta vastannut Paul Weldon halusi tällä kuvata trion musiikin voimaa. Alusta alkaen Rush soitti kolmella jäsenellään samalla rikkaudella kuin monet neli- tai viisimiehiset kokoonpanot. Arvion lopusta löytyy bändin esitys ”Working Manista” keväältä 1974. Hymyn nostavien asusteiden lisäksi mielenkiintoisesti Rutsey introaa biisin sisään.

Rumpali jätti bändin kesken “Rush”-albumia promotoineen kiertueen ja Peart istui tutulle pallilleen syksyllä 1974. Tästä eteenpäin yhtye kehittyi nopeasti ja vain pari vuotta myöhemmin julkaisi varhaisten vuosien mestariteoksensa ”2112”. “Rush” sisältää omat hyvät hetkensä, mutta monen muun pitkän linjan yhtyeen klassikkodebyyttien tasolle se ei yllä millään.

7/10

Ville Krannila

1.Finding My Way
2.Need Some Love
3.Take A Friend
4.Here Again
5.What You’re Doing
6.In The Mood
7.Before And After
8.Working Man

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.