Viikinkimetallin pioneerien Unleashedin taru alkoi Tukholmasta vuonna 1989. Bändi kuuluu siihen ruotsalaisen death metallin ensimmäiseen aaltoon, joka iski Entombedin, Graven ja Dismemberin myötä kivikkoiseen metallimusiikin rantaan 1980-luvun lopussa. Aallot nousivat korkealle ja tuota aikaa muistellaan nykyään nostalgisissa tunnelmissa.
Unleashedin tapauksessa debyyttilevyä ”Where No Life Dwells” lukuun ottamatta se täydellinen timantti on yhtyeeltä edelleen julkaisematta, vaikka loistavia kappaleita on lähes jokaiselle albumille saatu. Tasaisuus on ollut sekä siunaus, että kirous. Vaikka yhtyeen death metal on parasta A-luokkaa perusteiltaan, se viimeinen silaus todellisen mestariteoksen myötä on jäänyt puuttumaan. Bändin paras levy on edelleen vuonna 2008 julkaistu kokoelma ”Viking Raids.”
10 vuotta sitten ilmestynyt ”Dawn Of The Nine” ei tuo muutosta yhtyeen peruskaavaan vaan Unleashed jatkaa vankkumattomalla ja ominaissoundilleen uskollisella tiellä. Johnny Hedlundin karjaisut ammentavat voimanlähteensä jostain muinaisesta Lemmyn ja Cronosin yhdistelmästä ja jaksavat aina säväyttää, vaikka sävellykset eivät aivan yllä huipputasolle.
Kitarat rouhivat jonkin asteisessa alavireydessä ja riffit ovat toimivia, vaikka toki ne on aiemmin kuultu useaan kertaan eri variaatioissa. Levy on taltioitu kitaristi Fredrik Folkaren valvovan silmän alla tutuilla Chrome-studioilla. Sitä myötä tuotanto ei tarjoa yllätyksiä vaan rakentuu tutuista Unleashedin tyylille sopivista palikoista.
Kappalemateriaalista jo etukäteen kuullut näytteet ”Where Is Your God Now” sekä ”Defenders Of Midgard” iskevät tänne suuntaan parhaiten. Hidas nimibiisi toimii myös jonkinlaisena hyvällä tavalla säväyttävänä sivuaskeleena tasaiseen kokonaisuuteen muistuttaen death metallin syntyvuosia. Vastaavasti kun bändi siirtyy kertomaan tarinoita kirkkojen poltosta ja tuhansien järvien maassa leireilystä, mielenkiinto ei jaksa enää nousta.
Unleashed pysyy tiukasti omalla tiellään ja jos yhtyettä jostain voi syyttää, on se lievä yllätyksettömyys. Ammattitaito nelikolla on sen verran rautaisella tasolla, että näiden biisien tahdissa niskajänteet ovat mukavasti koetuksella ja ”Dawn Of The Ninen” kappaleet toimivat hyvin livesetissä vanhojen klassikoiden rinnalla. Tämä levy ei ollut odotettu mestariteos, mutta siltä löytynee jälleen pari kappaletta tulevalle ”Viking Raids”- jatkolle ja edellisestä levystä ”Odalheim” parannetaan hiuksenhienosti. Tästä voi varmasti olla kiitollinen.
7½/10
Ville Krannila
1.A New Day Will Rise
2.They Came To Die
3.Defenders Of Midgard
4.Where Is Your God Now
5.The Bolt Thrower
6.Let The Hammer Fly
7.Where Churches Once Burned
8.Land Of The Thousand Lakes
9.Dawn Of The Nine
10.Welcome The Son Of Thor
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.